Tähtitieteilijät ovat ensimmäisen kerran havainnoineet, mitä tapahtuu, kun kuoleva tähti nielee oman planeettansa.
Kun tähti on kuluttanut loppuun polttoaineensa, se alkaa paisua miljoonakertaiseksi jättiläiseksi. Pullistuessaan tähti ahmaisee sisäänsä myös lähimmät kiertolaisensa.
Tutkijat ovat aiemmin tarkkailleet tähtiä hiukan ennen tai jälkeen planeetan hotkaisua. Yhtään tähteä ei ole saatu kiinni itse teosta.
Vuonna 2020 Harvardin, MIT:n ja Caltechin tutkijat pääsivät lopulta tarkastelemaan tapahtumaa kolmen eri teleskoopin kuvaamasta materiaalista. Tutkimusraportti julkaistiin tällä viikolla Nature-tiedelehdessä.
Tutkijat havaitsivat ensin, kuinka tähden kirkkaus kasvoi kymmenen päivän aikana satakertaiseksi 12 000 valovuoden päässä Kotkan tähtikuvion suunnassa, omassa galaksissamme. Sitten tähti hiipui ennalleen.
”Se oli toisenlainen kuin mikään ennen näkemäni tähden purkaus”, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja Kishalay De MIT:n Kavli-instituutista tiedotteessa.
Kuuman välähdyksen jälkeen tähdestä purkautui vuoden ajan kylmempää energiaa.
Tämän perusteella kyseessä olisi voinut olla myös kahden tähden yhtyminen. Purkautuneen energian määrä oli kuitenkin liian pieni, vain tuhannesosa siitä mitä on nähty tähtien törmäyksissä. Tästä päätellen kyseessä täytyi olla planeetta.
Ryhmän arvion mukaan Jupiterin kokoinen kaasuplaneetta kiertyi vähitellen lähemmäs pullistunutta tähteään.
Kirkas välähdys syntyi, kun planeetta törmäsi tähden kuumaan kaasukehään ja vajosi sitten sen ytimeen.
Kuvannus tapahtumaketjusta, jossa planeetta ensin kiertyy kohti tähteä. Planeetan nieltyään tähti laajenee ja kirkastuu.
Tähden uloin kaasukerros räjähti yhtymisen seurauksena avaruuteen, ja kaasu tiivistyi vähitellen kylmäksi pölyksi. Caltechin video näyttää, miten planeetan tuho ehkä eteni.
Sama kohtalo odottaa Maata, kun Aurinko palaa loppuun ja nielaisee Aurinkokunnan sisemmät planeetat.
”Näimme Maan tulevaisuuden. Jos toinen sivilisaation katsoisi kymmenen tuhannen valovuoden päästä, kun Aurinko nielee Maan, hekin näkisivät Auringon äkisti kirkastuvan ja sylkäisevän jotakin, kietoutuvan pölyyn ja palaavan sitten ennalleen”, De sanoo MIT:n tiedotteessa.