Maailman rikkaimpiin ihmisiin kuuluva Amazon-miljardööri Jeff Bezos saa aluksensa Kuuhun.
Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoi perjantaina tehneensä Bezosin Blue Origin -yhtiön kanssa sopimuksen 16 metriä korkeasta Blue Moon -laskeutujan lähettämisestä Maan kiertolaiselle 2020-luvun lopulla. Sopimuksen arvo on noin 3,4 miljardia dollaria eli 3,14 miljardia euroa.
Blue Originin yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat Lockheed Martin, Boeing, sovellusyhtiö Draper ja robotiikka-alan yhtiö Astrobotic.
Nasan suunnitelmien mukaan ihminen palaa Kuun pinnalle Artemis 3 -lennolla kenties jo vuoden 2025 lopulla. Suunnitelmissa on tämän jälkeen jatkaa lentoja ja valmistella samalla matkaa Marsiin.
Ensimmäisten lentojen laskeutumisalukset rakentaa miljardööri Elon Muskin perustama yksityinen SpaceX-avaruuslentoyhtiö.
Viimeksi ihminen on astellut Kuun pinnalla Apollo-kuuhankkeen lennolla vuonna 1972.
”Kumppanuutemme on vain osa tätä avaruuslentojen kulta-aikaa”, Nasan pääjohtaja Bill Nelson hehkutti tiedotustilaisuudessa. Hän lisäsi, että toisen kuulaskeutujan hankkiminen Artemis-ohjelmaan edistää kilpailua.
Yksityisten alihankkijoiden avulla Nasa pyrkii vähentämään avaruuslentojen miljardikustannuksia.