Valon määrä lisääntyy nyt nopeasti, ja moni herkkäuninen turvautuu unimaskiin, jotta varhainen valo ei häiritsisi nukkumista.
Silmille yöksi laitettavan kangassuojan käyttöön kannustavat myös tuoreen brittitutkimuksen tulokset.
Kahden eri kokeen perusteella unimaski nimittäin parantaa vireystilaa ja tiedonkäsittelyä seuraavana päivänä.
Cardiffin yliopiston Viviana Greco kollegoineen värväsi ensimmäiseen kokeeseen lähes sata alle 35-vuotiasta aikuista, jotka käyttivät maskia viikon ajan.
Jakson lopulla heidän tiedonkäsittelyään ja vireystilaansa testattiin tehtävillä parina päivänä.
Seuraavalla viikolla sama menettely toistettiin, mutta tällä kertaa koehenkilöillä oli kasvoillaan maski, jossa oli silmien kohdalla reiät.
Koehenkilöt pärjäsivät sanaparien oppimistehtävissä paremmin silloin, kun he olivat käyttäneet oikeaa unimaskia. Myös reaktionopeus oli silloin parempi.
Toisessa kokeessa vertailua täydennettiin mittaamalla koehenkilöiden aivojen sähköistä toimintaa eeg-pannalla.
Valolta suojaavan maskin käyttö paransi jälleen oppimistuloksia, ryhmä raportoi Sleep-tiedelehdessä.
Lisäksi oppimiselle tärkeiden, syvään uneen liittyvien hitaiden aaltojen uniaikaa kertyi enemmän.
Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2023.