Kuivuminen jarruttaa ikiroudan sulamista – se tuskin hupenee äkisti, tutkimus lupaa

Arktisen tundran maaperä lämpenee sävyisämmin kuin on pelätty.

Tundran ikiroudan sulamista pelätään, koska se kiihdyttää lämpenemistä vapauttamalla kasvihuonekaasu metaania.

Roudan sulaminen herättää maan kevääseen niin meillä kuin pohjoisempana.

Arktisen talvijään alapuolella piilee kuitenkin myös ikirouta, jonka romahtamista on alettu pelätä.

Ikirouta tuskin hupenee äkisti, lohduttaa uusi tutkimus. Hidasteena nimittäin toimii sulaneen pintakerroksen arveltua tehokkaampi kuivuminen.

Tundran ikiroudan sulamista pelätään, koska se kiihdyttää lämpenemistä vapauttamalla voimakasta kasvihuonekaasu metaania.

Jo pinnan sulettua sitä syntyy roudan tilalle muodostuneissa lammissa.

Pahempaa on kuitenkin roudan syvien osien sulaminen, sillä sieltä alkaa vapautua muinoin varastoituneita suuria metaanimääriä.

Huolta kasvatti vuonna 2020 Nature Communications -lehdessä julkaistu tutkimus.

Sen mukaan sulamisen aiheuttama maanpinnan romahtelu saattaisi tulevina vuosikymmeninä kiihdyttää ikiroudan sulamista Siperian alangoilla, joskin tulos riippuisi pinnan vetisyydestä.

Sulanut pinta vaikuttaa kuivuvan niin tehokkaasti, ettei itseään nopeuttavasta routakadosta liene pelkoa ainakaan tämän vuosisadan aikana.

Näin kertovat Alaskan tilanteeseen perehtyneet ja simulaatiolaskelmia tehneet Yhdysvaltalaiset tutkijat nyt Pnas-lehdessä.

Tutkimuksessa selvitettiin, miten lämpeneminen vaikuttaa kuviomaahan, joka peittää suuria osia Alaskan ja Siperian tundran alangoista.

Maan ruudukkomainen kuviointi saa alkunsa talvipakkasten aiheuttamasta halkeilusta.

Halkeamiin valuva vesi jäätyy ikiroutaan ulottuviksi muureiksi, joiden päällä maa kohoaa ympäristöä korkeammaksi valliksi. Sula-aikana ruudun keskelle voi muodostua lampi.

Lämpenemisen myötä jäämuurit sulavat ja maa alkaa romahdella niin, että vallien paikalle muodostuu syvänteitä ja lampien tilalle kumpareita.

Koska lisäksi haihtuminen tehostuu, maisema kuivuu.

Jos ilmasto lämpenee nopeasti, kuviomaan ikiroudan pinta alenee tämän vuosisadan aikana noin puolen metrin syvyydestä noin 1,8 metriin, tutkijat laskevat.

Hupenemisesta vain noin 20 senttiä aiheutuu maan romahtelusta, koska kuivuminen hillitsee myllerrystä niin tehokkaasti.

Koituu kuivumisesta haittojakin. Tundralle muuttavat vesilinnut alkavat löytää sieltä yhä köyhempiä pesintämaisemia.

Julkaistu Tiede Luonnossa 3/2023

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat