Marsin kuu Deimos pitkästä aikaa lähi­kuvassa – paikalla oli Arabiemiraattien luotain

Deimoksen koostumus viittaa siihen, että kuun alkuperä on sama kuin Marsin.

Marsin pieni kuu Deimos on ehkä kiertänyt Marsia jo silloin, kun planeetalla oli paksumpi kaasukehä. Perunamaisen ja rosoisen kuun läpimitta on 11–15 kilometriä.

Planeetta Marsin pieni kuu Deimos on pinnaltaan rokonarpinen. Sen pinnassa on meteoriittien tuottamia kraattereiden jälkiä, kuin oman Kuumme pinnassa.

Deimosta on nyt kuvattu melko läheltä pitkään aikaan. Lähikuvia sai alkuvuonna napattua Yhdistyneiden arabiemiraattikuntien Hope Mars -luotain.

Luotain tunnetaan myös nimellä Emirates Mars Mission. Se kuvasi Deimosta jo vuoden alussa.

Deimos on toinen Marsin kahdesta pienestä kuusta. Toinen on Phobos.

Deimos tunnetaan kuista huonommin. Deimos on Phobosia pienempi. Sen läpimitta on hieman yli kymmenen kilometriä ja se kiertää Marsia kauempana.

Kuut on nimetty kreikkalaisen mytologian mukaan. Deimos tarkoittaa kauhua, Phobos taas pelkoa.

Luotain otti kuvia Deimoksesta noin sadan kilometrin päästä.

Lähempää on kuvannut Yhdysvaltain Viking 2 -luotaimen Marsia kiertävä osa. Se kuvasi 1970-luvun lopulla Deimosta vain noin 30 kilometrin päästä.

Nyt Hope Mars sai Deimoksesta kuitenkin uusia mittatietoja spektrometrinsä ja muiden laitteiden avulla.

Mittatiedot viittaavat siihen, että Deimosin alkuperä olisi Marsista.

Kuiden alkuperästä on väitelty siitä lähtien, kun ne löydettiin vuonna 1877.

On pohdittu, että pienet kuut syntyivät, kun isompi Marsia kiertänyt kuu hajosi. On viitattu myös siihen, että kuut ovat samanlaisia kuin asteroidit.

Kuut ovat perunan muotoisia ja niin pieniä, että niitä voisi luulla asteroideiksi.

Tämä viittaa siihen, että Mars on ehkä napannut ne kiertämään planeettaa muinoin, kun ne eksyivät liian lähelle punaista planeettaa.

Teoriaa on epäilty, koska esimerkiksi Deimoksen kiertorata Marsin ympäri on melkein pyöreä.

Se kiertää Marsia tavalla, joka viittaa siihen, että sen rata on hidastunut Marsin muinaisen ilmakehän takia. Se on siis voinut muodostua jo kauan sitten samoista kiviaineksista kuin Mars.

Hope Mars -luotaimen spektrometrin mittauksista saatu data viittaa Marsiiin.

Phobos näyttää koostuvan enemmän Marsin basaltin kaltaisesta aineksesta kuin asteroidien aineksista.

Hope Mars tutkii työkseen Marsin ilmakehää, mutta lentää Deimoksen lähellle vielä uudestaan tänä ja ensi vuonna.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat