Ulkomaat

Kiivaat taistelut estävät avun

Syyrian siviilien ahdinko syvenee. Ranska vaati YK:lta kovempia toimia Syyriaa vastaan.

Tilaajille

Rajut taistelut kapinallisten ja hallituksen joukkojen välillä jatkuivat keskiviikkona eri puolilla Syyriaa.

Samalla huoli taisteluiden keskelle jääneistä siviileistä kasvaa. Taistelut ovat paikoittain niin rajuja, ettei apua pystytä toimittamaan.

Keskiviikkona kolme Punaisen Ristin työntekijää loukkaantui räjähdyksessä. Uutistoimisto AP:n mukaan avustustyöntekijät olivat autossa matkalla Alepposta Idlibiin, kun räjähdys tapahtui. Auto oli merkitty Punaisen Ristin tunnuksin.

Kansainvälinen Punainen Risti ei tiennyt, olivatko sen avustustyöntekijät iskun aiottu kohde tai kuka iskun teki.

Keskiviikkona kiivaita taisteluita nähtiin Homsin kaupungissa. Armeija jatkoi opposition hallussa olevien kaupunginosien tulittamista.

Oppositiojärjestö Local Coordination Committeen (LCC) mukaan muun muassa Baba Amrin ja Jubarin kaupunginosat ovat joutuneet tulituksen keskelle.

"Tilanne on paha. Tänään Homsissa on kuollut ainakin 15 ihmistä, joista seitsemän on lapsia", sanoi LCC:n aktivisti Saleem Qabbani HS:lle puhelimitse Homsista.

"Tilanne tietyillä asuinalueilla on todella vaarallinen. Ihmiset eivät pääse siellä pois kodeistaan, heillä ei ole sähköä eikä vettä. Me emme pääse auttamaan heitä, koska siellä on liian vaarallista."

Syyrian armeija ilmoitti vallanneensa takaisin Latakian maakunnassa sijaitsevan al-Haffan kaupungin. Kapinalliset ja armeija ehtivät taistella kaupungin hallinnasta yli viikon. Syyrian valtiontelevision mukaan alue on nyt "puhdistettu terroristeista".

Kapinallisia edustava Vapaan Syyrian armeija sanoi vetäytyneensä al-Haffasta säästääkseen taisteluiden keskelle jääneet siviilit pommitukselta. Kapinallisten mukaan al-Haffan siviilit ovat nyt vailla suojelua. Kaupungista on paennut satoja ihmisiä Turkin puolelle. Yksi heistä oli haavoittunut kapinallistaistelija Muhammed.

"Ensin helikopterit hyökkäävät kyliin, myöhemmin panssarivaunut ja viimeisenä sotilaat tulevat ryöstämään talot ja sytyttämään ne tuleen", kuvaili Muhammed uutistoimisto Reutersille.

Arviot Syyrian kansannousun uhrimäärästä vaihtelevat. YK:n mukaan 15 kuukautta jatkuneen kansannousun aikana on kuollut yli 10 000 ihmistä. Syyrian opposition arviot liikkuvat 13 000:n ja 15 000:n uhrin välillä.

Taistelujen kiihtyessä kansainvälinen paine Syyriaa kohtaan kasvaa. YK:n rauhanturvatoiminnan päällikkö sanoi tiistaina Syyrian olevan sisällissodassa. Syyria tyrmäsi keskiviikkona väitteet sisällissodasta valheiksi ja sanoi taistelevansa terroristeja vastaan.

Ranska puolestaan yhtyi YK:n arvioon. "Jos tilannetta ei voi kutsua sisällissodaksi, ei ole sanoja kuvaamaan sitä", sanoi Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius.

Fabius vaati, että YK:n turvallisuusneuvoston pitäisi pakottaa Syyria noudattamaan rauhansuunnitelmaa. YK:n erityislähettilään Kofi Annanin rauhansuunnitelma astui voimaan huhtikuussa. Sopimusta on rikottu päivittäin. Ranskan mielestä lentokieltoalueen asettaminen on yksi harkittavista keinoista. Ranska vaati myös kovempia pakotteita Syyriaa vastaan.

Venäjä kiisti Yhdysvaltojen ulkoministerin Hillary Clintonin aiemmat väitteet siitä, että Venäjä aikoisi myydä taisteluhelikoptereita Syyriaan.

Uutistoimistot kertoivat Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin syyttäneen USA:ta kapinallisten aseistamisesta. Myöhemmin Venäjä ilmoitti, että kyse oli käännösvirheestä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyrian sisällissota
  • Syyria

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    6. 6

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    7. 7

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    8. 8

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää