Ulkomaat

He ovat konservatiiveja – mutta se ei enää riitä briteille

Skandaalit varjostavat puoluekokousta, jonka piti piiskata puolueeseen henkeä

Tilaajille

Miten ihmeessä houkutella lisää äänestäjiä, miettivät eilen sunnuntaina Birminghamissa puoluekokouksensa aloittanut Britannian konservatiivit.

Käytäväkeskusteluja hallitsivat konservatiivipuolueeseen kokouksen alla iskeneet skandaalit. Yhteiskunta-asioista vastannut apulaisministeri ja viiden lapsen isä Brooks Newmark oli jäänyt kiinni alastonkuvien lähettelystä toimittajalle. Konservatiivien rivikansanedustaja Mark Reckless oli puolestaan loikannut lauantaina Britannian itsenäisyyspuolue Ukipiin.

Pääministeri David Cameronille skandaalinkäryinen viikonloppu tiesi harmaita hiuksia. Skandaalit veivät huomiota Cameronin lupauksilta remontoida Britanniaa.

Seksi- ja loikkausuutiset ovat kuitenkin vain pieni osa konservatiivipuolueen todellisista ongelmista.

Britannian parlamenttivaalit pidetään ensi toukokuussa, ja vaalikamppailu käynnistyy puoluekokouksien päätyttyä lokakuussa. Cameronilla on paljon tehtävää, jos hän aikoo voittaa vaalit. Lähtötilanne ei näytä hyvältä.

Britannian pääpuolueiden kannatusluvut ovat junnanneet jo pitkään paikoillaan. Kukaan ei ole pystynyt irtiottoon.

Oppositiopuolue labour on hieman edellä konservatiiveja, mutta ei merkittävästi.

"Oppositiopuolueen pitäisi pystyä parempaan. Kaikki odottavat yhä [labourin puheenjohtajan Ed] Milibandin suurta ohjelmanjulistusta", politiikan tutkija professori Patrick Dunleavy London School of Economicsista arvioi toimittajille perjantaina.

Cameron ei voi kuitenkaan tuudittautua labourin ja Milibandin heikkouteen. Konservatiivit tarvitsevat kipeästi lisää kannattajia voittaakseen kevään vaalit. Jos selvää voittajaa ei tule, saattaa Britannia jatkaa ensi vuonnakin maalle aiemmin epätyypillisellä kahden puolueen hallituksella.

Cameron ei voittanut vuoden 2010 vaalejakaan. Konservatiivit saivat kyllä eniten parlamentaarikkoja, mutta Cameron pääsi pääministeriksi vasta muodostettuaan koalitiohallituksen liberaalidemokraattien kanssa.

On erittäin harvinaista, että hallituspuolue saa parlamenttivaaleissa isomman ääniosuuden kuin edellisissä vaaleissa. Siihen eivät pystyneet edes Margaret Thatcher tai Tony Blair. Historia ja vaalimatematiikka puhuvat näin Cameronin vaalivoittoa vastaan.

Cameronilla on kuitenkin yksi etu puolellaan. Hänen henkilökohtainen suosio on suurempi kuin muilla puoluejohtajilla eli labourin Milibandilla, liberaalidemokraattien Nick Cleggillä ja Ukipin Nigel Faragella. Tämä ei tarkoita sitä, että Cameron olisi ihailtu ja pidetty johtaja. Hän on vain vähemmän epäsuosittu kuin muut, politiikan tutkija professori Tony Travers LSE:stä sanoo.

Britanniassa henkilökohtaisella suosiolla ei välttämättä voiteta vaaleja – eikä henkilökohtainen epäsuosio tuo aina vaalitappiota. Tärkeämpää on puolueen kannatus. Näin labour voi hyvinkin saada niukan voiton toukokuun vaaleissa, vaikka Milibandin karisma yksinään puree hyvin harvaan.

Mikä sitten ratkaisee ensi kevään vaalit? Mitä britit haluavat?

Tutkijoiden mukaan tärkeimmät kysymykset ovat maahanmuutto, julkinen terveydenhoito sekä talous. Vaalikampanjan loppupuolella Britannian suhde EU:hun saattaa myös nousta pinnalle.

Konservatiivit ovat olleet perinteisesti vahvoilla maahanmuuttokysymyksissä. Nyt Ukip on ottamassa johtoasemaa. Faragen ja kumppaneiden tiukka linja maahanmuuttoon ja EU:hun vetoaa etenkin konservatiiviäänestäjien vanhoillisimpaan siipeen.

Labour on puolestaan auktoriteetti terveydenhuoltokysymyksissä, ja konservatiivit talousasioissa.

Cameron ei voi kuitenkaan ratsastaa saavutuksillaan talouden saralla, koska niitä on vähän. Hallitus ei ole saanut julkisen talouden alijäämää kuriin. Työllisyys ja bkt kasvavat, mutta tämä ei ole heijastunut palkkoihin, jotka junnaavat paikoillaan.

Omaan talouteensa tyytymätöntä äänestäjää on vaikea houkutella äänestämään pääministeripuoluetta.

Jos Cameron ei saa piiskattuaan puoluettaan kiriin, voi hänen oma päänsä olla vaalien jälkeen pölkyllä. Konservatiiviparlamentaarikoista löytyy jo nyt satakunta oikean laidan kulkijaa, jotka ovat kyllästyneet Cameronin heikkoihin näyttöihin.

Heillä on Cameronille jo seuraajakin mietittynä. Lontoon pormestari Boris Johnson nousee lähes varmasti takaisin parlamenttiin ensi vaaleissa. Cameronin on parasta valvoa selustaansa.

Annamari Sipilä HS
Birmingham

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Britannia
  • Annamari Sipilä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää