Ulkomaat

Toivoa luova pääministeri

Irakin uudella pääministerillä Haider al-Abadilla ei ole Irakissa juurikaan vihollisia

Tilaajille

Tällä viikolla Irakissa pilkahti pikkuruinen toivonkipinä.

Maata on kesäkuun alusta asti revitty rikki, kun ääri-islamistinen Isis-järjestö on sunniheimojen tuella kaivertanut itselleen kalifaattia Irakin ja Syyrian alueilla. Samalla hallitusneuvottelut ovat jumittuneet, kun koko kriisin aiheuttajaksikin syytetty pääministeri Nuri al-Maliki ei ole suostunut astumaan syrjään.

Perjantaina al-Maliki viimein luovutti pelin ja antoi tukensa puoluetoverilleen Haider al-Abadille, jonka tuore presidentti Fuad Masum nimitti maanantaina muodostamaan hallitusta.

Al-Abadilla on alle 30 päivää aikaa muodostaa laajapohjainen hallitus, joka saisi Irakin shiiat, sunnit, kurdit ja muut vähemmistöt yhteen rintamaan jihadisteja vastaan.

Myönteisenä merkkinä sunnienemmistöisen Anbarin maakunnan heimopäälliköt ja uskonnolliset johtajat ilmoittivat perjantaina uutistoimisto Reutersille olevansa valmiita neuvottelemaan hallitukseen osallistumisesta.

Irak on syvällä kriisissä, ja al-Abadin odotetaan nostavan sen jaloilleen. Millainen mies tehtävään on valittu?

Al-Abadi, 62, on veteraanipoliitikko, joka on istunut useissa Irakin hallinnon avainviroissa, muun muassa viestintäministerinä ja al-Malikin neuvonantajana. Pari viikkoa sitten hänet valittiin parlamentin varapuheenjohtajaksi.

Al-Abadi syntyi Bagdadissa vuonna 1952 shiiaeliittiin kuuluvaan perheeseen ja liittyi jo 15-vuotiaana Dawa-puolueeseen, joka 1970-luvulla muodostui aseelliseksi vastarintaliikkeeksi Saddam Husseinin Baath-puolueen hallintoa vastaan.

Myöhemmin al-Abadi muutti Britanniaan ja jäi maahan perheensä jouduttua Baath-puolueen vainojen kohteeksi. The Guardian -lehden mukaan kaksi hänen veljistään teloitettiin ja kolmas virui vankilassa kymmenen vuotta.

Al-Abadi opiskeli Manchesterissä sähkötekniikan tohtoriksi ja johti Lontoossa pientä insinööritoimistoa. Irakiin hän palasi vuonna 2003, kun Yhdysvallat oli kaatanut Husseinin hallinnon.

Poliittisella kartalla al-Abadi ei ole kaukana Malikista. Molemmat edustavat shiiapuolue Dawaa.

"Hänellä ei ole vihollisia, hän on välttänyt kiistoja, eikä hän ole koskaan erityisesti ajanut uudistuksia", kuvaili Lähi-idän turvallisuuspolitiikan asiantuntija Kirk Sowell uutistoimisto AFP:lle.

Al-Maliki oli samanlainen näkymätön kompromissiehdokas, kun hänestä leivottiin ensimmäisen kerran pääministeri vuonna 2006.

Al-Malikiin verrattuna al-Abadia pidetään kuitenkin maltillisena ja sovittelevana poliitikkona, mikä saattaa helpottaa yhteistyötä kurdien ja sunnien kanssa. Hän on jo onnistunut yhdistämään yhdet maailmanpolitiikan veriviholliset taakseen: Sekä Iran että Yhdysvallat ovat julkisesti antaneet hänelle tukensa.

Vielä keskiviikkona al-Maliki uhosi luopuvansa kolmannesta pääministerikaudesta vain oikeuden päätöksellä. Perjantaina kansainvälinen ja kotimainen vastustus kävi sittenkin liian voimakkaaksi.

"Ilmoitan vetäväni ehdokkuuteni ja asetun tohtori Haider al-Abadin taakse", al-Maliki sanoi yhteisessä televisioesiintymisessä al-Abadin kanssa AFP:n mukaan.

Inhotun al-Malikin päätös väistyä sai kehuja, mutta se on vasta pieni askel kohti Irakin yhdistämistä. Al-Maliki ajoi itsevaltaista ja shiioja suosivaa politiikkaa, jonka nähdään lietsoneen sunniryhmiä liittymään jihadistien kapinaan. Al-Abadin pitäisi pystyä paikkaamaan pahasti tulehtuneet välit.

"En usko, että hallituksen vaihtaminen on ratkaisu Irakille", sanoi Samarran kaupungissa asuva Mohammed Majid AFP:lle. "Dawa-puolue on syrjinyt meitä sunneja kymmenen vuotta."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Sää on aiheuttanut yöllä ongelmia Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää