Lihava roisto makaa rannalla hyvinvoivan ja turpean näköisenä. Välillä se lähestyy naaraita ja tuottaa lapsille sopimatonta sisältöä. Vähän on vyötärölle kertynyt ylimääräistä. Keventämisen varaa olisi.
Kyseessä ei nyt ole Yleisradio oikeiston villeissä leikkausunelmissa, vaan merinorsu.
Tämä jötkeä rötkäle on mitä mainioin merinisäkäs. Äskettäin siitä on saatu selville uusia asioita.
Merinorsut viettävät leijonanosan elämästään merellä. Rannalle ne nousevat vain seurustelemaan ja luomaan nahkansa. Ne uivat tuhansia kilometrejä halki ulapan ja sukeltavat saalistaessaan jopa kahden kilometrin syvyyteen.
Mutta miten ihmeessä ne nukkuvat keskellä valtamerta?
Merinorsut tekevät eräänlaisia unisukelluksia, valottaa Science-tiedelehdessä julkaistu tutkimus, jossa merinorsuille asennettiin aivosähköanturit ja seurantalaitteet.
Kun väsy iskee, merinorsu nukahtaa veteen ja alkaa vajota hiljalleen kohti pohjaa. Se vetää hirsiä kuten ihminen, mutta pinnan alla.
Rem-univaiheessa merinorsun lihakset halvaantuvat ja nukkuva jötkäle uppoaa pyörien kuin puusta leijaileva lehti. Ennen pitkää eläin tömpsähtää pohjaan ja jatkaa siellä uniaan.
Tutkimuksessa syvimmät nokoset otti 377 metrin syvyyteen vajonnut merinorsu.
Tämä on mahdollista, sillä merinorsu pystyy pidättämään henkeään häkellyttävän hyvin. Sen punasolut ja lihakset varastoivat happea niin tehokkaasti, että otus voi olla uppeluksissa jopa puolitoista tuntia.
Ne tosin nukkuvat vain 20 minuuttia kerrallaan. Syvyyksissä merinorsun sydän lyö vain muutaman kerran minuutissa.
Syvällä nokosia vetävä merinorsu on lisäksi turvassa saalistajilta. Myös muut hylje-eläimet harrastavat tällaisia leposukelluksia.
Delfiineillä homma toimii eri tavalla: ne nukkuvat pinnalla, yksi aivopuolisko kerrallaan. Toinen puoli aivoista hoitelee hengitystä ja muita elintärkeitä toimintoja, kun toinen puolisko vetää sikeitä.
Tällainen puolivalveuni olisi hyödyllinen ominaisuus esimerkiksi tylsässä palaverissa.