Ei nimi eläintä pahenna, mutta jotkin nimet hämäävät

Kusimansen toinen nimi esimerkiksi on mango, joka on myös hedelmä. Myös muita hassuja nimiä on eläimille annettu.

Kultapanda eli pikkupanda eli kissakarhu ei ole panda, kissa eikä karhu. Entä onko peura kauris? Kirjolohikin oli sateenkaarirautu.

| Päivitetty

Äskettäin kerroimme myskihärästä, joka nimestään huolimatta ei tuota myskiä eikä ole härkä, vaan vuohieläin.

Miettikääpä sitä pettymystä, jos tilaisi internetistä myskihärän ja paketista paljastuisi vain virtsalta haiseva vuohi.

Mitä muita eläimiä on nimetty hieman harhaanjohtavasti? Katsotaanpa.

Kuurovaraani. Ei ole kuuro eikä varaani. Borneossa elävällä liskolla ei ole näkyviä korvia, mutta se kuitenkin kuulee, eikä varsinaisesti kuulu varaanien sukuun.

Valkohäntäpeura. Vai onko se sittenkin kauris?

Mustekala. Ei ole kalaa nähnytkään. Tai näkee niitä toki päivittäin, mutta on evoluutiossa täysin eri haarassa kuin kalat.

Haisukäki. Haisee, mutta ei ole käki. Tämän eteläamerikkalaisen, myöskin töyhtökanana tunnetun linnun vatsa on jatkuvassa käymistilassa, mistä syntyy eläimelle ominainen aromi.

Kultapanda eli pikkupanda eli kissakarhu ei ole panda, kissa, eikä karhu.

Sokkohiiri. Ei ole sokea eikä hiiri. Eläimellä on pienet silmät. Tälle maata mylläävälle mylliäiselle on ehdotettu uudeksi nimeksi ”balkaninsokkomyllikäs”.

Kusimanse. Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotusta afrikkalaisen mangustieläimen nimeksi on pidetty tamperelaisia halventavana. Eläimen toinen nimi on mango, joka puolestaan on hedelmä.

Muurahaiskäpy. Ei ole käpy. Myöskään muurahaiskarhu ei ole karhu.

Taivaanvuohi. Onkin lintu.

Tuhatjalkainen. Vasta pari vuotta sitten löytyi ensimmäinen laji, jolla on oikeasti tuhat jalkaa. Muilla on vähemmän.

Kirjolohi. On oikeasti sateenkaarirautu, ja siis eri eläin kuin lohi (Salmo salar). Presidentti Urho Kekkonen keksi kirjolohi-nimen lohenkasvattajien liiton tilaisuudessa Hotelli Marskissa vuonna 1965.

Vesimittari. Nimestään huolimatta tällä pitkäjalkaisella hyönteisellä ei voi mitata vedenkulutusta.

Lopuksi positiivista palautetta. Hän, joka on nimennyt vesinokkaeläimen, on tehnyt erinomaista työtä. Se elää vedessä, sillä on nokka, ja se on eläin.

Aivoja hivelevän loogista!

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat