Ulkomaat

Isis hyökkäsi taas Kobaniin – taistelut kiihtyvät Syyriassa

Islamistijärjestö Isis hyökkäsi Kobanin ja Hasakan kaupunkeihin Syyrian pohjoisosissa. Kapinallisjoukot taas aloittivat yöllä hyökkäyksen Daraan kaupunkiin eteläisessä Syyriassa.

Tilaajille

Taistelut ovat kiihtyneet torstaina Syyriassa. Islamistijärjestö Isis hyökkäsi Kobanin ja Hasakan kaupunkeihin Syyrian pohjoisosissa. Kapinallisjoukot taas aloittivat yöllä hyökkäyksen Daraan kaupunkiin eteläisessä Syyriassa.

Isis-järjestön taistelijat iskivät kurdijoukkoja vastaan Kobanin kaupungissa torstaina, tarkkailijajärjestö Syrian Observatory for Human Rights kertoo Reutersin mukaan. Järjestö kertoi taisteluista kaupungin keskustassa.

Hyökkäys alkoi autopommihyökkäyksellä lähellä Turkin rajanylityspaikkaa. Reutersin haastatteleman sairaalalähteen mukaan iskussa kuoli 12 ihmistä ja haavoittui 70. Kurdijoukkot ovat pitäneet Kobania hallussaan alkuvuodesta lähtien.

Tarkkailijajärjestö kertoi myös, että Isis olisi valloittanut yön aikana alueita Hasakan kaupungissa Syyrian hallituksen joukoilta. Syyrian hallituksen television mukaan islamistijärjestö olisi karkottanut asukkaita osasta kaupunkia.

Syyrian koillisosassa sijaitseva Hasaka on tähän mennessä ollut jaettuna hallituksen ja kurdijoukkojen alueisiin.

Alkuvuonna Isis-järjestö on kärsinyt toistuvia tappioita kurdijoukoille. Viime viikkoina kurdit ovat edenneet kohti järjestön pääkaupunkia Raqqaa. Tämän viikon alussa kurdit valloittivat Ain Issan kaupungin, joka sijaitsee vain 30 kilometriä Raqqasta pohjoiseen.

Kurdijoukkojen menestys alkoi, kun ne karkoittivat vuoden alussa Kobania neljän kuukauden ajan piirittäneet Isis-taistelijat länsimaiden ilmaiskujen avulla.

Yöllä käynnistyi tarkkailijajärjestön mukaan myös Syyrian kapinallisjoukkojen hyökkäys kohti Daraan kaupunkia. Se sijaitsee Syyrian eteläosassa lähellä Jordanian rajaa.

Alueelta kerrottiin kovista taisteluista ja ilmaiskuista. Syyrian televisio väitti hallituksen joukkojen torjuneen useita hyökkäyksiä kaupungin ympärillä.

Syyrian hallitus on joutunut perääntymään viime kuukausina etelässä. Kapinalliset ovat vallanneet hallitukselta muun muassa sotilastukikohdan ja rajanylityspaikan Jordaniaan.

Daraan kaupungilla on suuri symbolinen merkitys. Kansannousu Bashar al-Assadin hallintoa vastaan alkoi kaupungissa vuonna 2011.

YK arvioi tammikuussa 220 000 ihmisen kuolleen Syyrian sisällissodassa. Sodan tieltä muihin maihin lähteneitä pakolaisia on yli kolme miljoonaa, ja lisäksi 6,5 miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa Syyrian rajojen sisällä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Isis-järjestö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    7. 7

      Sää on aiheuttanut yöllä ongelmia Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää