Toukokuussa 1973: Maksasyövän näännyttämistä nälkään on kokeiltu Oulun yliopiston keskussairaalassa ensimmäisen kerran Suomessa.
Menetelmää on käytetty muualla maailmassa muutamia vuosia.
Oyks:n kirurgian klinikassa on ”nälkään näännyttämistä” sovellettu kahdeksan potilaan hoidossa.
Seitsemässä potilaassa on vaikutus suotuisa, suurentunut maksa on pienentynyt, kivut vähentyneet ja kolmen potilaan keltainen ihonväri on hävinnyt kokonaan.
Näännytystä toteutetaan sitomalla maksavaltimot, joista syöpäsolukot saavat ravintonsa.
Toimenpiteen vaikutus on ollut kuitenkin ohimenevä. Oireet ovat palannee 2—6 kuukaudessa. Tänä aikana potilaat ovat voineet elää jokseenkin normaalia elämää ja käydä työssä.