Talvi alkaa kohta olla taputeltu. Utsjoellakin päivän pituus on jo 11 tuntia. Ihminen on ainoa kädellinen, joka selviää pohjoisen kylmästä ja pimeästä talvesta, ja vieläpä vapaaehtoisesti hakeutuu moisiin oloihin.
Toista se oli muinoin eoseenikaudella. Silloin ei menty Lappiin hiihtämään. Ei ollut lunta, eikä oikeastaan Lappiakaan nykymuodossaan. Eikä kyllä ihmisiäkään.
Tuoreessa tutkimuksessa on kaiveltu vanhoja luita kaukana pohjoisessa, Kanadan Ellesmerensaarella.
Saari on napapiirin tuolla puolen Grönlannin kupeessa, lähes pohjoisnavan tuntumassa. Siellä on aikoinaan elänyt pieniä kädellisiä tai kädellisten sukuisia nisäkkäitä, muistona niistä enää kivettyneitä hampaita ja leukaluita.
Kiintoisaa on se, millaisissa oloissa nämä otukset ovat eläneet. Pohjoisessa vallitsi eräänlainen subtrooppinen kaamos.
Silloin 50 miljoonaa vuotta sitten oli niin lämmintä, että Euroopassa kasvoi palmuja. Navoilla ei ollut jäätä, ja napapiirin pohjoispuolellakin oli leppoisat olot.
Ellesmerensaari oli tutkijoiden mukaan Yhdysvaltojen etelävaltioiden kaltaista kosteikkoa, jossa eli jopa alligaattoreita ja kilpikonnia.
Siellä kiipeili puissa pieni, kissankokoinen Ignacius dawsonae, erilaisia hedelmiä ja pähkinöitä popsien. Ei se varsinaisesti arktinen apina ollut, mutta kaukaista sukua meille myöhemmille kädellisille kuitenkin.
Mutta ajatelkaapa: vaikka oli lämmintä, oli talvella silti pimeää, oltiinhan pohjoisnavan tuolla puolen.
Kaamos kesti kuukausia. Alligaattorit makoilivat revontulten loimussa. Tällaista ekosysteemiä on kiehtova kuvitella, sillä nykymaailmassa mitään vastaavaa ei ole.
Vai miltä kuulostaisi krokotiilisafari Kittilässä keskellä kaamosta?
Kasvien ja eläinten on hyvin erikoisella tavalla pitänyt sopeutua lämpimään, arktiseen pimeyteen. Vastaavasti kauan sitten Etelämantereella kasvoi palmuja ja dinosaurukset vaelsivat niin ikään eteläisen pallonpuoliskon kaamoksessa.
Eoseenikauden jälkeen ei maapallolla ole ollut yhtä lämmintä – toistaiseksi.
