Ulkomaat

Obaman ja Castron historiallinen juttutuokio kesti yli tunnin

Obaman mukaan Yhdysvallat ja Kuuba voivat kunnioittaa toisiaan mielipide-eroista riippumatta. Castro vastasi olevansa samaa mieltä kaikesta, mitä Obama sanoi.

Tilaajille

Yhdysvaltojen Barack Obaman ja Kuuban Raúl Castron historiallinen kahdenkeskinen tapaaminen kesti 80 minuuttia. Presidenttien keskustelu Panamassa Amerikkojen huippukokouksen yhteydessä sunnuntaiaamuna Suomen aikaa oli ensimmäinen maiden johtajien välillä lähes 60 vuoteen.

Tummiin pukuihin ja solmioihin pukeutuneet Obama ja Castro istuivat puisissa tuoleissa välissään pyöreä kahvipöytä, jonka päällä oli valkoisia ruusuja vaasissa.

Obama aloitti kiittämällä Castroa "avoimuuden hengestä", ja Castro sanoi, ettei halua tuhlata Obaman aikaa tuntikausia kestäneiden kokouspuheiden jälkeen, kertoi uutistoimisto AFP.

Obaman mukaan Yhdysvallat ja Kuuba voivat kunnioittaa toisiaan mielipide-eroista riippumatta.

"Ajan mittaan meidän on mahdollista kääntää uusi sivu ja kehittää uusi suhde maidemme välille", Obama sanoi The Washington Postin mukaan.

Castro vastasi olevansa samaa mieltä kaikesta, mitä Obama sanoi.

"Olemme valmiita keskustelemaan kaikesta, mutta meidän pitää olla kärsivällisiä, hyvin kärsivällisiä", Castro sanoi The Washington Postin mukaan ennen kuin tiedotusvälineiden edustajat joutuivat poistumaan ja jättämään presidentit keskustelemaan yksityisemmin.

Obamalta ei kuultu ilmoitusta Kuuban poistamisesta terrorismia tukevien maiden listalta, mitä Kuuba pitää edellytyksenä maiden välisten diplomaattisuhteiden palauttamiselle.

Castro ja Obama puhuivat lämpimästi toisistaan jo aiemmin lauantaina Amerikkojen johtajien yhteisessä pöydässä.

”Presidentti Obama on rehti mies”, Castro sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan. Hän myös kertoi toivovansa Yhdysvaltojen asettaman kauppasaarron lopettamista.

Obama kutsui Yhdysvaltojen ja Kuuban suhteiden liennyttämistä käännekohdaksi koko Amerikalle.

”On historiallinen tapaus, että presidentti Castro ja minä istumme kumpikin täällä tänään”, Obama sanoi AFP:n mukaan.

Obama myönsi silti, että Yhdysvalloilla ja Kuuballa tulee jatkossakin olemaan erimielisyyksiä.

”Ei taida olla salaisuus, ja presidentti Castro on varmasti samaa mieltä, että maidemme välillä tulee yhä olemaan merkittäviä eroja”, hän sanoi.

”Me tulemme puolustamaan maailmanlaajuisia arvoja, jotka ovat meille tärkeitä. Presidentti Castro tulee varmasti puolustamaan asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä.”

Castro ja Obama kättelivät toisiaan jo kokouksen aluksi perjantaina, Suomen aikaa varhain lauantaiaamuna.

Obama on keskustellut Panamassa myös kuubalaisten toisinajattelijoiden kanssa. Obama tapasi aktivistit huippukokouksen yhteydessä järjestettävässä kansalaisjärjestöjen sivutapahtumassa.

Obama vakuutti, että Yhdysvallat tukee toisinajattelijoiden toimintaa.

Obama ja Castro tapasivat nyt ensi kerran sitten joulukuussa julkistetun liennytyssopimuksen.

Kokouksen alla Obama sanoi Latinalaisen Amerikan johtajille, että "ne päivät ovat ohi, jolloin hänen maansa pystyi vapaasti puuttumaan alueellisiin asioihin".

"Kun etenemme suhteiden normalisoinnissa, meillä on tietysti keskinäisiä eroavaisuuksia monessa asiassa; aivan kuten meillä on eroavaisuuksia alueen muiden maiden kanssa, niitä on myös läheisimpien liittolaistemme kanssa", Obama sanoi perjantaina Reutersin mukaan.

Obama ja Castro ilmoittivat viime joulukuussa, että maat ovat päättäneet aloittaa neuvottelut suhteiden palauttamiseksi ja aikovat avata suurlähetystöt yli 50 vuoden tauon jälkeen.

Asiaa oli valmisteltu puoli vuotta salassa. Neuvotteluja käytännön kysymyksistä on käyty joulukuusta asti.

Yhdysvallat on jo lieventänyt joitakin taloussaarron ehtoja, kuten matkustusrajoituksia.

Yksipuoluemaa Kuuba puolestaan on alkanut vapauttaa poliittisia vankeja.

Kuuba lisättiin terrorismia tukevien maiden listalle vuonna 1982, jolloin se tuki monia vasemmistolaisia sissiliikkeitä Latinalaisessa Amerikassa. Listalla ovat myös Syyria, Iran ja Sudan.

Välit lähenivät joulukuussa

 Yhdysvaltain ja Kuuban presidentit ilmoittivat aloittavansa maiden suhteiden normalisoinnin 17. joulukuuta 2014.

 Asiaa oli valmisteltu puoli vuotta salassa. Neuvotteluja käytännön kysymyksistä on käyty joulukuusta asti.

 Yhdysvallat on jo lieventänyt joitakin taloussaarron ehtoja, kuten matkustusrajoituksia.

 Yksipuoluemaa Kuuba puolestaan on alkanut vapauttaa poliittisia vankeja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuuba
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Kaaos jatkuu Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    5. 5

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää