Intian väkiluku ylittää Kiinan väkiluvun tämän vuoden puoliväliin eli suunnilleen kesäkuuhun mennessä, arvioi YK.
Kuluvan vuoden puoliväliin mennessä Intian väkiluku on 1,4286 miljardia, Kiinan puolestaan 1,4257 miljardia.
Intia on siis matkalla maailman väkirikkaimmaksi maaksi.
Viime vuonna Kiinan väkiluku pieneni ensimmäistä kertaa yli kuuteen vuosikymmeneen. Kiinan valtiollisen tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 loppuun mennessä maan väkiluku oli reilut 1,4 miljardia. Väkiluku pieneni edellisvuoden lopusta 850 000:lla.
Väkilukua painaa alas muun muassa kalliit asumiskustannukset erityisesti Pekingin kaltaisissa isoissa kaupungeissa ja heikohko talouskasvu.
Intian väkiluvun arviointia haittaa se, että maalla ei ole virallista ja ajantasaista käsitystä omasta väkiluvustaan.
Väestönlaskentaa ei ole tehty sitten vuoden 2011. Intia suorittaa väestönlaskennan joka 10. vuosi, mutta vuoden 2021 laskentaa siirrettiin koronaviruspandemian vuoksi.
Tällä hetkellä väestönlaskennan tiellä ovat sekä logistiset haasteet että poliittinen vastustus, joten on epävarmaa, tullaanko väestönlaskentaa tekemään hetkeen.
Kriitikoiden mukaan hallitus viivyttelee tietoisesti väestönlaskennan kanssa, koska ensi vuonna Intiassa pidetään parlamenttivaalit. Väestönlaskennan yhteydessä selviäisi myös maan työttömyystilastot. Pääministeri Narendra Modi on kipuillut erityisesti nuorten työttömyyden kanssa: työmarkkinoille saapuu joka vuosi miljoonia nuoria, eikä kaikille riitä työtä.
Lue HS:n Aasian-kirjeenvaihtajan kolumni: Kiinassa vihjaillaan kansalaisille jo pakosta tehdä kolme lasta