Ulkomaat

Kommentti: Ei tullut Trumpille isoa jytkyä

Tuli iso jytky.

Tuli iso jytky. Näin sanoi Timo Soini perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen huhtikuussa 2011. Isoa jytkyä odotettiin myös Donald Trumpilta Iowassa, mutta tämä ei yltänyt siihen, vaan jäi yllättäen toiseksi.

Trumpin egolle se on iso mätky.

Soini ei käytä yhtä kovaa kieltä kuin Trump, mutta perussuomalaisissa ja trumpilaisissa on paljon yhteistä. Molemmat ovat populistisia kansanliikkeitä, jotka perustuvat pienituloisten etujen ajamiseen, eliitin vastustamiseen, muutosvimmaan ja kansallismielisyyteen.

Molemmat ovat onnistuneet houkuttelemaan uurnille niitä, jotka eivät yleensä äänestä. Ja molemmissa on kannattajia, jotka ovat avoimen muukalaisvastaisia.

Molempia puolueita johtaa myös karismaattinen mies, joka ei ole kannattajiensa kaltainen. Perussuomalaisten kansanliikkeen johdossa on espoolainen valtiotieteen maisteri, Trump on newyorkilainen miljardööri. Amerikassa kaikki on suurempaa.

Trumpilainen liike syntyi kuitenkin republikaanipuolueen sisälle, ei omaksi puolueeksi. Kymmeniä vuosia Yhdysvaltain sisämaan köyhät on saatu kannattamaan suurituloisia suosivaa politiikkaa muistuttamalla heitä homoliitoista, aborteista tai mustien uhasta. Nyt pienituloiset nousivat kapinaan omaa pohattaporrastaan vastaan.

Populistiset liikkeet ovat kuitenkin tehokkaimpia oppositiossa, koska niillä on ongelma todellisuuden kanssa. Perussuomalaiset ei pysty lopettamaan taantumaa eikä patoamaan pakolaistulvaa Suomen rajoille. Trump ei pysty peruuttamaan globalisaatiota ja palauttamaan työpaikkoja Yhdysvaltoihin.

Molemmat muistuttavat kuitenkin siitä, että demokratiassa jokaisella on yksi ääni, ei vain menestyvillä ja koulutetuilla. Perussuomalaisten ja trumpilaisten katkeruus siitä, että heillä ei mene yhtä hyvin kuin muilla, on aito. Ratkaisuista voidaan sitten olla eri mieltä.

Toistaiseksi Trumpin ratkaisun voi tiivistää: Missä muslimi, siellä ongelma. Iowalaiset päättivät, että se ei riitä.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    2. 2

      Maailma teki uskomattoman tempun ja torjui happosateet ja otsonikadon – nyt 15 000 tutkijaa vetoaa ihmiskunnan selviämisen puolesta, mutta suurimpaan ongelmaan ei löydy ratkaisua

    3. 3

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    4. 4

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    5. 5

      Kädet eivät toimineet, mutta silti Matti ja Outi todettiin työkykyisiksi – Pitkäaikaissairaat pelkäävät, että työttömyysturvan leikkaukset ovat uusi rangaistus etenkin heille

      Tilaajille
    6. 6

      Hallitusneuvottelujen katkeaminen vei Saksan poliittiseen kriisiin – Angela Merkelin aika voi olla ohi

    7. 7

      Tuntuuko, että kaikki muuttuu vaarallisemmaksi? Olet oikeassa, ja on terveellistä tunnustaa se

    8. 8

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    9. 9

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    10. 10

      Käytän imettäessäni viihdykkeenä älypuhelinta, televisiota tai lehtiä – Väitän silti, että lapseni eivät ole kokeneet ongelmia kiintymyssuhteen muodostamisessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    5. 5

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    8. 8

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    9. 9

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    10. 10

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Triathlonisti Kaisa Sali jäi aikatavoitteestaan Arizonan Ironman-kisassa mutta otti riemukkaan voiton – ”Täydellinen lopetus kaudelle”
    3. Tuntuuko, että kaikki muuttuu vaarallisemmaksi? Olet oikeassa, ja on terveellistä tunnustaa se
    4. Kädet eivät toimineet, mutta silti Matti ja Outi todettiin työkykyisiksi – Pitkäaikaissairaat pelkäävät, että työttömyysturvan leikkaukset ovat uusi rangaistus etenkin heille Tilaajille
    5. Hallitusneuvottelujen katkeaminen vei Saksan poliittiseen kriisiin – Angela Merkelin aika voi olla ohi
    6. Työmarkkinoilla siirrytään sopimaan palvelualojen palkoista – Ilman kiistoja siitäkään tuskin selvitään Tilaajille
    7. Maailma teki uskomattoman tempun ja torjui happosateet ja otsonikadon – nyt 15 000 tutkijaa vetoaa ihmiskunnan selviämisen puolesta, mutta suurimpaan ongelmaan ei löydy ratkaisua
    8. Käytän imettäessäni viihdykkeenä älypuhelinta, televisiota tai lehtiä – Väitän silti, että lapseni eivät ole kokeneet ongelmia kiintymyssuhteen muodostamisessa
    9. New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta
    10. Zimbabwen Mugaben, 93, valtakauden päättymistä pidettiin jo varmana – puheessaan kansalle hän ei kuitenkaan maininnut erosta mitään
    11. Tunti sitten
    12. Kylmää ilmaa virtaa koillisesta – viikko alkaa sateisena
    13. Näytä lisää