Kevätpäiväntasaus oli maapallolla ihan äsken eli 20. maaliskuuta.
Se jos mikä on lupaus siitä, että kevät ja kesä tulevat pohjoiselle pallonpuoliskolle, meillekin. Nyt pääsiäisenä kevät näkyy Pohjolankin luonnossa.
Pohjoinen pallonpuolisko kallistuu nyt radallaan Aurinkoa kohti puolisen vuotta, aina syyspäivän tasaukseen asti.
Vuodenajat vaihtuvat muillakin planeetoilla. Ilmiö näkyy hyvin, jos planeetalla on kaasukehä.
Kevät tulee myös kylmälle kaasu- ja jääplaneetta Uranukselle. Se on toiseksi kaukaisin planeetta aurinkokuntamme reunalla.
Valoa ei tule paljonkaan sen pinnalle. Uranus kiertää Aurinkoa noin 19 kertaa niin kaukana kuin Maa. Uranuksesta katsottuna Aurinko on vain pieni piste avaruudessa.
Etäisyys kylmää. Uranuksen alimmaksi lämpötilaksi on mitattu hyytävät miinus 224 astetta. Keskimäärin pakkasta on rapsakasti noin 193 astetta.
Mutta kevät koittaa Uranuksellekin. Se on tehnyt Uranuksen napaseudulle tuloaan jo pitkään – vuosia.
Uranus vuonna 2022. Kevään tulo on lisännyt vaaleaa pilvisyyttä selvästi pohjoisella napaseudulla. Planeetan navat ovat Uranuksella oudosti lähes ratatasossa, lähellä päiväntasaajaa.
KeväÄn koiton huomaa Uranuksella tosiaan vasta vuosien saatossa.
Ilmiö johtuu sitä, että Uranuksen vuosi on 84 Maan vuotta. Niin kauan kestää Uranuksen yksi kierros Auringon ympäri.
Uranuksen kevään hidasta etenemistä on nyt todistettu valokuvin. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa julkisti viime viikolla kuvaparin Uranuksesta. Molemmat kuvat on otettu marraskuun alussa vuosina 2014 ja 2022.
Kevät kestää Uranuksella noin 20 vuotta, määritelmästä riippuen.
Kun Uranuksella oli kevätpäivän tasaus 2007, ei pohjoinen napaseutu vielä ollut erityisen vaalea.
”Jos joku haluaisi tutkia kunnolla Uranuksen kaikkia vuodenaikoja, ei siihen oikein yksi ihmisen elämä riittäisi.
Tuoreissa Hubblen kuvissa erottuu, kuinka Uranuksen pohjoisnavalle on muodostunut yhä enemmän vaaleaa utua. Ne koostuvat metaanista ja jääkiteistä.
Ilmiötä ei täysin tunneta. Se tiedetään, että utu johtuu lisääntyneestä Auringon paisteesta pohjoisella napaseudulla. Paiste muuttaa kaasukehän kemiaa.
Luotain Voyager 2 kuvasi Uranusta läheltä ensi kertaa yli 37 vuotta sitten 1986.
Silloin planeetan eteläiset osat näyttivät puhtaan sinertävältä. Pilviä ei näkynyt missään. Uranuksen sininen väri tulee metaanista.
Näin siloisena avaruusluotain Voyager 2 kuvasi Uranuksen eteläistä pallonpuoliskoa 1986. Se oli ensimmäinen lähikuva jättiplaneetasta. Ohessa Nasa on laittanut viereen kokovertailuun kuvan maapallosta.
PohjoisEN napaseudun usva kasvanee nyt vuosi vuodelta, ehkä aina vuoteen 2028. Silloin Uranuksella on kesäpäivän seisaus, suomeksi juhannus.
Planeetan pohjoisnapa osoittaa silloin lähes suoraan kohti Aurinkoa. Tämä kuulostaa oudolta ja sitä se onkin.
Uranuksen pyörimisakseli on näet lähes samassa tasossa kuin sen kiertoradan taso. Uranuksen akseli on kallellaan peräti 98 astetta, kun Maan akselin kaltevuus on 23,5.
Uranus siis kierii lähes kyljellään, lähes kiertoradan tasossa. Täydellinen vaakataso olisi 90 astetta.
Niinpä Uranuksen napaseudut kylpevät noin puolet vuodestaan eli noin 42 Maan vuotta jatkuvassa auringonvalossa. Sitten ne ovat toiset 42 vuotta jatkuvassa pimeydessä.
JOS joku haluaisi tutkia kunnolla Uranuksen kaikkia vuodenaikoja, ei siihen oikein yksi ihmisen elämä riittäisi. Kaasujätin yksi vuosi kun on noin ihmisen elämän mittainen.
Uranuksen löysi tähtitieteilijä ja muusikko William Herschel jo yli 200 vuotta sitten eli 1781. Se näkyi sen ajan kaukoputkillakin heikosti.
Planeetaksi se vahvistettiin pari vuotta myöhemmin. Silloin Uranuksen radan liikkeistä varmentui, että se todella kiertää Aurinkoa.
Niin, toden totta. Noista päivistä ei ole kulunut edes kolmea Uranuksen vuotta.
