Taas kaikuu monenlainen sirkutus ja liverrys, ja se voi rauhoittaa esimerkiksi maailmantuskan tai uhkien rasittamaa mieltä.
Ainakin terveiden ihmisten huolet ja epäluulot laimenevat linnunlaulun soidessa, kertovat saksalaiset tutkijat Scientific Reports -lehdessä.
Peukaloinen on pieni kovaääninen lintu, joka kuuluu varpuslintujen lahkoon.
Koehenkilöt kuuntelivat kuusiminuuttisen nauhoituksen joko lintujen tai liikenteen äänistä ja vastasivat mielialaansa kartoittavaan kyselyyn.
Laulu vähensi ahdistuneisuutta ja vainoharhaisuutta, olipa äänessä yksinkertainen tai monipuolinen lintukuoro. Jälkimmäinen lievitti hieman myös masentuneisuutta.
Tulos tukee ja täsmentää aiempia havaintoja. Linnuston runsauden on huomattu lisäävän ihmisten tyytyväisyyttä elämäänsä.
Käki tunnetaan erityisesti luonteenomaisesta kukkumisestaan, joka mainitaan myös lukemattomissa kansanrunoissa ja lastenlauluissa.
Luonnonäänten on todettu kohentavan mielialaa ja auttavan palautumaan stressistä.
Ympäristöä tulkitaan kuulokuvasta, tutkijat tuumaavat.
Liikenne ja muut urbaanit äänet saavat ihmisen pysymään varuillaan, mutta linnunlaulut, tuulen huminat ja veden solinat viestivät tyynnyttävää turvallisuutta.
Lintujen tunnistusta ja ominaisuuksia voi opiskella esimerkiksi Luontoportin ja Birdlifen verkkosivuilla.
Hippiäinen on Euroopan pienin lintu. Sen ääni on niin ohut ja korkealla taajuudella, että monet vanhemmat ihmiset eivät sitä kykene kuulemaan.
Julkaistu Tiede Luonnossa 3/2023