Ulkomaat

Pakolaisten auttajan karu valhe pöyristytti Berliinin – keksi tarinan kuolleesta syyrialaisesta

Vapaaehtoisena turvapaikanhakijoita auttanut mies väitti nuoren syyrialaismiehen kuolleen, koska viranomaiset olisivat laiminlyöneet velvollisuuksiaan.

Turvapaikanhakijoiden vapaaehtoisen auttajan valhe on hämmentänyt ja suututtanut torstaina Berliinin pakolaisten auttajia, heidän kriitikkojaan ja myös kaupungin poliitikkoja.

Vyyhti alkoi keskiviikkona aamuyöllä. Silloin Berliinin suurimman vapaaehtoisten pakolaisten avustajien muodostaman Moabit hilft (Moabit auttaa) -ryhmän jäsen kirjoitti toiselle jäsenelle nuoren syyrialaismiehen kuolleen. Viestin saanut kopioi sen nopeasti Facebook-ryhmään, jossa on tuhansia jäseniä.

Alun perin kuolemasta kertonut mies kirjoitti 24-vuotiaan syyrialaisen kuolleen sydämen pysähdykseen. Hän kirjoitti myös, että mies olisi sairastanut kovaa flunssaa jo pitkään eikä ollut saanut useista yrityksistä huolimatta pakolaisten LaGeSo-rekisteröitymiskeskuksesta apua.

Vapaaehtoisena toiminut 39-vuotias mies kertoi, että hän oli ottanut sairaan syyrialaisen kotiinsa. Potilaan tila oli huonontunut ja vapaaehtoinen kertoi tilanneensa hänelle ambulanssin. Sairaalaan päästyään syyrialainen oli tarinan mukaan kuitenkin kuollut sydänpysähdykseen.

Uutinen turvapaikanhakijan kuolemasta alkoi levitä nopeasti keskiviikkona. Siitä kertoivat Spiegel Online -verkkolehti ja Berliinin paikallismediat. Auttajien ryhmä levitti verkossa muistokirjoitusta syyrialaisesta ja ihmiset sytyttivät LaGeSon edessä kynttilöitä. Auttajat kritisoivat kaoottisuudestaan tunnetun rekisteröintikeskuksen toimintaa.

Kuolemasta kirjoittanut mies oli ollut alkusyksystä asti tiiviisti mukana Moabit hilft -ryhmän toiminnassa. Hän oli myös majoittanut useita turvapaikanhakijoita kotiinsa.

Epäilykset alkoivat herätä, kun viranomaiset eivät pystyneet jäljittämään Berliinistä sairaalaa, johon turvapaikanhakija olisi edellisyönä tuotu ambulanssilla. Päivän aikana kaupungin työntekijät jäljittivät tietoja kuolleeksi väitetystä syyrialaismiehestä 39:stä eri Berliinin sairaalasta, Der Tagesspiegel -lehti raportoi.

Päivän mittaan kävi ilmi, että kuolemasta kirjoittanut auttajamies oli linnoittautunut kotiinsa eikä vastannut puhelimeensa. Illalla poliisi tavoitti miehen kuitenkin kuulusteluihin. Sen jälkeen poliisi tiedotti, ettei ”kuollutta mitä ilmeisimmin olekaan”.

Tästä alkoi uusi pyöritys. Moabit hilft -avustusryhmän jäsenet ovat äärimmäisen pettyneitä valehtelijaan. Ryhmän tiedottaja Diana Henniges totesi RBB-radiokanavalle, että pakolaisten auttajien on mietittävä, kuinka vastaavia tilanteita hoidetaan ammattimaisesti.

”Tämä on pakolaisten auttajille masentavaa ja tällä tulee olemaan seurauksia toimintaamme”, hän sanoi.

Berliinin sisäasioiden senaattori vaati torstaina miehelle valehtelusta seuraamukseksi oikeustoimia.

Torstaina sosiaalisessa mediassa alkoi kiertää valehdelleen miehen Facebook-profiilissa hänen nimellään julkaistu anteeksipyyntö. Tekstin julkaisi esimerkiksi iltapäivälehti B.Z.

Mies selittää tekstissä olleensa humalassa, kun hän keksi viestin syyrialaisen kuolemasta. Hän myös mainitsee halunneensa saada huomiota rekisteröintikeskuksen toiminnalle.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    4. 4

      Kuusta löytyi luola, mikä voi kiihdyttää Maan kiertolaisen asuttamista

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      Yhdysvaltain entinen presidentti Bush arvosteli kovin sanoin Trumpin ajan politiikkaa mainitsematta Trumpia

    7. 7

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    8. 8

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    9. 9

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    10. 10

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    11. Näytä lisää