Maailmankaikkeus laajenee, ja jokin kiihdyttää laajenemista. Kiihdyttäjää on alettu nimittää pimeäksi energiaksi.
Mitä pimeä energia on ja mistä se tulee, on arvoitus. Ilman salaperäistä energiaa painovoima kuitenkin hidastaisi universumin laajenemista ja alkaisi lopulta vetää galakseja kasaan.
Kansainvälinen tutkijaryhmä esittää uuden tutkimuksensa perusteella, että pimeä energia syntyy mustien aukkojen uumenissa ja ajaa sieltä universumia laajenemaan.
Ajatus sopii vaivalloisesti yhteen sen kanssa, mitä mustista aukoista ja pimeästä energiasta yleisesti ajatellaan.
Pimeää energiaa on arveltu jonkinlaiseksi kentäksi tai tyhjän avaruuden perusominaisuudeksi. Kvanttimekaniikasta seuraa ajatus niin sanotusta tyhjiöenergiasta. Avaruuteen levittäytyvä tyhjiöenergia on suosittu selitys maailmankaikkeuden laajentajaksi.
Musta aukko on painovoiman keskittymä, joka syntyy, kun massiivinen tähti romahtaa yhteen pisteeseen. Galaksien keskustoissa arvioidaan piilevän supermassiivisia mustia aukkoja, joilla on massaa jopa miljardeja kertoja enemmän kuin Auringolla.
Jos musta aukko vetää lähistöltä itseensä kaiken aineen ja jopa valon, miten se voi samaan aikaan ajaa universumia laajenemaan?
Vuonna 1966 neuvostoliittolainen fyysikko Erast Gliner ennusti Albert Einsteinin yhtälöistä kappaleen, joka ulkoa katsoen vaikuttaisi mustalta aukolta mutta olisi täynnä tyhjiöenergiaa.
Jos tällaisia kappaleita todella on, pimeä energia voi pesiä mustien aukkojen sisällä.
Siitä taas seuraisi, että mustien aukkojen massa kasvaa sitä mukaan kun universumi laajenee, sanoo Havaijin yliopiston tähtitieteilijä Duncan Farrah Science-lehdessä.
Oletusta testatakseen Farrahin tutkimusryhmän vertaili mustien aukkojen kasvua erilaisissa galakseissa.
Nykyisin uskotaan, että mustat aukot kasvavat nielemällä lähitähtiä ja muuta ainetta. Tutkijaryhmä mittasi mustia aukkoja etenkin uinuvissa galakseissa, joissa oli mustalle aukolle vähän syötävää. Silloin aukkojen ei pitäisi juuri kasvaa.
Tutkimus paljasti, että näiden mustien aukkojen massa oli paisunut seitsemästä kymmeneen kertaa odotettua suuremmaksi. Ryhmä esittelee tuloksensa Astrophysical Journal Letter ja Astrophysical Journal -lehdissä.
Tutkimusryhmän johtopäätös on, että mustien aukkojen kasvua selittää pimeää energia, jota muodostuu mustan aukon sisuksissa.
Monia tutkimusta kommentoineita tutkijoita päätelmä ei vakuuta. Toisten mielestä idea on kiinnostava, vaikka todisteet eivät vielä riitä.
Astrofyysikko Niayesh Afshordi kanadalaisesta Perimeter-instituutista sanoo Science-lehdessä, että perusoletuksia maailmankaikkeudesta kannattaa joka tapauksessa haastaa eikä hylätä kaikkia uusia ajatuksia heti kättelyssä.
Julkaistu Tiede-lehdessä 4/23.