Ulkomaat    |   HS Turkissa

Kaivos nieli isän

Turkin kaivosturma kosketti poikkeuksellisen rajusti Köselerin kylää. Pienessä kylässä vietettiin keskiviikkona yhdentoista miehen hautajaisia. Torstaina haudattiin vielä kolme.

Tilaajille

Vehreät vuoret kumpuilevat silmänkantamattomiin, kun kapea tie kiemurtelee ylös kohti Köselerin kylää Länsi-Turkissa.

Kilpikonna kömpii tien yli. Jossakin kilkattavat vuohien kellot.

Maisemat näyttivät varmasti vielä kauniimmilta auringon noustessa tiistaiaamuna, kun kaivoksen bussi vei Beytullah Cakirin aamuvuoroon kaivamaan hiiltä.

Seuraavana päivänä samaa tietä tuotiin hänen ruumiinsa.

"Hautasimme hänet keskiviikkona", sanoo hänen leskensä Hatice Cakir.

Soman kaivoksessa tapahtuneen onnettomuuden uhriluku nousi lauantaina 301:een ja pelastustoimet lopetettiin.

Tiistaina sattunut onnettomuus on Turkin pahin kaivosturma.

Köselerin kylää tragedia kosketti poikkeuksellisen rajusti. Pienessä kylässä vietettiin keskiviikkona yhdentoista miehen hautajaisia. Torstaina haudattiin vielä kolme.

Kylän miehistä suuri osa on työskennellyt kaivoksessa. Kaivosyhtiö lähetti joka päivä kolme bussia hakemaan miehet töihin.

Kylässä kaikki tuntevat toisensa. Monet ovat sukua keskenään.

Valkoiseksi kalkitut talot kyyhöttävät vuoren rinteessä kiinni toisissaan.

Samalla tavalla kyläläiset kyyhöttävät nyt yhdessä, yhteisen surun musertamina. Naapurit kokoontuvat toistensa luo antamaan ja saamaan lohtua. Osanottajia vaeltaa talosta taloon.

Leski Hatice Cakir istuu olohuoneessaan mattojen ja matalien tyynyjen peittämällä lattialla ja kertoo, miksi perheen isä aloitti työt kaivoksella yhdeksän vuotta sitten.

Aiemmin täällä elettiin tupakan viljelystä.

"Tupakasta oli tullut halpaa", Hatice Cakir selittää. Siitä ei saanut enää tarpeeksi myyntituloja.

"Mieheni meni kaivokseen, jotta saisimme sairausvakuutuksen."

Sairausvakuutus on tärkeä, koska se kattaa myös perheen. Tupakan pienviljelijöinä heillä ei tällaista etua ollut.

Köselerin perheillä on myös pieniä vihannesviljelmiä ja lehmiä, lähinnä kotitarpeiksi.

He eivät ole varsinaisesti köyhiä, mutta hiilen kaivamisen lisäksi alueella ei ole tarjolla juuri muuta palkkatyötä. Soman kaivokseenkin on puolentoista tunnin matka kiemurtelevaa tietä pitkin.

Kovasta työstä maksettu 1 500 liiran eli noin 520 euron kuukausipalkka tuli sekin tarpeeseen. Monessa perheessä se on auttanut lähettämään lapset kaupunkiin lukioon ja yliopistoon.

Tarina on sama ympäri vaurastuvaa, keskiluokkaistuvaa Turkkia: vanhemmat tietävät, että kun he vain hieman ponnistavat, seuraava sukupolvi saa paremman elintason.

Hatice Cakir esittelee ylpeänä tyttärensä Burcun ja tämän pikkuveljen Mehmetin koulukuvia. Perheen vanhemmat ajattelivat, että isän palkan ansiosta lasten ei tarvitsisi jäädä kylään pienviljelijöiksi – tai mennä kaivokseen.

Isä korosti aina, että lasten on tiedettävä, miten raskaasta työstä rahat tulevat.

"Tee läksysi, että et sinäkin joudu kaivokseen", Hatice Cakir kertoo miehensä sanoneen kymmenvuotiaalle Mehmetille melkein joka ilta.

Tytär Burcu, 20, on muuttanut kotoaan noin kolmensadan kilometrin päässä olevaan Kütahyan kaupunkiin opiskelemaan sihteeriksi. Hänen on määrä valmistua tänä keväänä.

Hän on myös valmis osallistumaan perheen elättämiseen nyt kun isää ei ole.

"Minä ajattelin mennä töihin, kun saan koulun päätökseen", hän sanoo.

Hän suunnittelee menevänsä kokeisiin, joissa valitaan virkamiehiä valtion ja kuntien tehtäviin. Tähtäimessä on sihteerin työ kaupungissa.

Burcun isän surmannut onnettomuus kaivoksessa tapahtui juuri, kun tämän työvuoro oli päättymässä. Kaivoksessa syttyi tulipalo, jonka syytä ei vieläkään tiedetä.

Se tiedetään, että kaivos muuttui helvetiksi: osia siitä romahti ja hehkuvat hiilet alkoivat putoilla. Palo levisi nopeasti, selitti kaivosyhtiön johto.

Beytullah Cakir samoin kuin suurin osa kuolleista menehtyi häkämyrkytykseen.

Onnettomuuden tapahtuessa iltavuorolaiset olivat juuri tulleet kaivokselle.

Osa Köselerin kaivosmiehistä vältti kuoleman täpärästi. Heidän joukossaan on Atanur Aydin, jonka kaivosyhtiön bussi oli tuonut iltavuoroon.

Ensimmäisenä kaivokseen laskeutuneista iltavuorolaisista osa menetti henkensä.

"Jos olisin mennyt sisään viisi minuuttia aikaisemmin, minäkin olisin kuollut", Aydin sanoo.

Hän ja muut kaivosmiehet ryhtyivät auttamaan tovereitaan ulos palavasta kaivoksesta. Enimmäkseen he pystyivät kuitenkin tuomaan ruumiita.

"Ei ollut paljon mitään tehtävissä", Aydin toteaa.

Kaksi päivää kului sukulaisten, naapurien ja työtoverien hautaamiseen.

Aydin ei tiedä, pystyykö palaamaan töihin kaivokseen. Kaikki on sekavaa.

Myös isänsä ja poikansa menettäneissä perheissä elämä on suistunut raiteiltaan. Suru ja järkytys ovat vielä aivan tuoreita.

Toimittajavieraitaan ovelle saattamaan tulleelta Hatice Cakirilta jalat pettävät täysin yllättäen. Hän lysähtää velttona myttynä polvilleen ja alkaa itkeä hallitsemattomasti.

"Olemme hukassa!" hän huutaa, kun sukulaiset auttavat hänet ylös ja vievät kotiin.

"Menetimme hänet!"

Minna Nalbantoglu HS, teksti
Kaisa Rautaheimo HS, kuvat
Köseler

Tästä on kyse

Hiilikaivoksen tulipalo ja romahdus Länsi-Turkin Somassa oli Turkin historian pahin kaivosonnettomuus.

 Kaivoksessa kuoli 301 ihmistä, pääosin myrkkykaasuihin. 485 kaivosmiestä pelastui.

 Pääministeri Recep Tayyip Erdogan suututti turkkilaisia kaivostragediaa vähättelevillä puheillaan.

 Perjantaina poliisi hajotti 10 000 ihmisen mielenosoituksen Somassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turkin kaivosturma
  • Minna Nalbantoglu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita

      Tilaajille
    2. 2

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    3. 3

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    4. 4

      Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”

      Tilaajille
    5. 5

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    6. 6

      Mikromuovia löytyy myös ihmisten sisältä, uusi tutkimus havaitsi – muovia tulee ruokapaketeista ja juomapulloista

    7. 7

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    8. 8

      Istanbulista löytyi diplomaattiauto, jota Saudi-Arabia ei anna tutkia – Valvonta­kamerakuvissa näkyy ilmeisesti surmatun toimittajan kaksoisolento

    9. 9

      ”Mies ei oikein saa sanoa enää mitään mielipidettä” – Feministit voisivat rauhoittua, sanoo Kauko Röyhkä ja nauttii, kun some kuohahtaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Koko maailma romahti kun aloin herätä joka yö kello 2” – HS:n lukijat kertovat, miten vaikea vaihdevuosioireita on tunnistaa, kun useimmiten puhutaan vain ”kuumista aalloista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Työasussaan Roosa nauha -kampanjan symbolia pitänyt lentokenttä­työntekijä sai potkut – Turvatarkastajien ulosmarssi ei aiheuttanut ruuhkia

    4. 4

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    5. 5

      Vasemmisto­liiton Li Andersson pitää yrittäjien ruokakampanjaa ”vastenmielisenä” – Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan ruoan jakelu on ”erinomainen” hanke

    6. 6

      Internet mullisti maailman, mutta seuraava vallankumous saattaa jättää sen varjoonsa

    7. 7

      Kalasatamaan rakennettiin katu, joka on tasa-arvoinen kaikille – uusi liikenne­järjestely aiheutti palaute­ryöpyn

    8. 8

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    9. 9

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    10. 10

      Patrik Leppänen, 22, ei totellut työnantajan käskyä ottaa Roosa nauha pois rinta­pielestään lento­aseman turva­tarkastuksessa ja sai potkut – ”Halusin osoittaa tukea äidilleni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    5. 5

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    6. 6

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    7. 7

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Ranskassa on syntynyt poikkeuksellisen monta vauvaa, joilla on epä­muodostuneet kädet – viran­omaiset ovat ymmällään

    10. 10

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Mies ei oikein saa sanoa enää mitään mielipidettä” – Feministit voisivat rauhoittua, sanoo Kauko Röyhkä ja nauttii, kun some kuohahtaa Tilaajille
    3. ”Maailman pisin merisilta” avattiin Kiinasta Hongkongiin – mutta hongkongilaiset eivät ole pelkästään innoissaan
    4. #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita Tilaajille
    5. Mitä tehdä, kun lapsi pelkää vieraita? Vierastaminen on osa kehitystä, mutta se vaatii vanhemmalta turvallisen vastauksen Tilaajille
    6. Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon” Tilaajille
    7. Voiko Italiasta puhua kauniina maana?
    8. Carmen Pekkarinen muutti Kanadasta Suomeen 20 vuotta sitten ja hermostui roskaamiseen – lopulta luontoa rakastava sääfani keräsi 10 000 tupakantumppia Espoosta
    9. It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?
    10. 2 tuntia sitten
    11. Oodi vanhemmuudelle – Arjen kiireen keskellä vanhempi suorittaa lukuisia toimia lapsensa mielenterveyden suojaamiseksi
    12. 4 tuntia sitten
    13. Brexit on kuin perheriita, ja siksi on normaalia, että sen seuraaminen nolottaa ulkopuolista
    14. Näytä lisää