Ulkomaat

Tšetšenian johtaja haastoi Moskovan voimamiehet

Kadyrovin viime viikolla antama käsky ampua Venäjän viranomaisia hermostutti sisäministeriön

Tilaajille

Tšetšenian kovaotteisen johtajan Ramzan Kadyrovin ja Venäjän liittovaltion voimaviranomaisten riitely nousi viikonloppuna poikkeuksellisesti julkisuuteen, kun Kadyrov haukkui Venäjän sisäministeriön ja Venäjän vaikutusvaltaisen tutkintakomitean johtajan Aleksandr Bastrykinin.

Moskovassa on jo aiemmin huhuttu turvallisuuspalvelu FSB:n ja tšetšeenijohtaja Kadyrovin kiristyneistä väleistä.

Kremlille kiistely on ollut kiusallista, sillä Kadyrov on viime päivinä esiintynyt vaatimuksineen kuin olisi itsenäisen valtion päämies. Levottomassa Pohjois-Kaukasiassa sijaitseva Tšetšenia on kuitenkin yksi Venäjän federaation pienistä osatasavalloista.

Tuorein kiista sai alkunsa viime viikon sunnuntaina, kun liittovaltion ja läheisen Stavropolin alueen poliisit ampuivat Groznyissä miehen, jota olivat pidättämässä.

Kiukustunut Kadyrov ilmoitti pari päivää myöhemmin Tšetšenian turvallisuusjoukoille, että nämä saavat vastaisuudessa ampua muualta tulleita viranomaisia, jos näiden operaatiosta ei ole kerrottu etukäteen.

Turvallisuuspalvelu FSB:llä, sisäministeriöllä tai muilla liittovaltion viranomaisilla ei tietenkään ole mitään vastuuta raportoida tekemisistään aluejohtajille, saati pyytää näiltä lupaa. Venäjän sisäministeriö ilmoittikin torstaina pitävänsä Kadyrovin puheita sopimattomina. Samalla se totesi kertoneensa operaatiosta Tšetšenian poliisille.

Kadyrov vaati sen jälkeen tutkintakomiteaa tutkimaan tapauksen, mutta Bastrykin ilmoitti, ettei siihen ole tarvetta.

Perjantaina myös Kreml kommentoi asiaa lyhyesti, kun presidentti Vladimir Putinin tiedottaja Dmitri Peskov huomautti myös Tšetšenian poliisiviranomaisten olevan Venäjän sisäministeriön alaisia.

Kadyrov ei näyttänyt tästä välittävän, vaan ilmoitti aikaisin lauantaina Instagram-tilillään haluavansa Bastrykiniltä selvityksen, miksi asiaa ei tutkita.

Venäjällä kiista on herättänyt huomiota, sillä Kadyrovin omavaltaisuus liittyy myös oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin murhatutkimuksiin. Viralliset epäillyt ovat Tšetšeniasta, mutta heitä kaikkia ei ole saatu otettua kiinni. Se on herättänyt Moskovassa epäilyjä siitä, että Kadyrov suojelisi ainakin osaa epäillyistä.

Nemtsovin murha nostikin esiin FSB:n ja Kadyrovin kiistat.

"FSB inhoaa Ramzania, koska he eivät pysty kontrolloimaan häntä", Moskovan Carnegie-keskuksen tutkija Aleksei Malašenko sanoi The New York Timesille maaliskuussa.

"Hän tekee, mitä haluaa, myös Moskovassa. Kukaan ei voi vangita hänen miehiään, ellei asiasta ole sovittu ensin Putinin kanssa."

Samalla kiista on korostanut Kadyrovin erityisasemaa. Putin on antanut tämän toimia vapaasti, kunhan alue pysyy vakaana ja terrori-iskuja tekevät islamistikapinalliset kurissa.

Moskovan tuella Groznyistä on rakennettu kiiltävä pilvenpiirtäjäkaupunki, mutta samalla Kadyrov on pystyttänyt oman diktatuurinsa, joka osin noudattaa sharia-lakia. Koska Tšetšenian turvallisuusviranomaiset ovat Kadyrovin alaisuudessa, hänellä on käytännössä oma armeijansa.

Viime vuosina myös tutkintakomitean johtaja Bastrykinin asema on vahvistunut, sillä hän raportoi tekemisistään vain Putinille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jussi Niemeläinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli erittäin lähellä EM-titteliä – tuomareiden päätös enää jäljellä

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    10. 10

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää