Jo huhti–toukokuussa voi nähdä lepattelemassa aikuisena talvehtineita neitoperhosia, jotka tunnistaa siipien suurista silmätäplistä.
Sellaisten tiedetään torjuvan saalistajia, mutta on pähkäilty, onko syynä silmämäisyys vai räikeys.
Ainakin linnut hahmottavat täplät nimenomaan silmiksi, osoittavat nyt brittiläiset ja saksalaiset tutkijat kananpojilla tekemillään kokeilla.
He totuttivat tiput napostelemaan toukkia, joita oli ripustettu kapean käytävän peräseinälle.
Linnut oppivat hakemaan toukan myös, kun sen edessä oli harmaa paperilappu, joka oli kuvioitu sekalaisilla valkeilla laikuilla.
Koetilanteissa lapussa oli rinnan kaksi pyöreää valkeaa laikkua, joiden sisällä pienemmät harmaat laikut näyttivät silmäterien tavoin katsovan joko vasemmalle, eteen tai oikealle.
Käytäviä pitkin lapun luo tultiin joko viistosti jommalta kummalta sivulta tai suoraan edestä.
Silmätäplät saivat kananpojat epäröimään ja kääntyilemään käytävässä edestakaisin. Se, että ne hahmottivat läiskät silmiksi, paljastui katsesuunnan vaikutuksesta.
Vähiten ne nimittäin epäröivät, jos täplät katsoivat poispäin eli vastakkaiseen suuntaan kuin mistä lähestyttiin.
Tummapapurikko on keskikokoinen päiväperhonen. Sen etusiiven kärjessä on selvästi erottuva, suurehko musta valkoteräinen silmätäplä. Aikuiset perhoset lentävät kesäkuun lopulta heinäkuun loppuun.
Epäröinti ei yllättänyt.
Jo parikymmentä vuotta sitten havaittiin, että esimerkiksi sinitiaiset syövät neitoperhosia paljon hanakammin, jos perhosen silmätäplät on maalattu piiloon.
Ehkä suuret täplät näyttävät lintujen mielestä petojen silmiltä.
Joidenkin hyönteisten siivenlaitojen pienet täplät linnut saattavat tulkita saaliin silmiksi ja iskeä niitä kohti, jolloin haavoittuvammat alueet säästyvät.
Kummankin vaikutuksen voi kuitenkin selittää myös pelkällä räikeydellä.
Täplä vangitsee huomion tehokkaasti, ja jos se hätkähdyttää, se saattaa laukaista synnynnäisen tai opitun kammon, joka juontaa myrkyllisten hyönteisten värikkyydestä.
Tipututkimuskaan ei kumoa räikeyden osuutta mutta korostaa silmävoimaa.
Se, että suoraan eteenpäin katsovat täplät pysäyttivät viistosti lähestyvät kananpojat, viittaa niin sanottuun Mona Lisa -vaikutukseen, tutkijat huomauttavat Frontiers in Ecology and Evolution -lehdessä.
Maalaus on kuuluisa kohti tuijottavista silmistä, jotka tuntuvat seuraavan katsojaa huoneen poikki.
Julkaistu Tiede Luonnossa 3/2023