Ulkomaat

EU:n ja Turkin neuvottelut jäivät korulauseiksi – Turkin raja vuotaa yhä pahasti

Turkkilaiset eivät ole nähneet vielä senttiäkään EU:n lupaamista miljardeista pakolaisapuun

Miten naiiveja, hyväuskoisia tai muuten vain korupuheisiin rakastuneita valtioiden johtajat usein voivatkaan olla. Kuten marraskuun lopussa Brysselissä.

Tuolloin kaupungissa järjestettiin Euroopan unionin ja Turkin välinen huippukokous. Neuvotteluja kutsuttiin jälleen kerran ”historiallisiksi”.

Kokouksessa sovittiin muun muassa siitä, että Turkki ryhdistää rajavalvontaansa eikä anna laittomien siirtolaisten tulla maansa rannoilta satatuhatpäin Eurooppaan.

Vastineeksi Turkille luvattiin kolmen miljardin euron avustus. Kokouksessa luvattiin myös ”energisoida” pahoin jumiu­tuneita EU-jäsenyysneuvotteluita ja toteuttaa viisumivapaus turkkilaisille 2016 loppuun mennessä.

”Tämä on historiallinen päivä lähentymisellemme EU:hun. Olen kiitollinen kaikille Euroopan johtajille tästä uudesta alusta. Tänään tulemme jakamaan mantereemme kohtalon, globaalin talouskriisin haasteet sekä alueelliset geopoliittiset ­asiat kuten siirtolaiskysymyksen”, Turkin pääministeri Ahmet Davutoğlu iloitsi.

Ilo oli ennenaikainen. Juuri mikään neuvotteluissa sovitusta ei ole käynyt toteen.

Ensinnäkään Turkki ei ole nähnyt vielä senttiäkään pakolaisten auttamiseksi sovituista kolmesta miljardista eurosta, vaikka tilanne on äärimmäisen akuutti.

Rahat ovat jumiutuneet tyypilliseen EU-tyyliin jäsenmaiden keskisiin kiistoihin rahasta ja jäsenmaiden tasapuolisuudesta.

Etunenässä Italia on vastustanut esitystä, jonka mukaan puoli miljardia avustuksesta maksettaisiin unionin yhteiseltä tililtä ja 2,5 miljardia jäsenmaiden varoista.

Italia on vaatinut, että yhteinen osuus nostetaan yhteen miljardiin, koska se on kantanut pakolaiskriisissä jo muita enemmän vastuuta. Keskiviikkona Italia saikin tahtonsa lävitse ja avustuspaketti hyväksyttiin jäsenmaiden kesken Brysselissä.

Suomen osuus potista on noin 28 miljoonaa ja esimerkiksi Saksan lähes 430 miljoonaa.

EU:n komissiossa on jo suunniteltu sitä, mihin avustuksia pitäisi kaikkein kiireellisimmin sijoittaa. Ensimmäisenä apua on suunniteltu niille sadoilletuhansille pakolaislapsille, jotka eivät ole päässeet Turkissa kouluun. Koulutuksen lisäksi lapsille annetaan muun muassa ruokakuponkeja.

Juuri tällaista EU:n rahoilla yritetään saada Turkissa aikaan: autetaan siellä jo olevia yli kahta miljoonaa pakolaista, jotta he eivät lähtisi kohti Eurooppaa pakoon kurjia oloja vaan pystyisivät elämään Turkissa säädyllistä elämää. EU-avun viivästyminen on omiaan kasvattamaan ennestään kevään uutta pakolaistulvaa Eurooppaan.

Rahoja odotellessa Turkki on ilmaissut olevansa tyytymätön EU:n lupaamaan kolmeen miljardiin euroon.

”Ankara haluaa nyt viittä miljardia”, kertoi korkea-arvoinen, nimettömänä pysyvä EU-diplomaatti saksalaiselle Die Welt -lehdelle.

Turkki on muistuttanut muuta maailmaa ja erityisesti Euroopan unionia siitä, että se on kantanut raskaan taakan pakolaisten turvapaikkana jo vuosien ajan. Turkissa on sanottu olevan enemmän pakolaisia kuin missään muussa maassa.

”Turkki on avannut ovensa ilman erottelua yli 2,5 miljoonalle pakolaiselle Syyriasta ja ­Irakista. Tähän mennessä olemme käyttäneet tähän 8,2 miljardia euroa”, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan totesi aiemmin tällä viikolla.

Entä mitä kuuluu Turkista Eurooppaan kulkevan pakolais­virran pysäyttämiselle?

YK:n siirtolaisjärjestön IOM:n mukaan Eurooppaan saapui Välimereltä tammikuussa noin 56 000 turvapaikanhakijaa ja siirtolaista, mikä on 2 000 ihmistä päivässä. Se on Kreikassa yli 30 kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan.

Turvapaikanhakijat ja siirtolaiset täyttävät siis entiseen malliin heppoisia veneitä Turkin rannikolla ja lähtevät kohti Kreikan saaria, mistä he yrit­tävät jatkaa matkaansa muun muassa kohti Saksaa.

Kymmenmetriseen veneeseen pakataan lähes sata pakolaista, jolloin onnettomuuksia tapahtuu. IOM:n mukaan yksin tammikuussa matkalle Turkista Kreikkaan ja Italiaan on hukkunut jo noin 360 ihmistä.

EU onkin osoittanut tyytymättömyytensä siihen, ettei Turkki ole saanut asiaa järjestykseen.

”Kreikkaan tulee edelleen 2 000–3 000 ihmistä joka päivä. Se on aivan liian paljon, emme ole tähän tyytyväisiä”, totesi aiemmin tammikuussa Ankarassa vieraillut komission varapuhemies Frans Timmermans.

Voidaanko Turkkia siten syyttää siitä, että se ei ole tehnyt mitään pakolaisvirtojen pysäyttämiseksi Eurooppaan?

Ei aivan. Turkki on omalta osaltaan tehnyt uudistuksia, jotka parantavat maassa jo nyt olevien yli kahden miljoonan pakolaisen asemaa. Parempien olojen odotetaan vähentävän Turkissa olevien pakolaisten lähtöhalukkuutta Eurooppaan.

Esimerkiksi aiemmin tammikuussa Turkissa päätettiin uudistuksesta, jonka mukaan maassa olevat pakolaiset voivat hakea työtä laillisesti. Tähän asti esimerkiksi syyrialaispakolaisia on käytetty hyväksi työpaikoilla, kun heidät on palkattu laittomasti tekemään töitä huonolla palkalla.

Nyt vähintään kuusi kuukautta Turkissa olleet syyrialaispakolaiset voivat tehdä töitä laillisesti sillä alueella, missä he ovat pakolaisiksi rekisteröityneet. Syyrialaisille on maksettava vähintään minimipalkkaa.

”Työ tarkoittaa arvokkuutta, kun pakolaisten ei tarvitse enää kerjätä rahaa tai olla riippuvaisia järjestöistä. Tämä on erittäin suuri askel”, arvioi YK:n pakolaislähettiläs Filippo Grandi järjestön tiedotteessa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turkki
  • Euroopan pakolaiskriisi
  • Euroopan unioni

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    4. 4

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    7. 7

      ”Onko toi sun poika?” Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde herättää yhä hämmästelyä Suomessa – HS:n lukijat kertovat rakkaustarinansa

      Tilaajille
    8. 8

      Kuolleen sotilaan leski vahvistaa ABC:lle: Trump soitti, oli tökerö ja sai lesken itkemään entistä enemmän

    9. 9

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    10. 10

      Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Lazion natsimieliset kannattajat kiinnittivät tarroja, joissa Anne Frank on AS Roman paidassa – Juutalaisyhteisö: ”Antisemitismi pois stadioneilta”
    3. Poliisi ampui 67-vuotiaan espanjalaismatkailijan Rio de Janeirossa – avasi tulen kohti turisteja kuljettanutta autoa
    4. Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”
    5. Max Verstappenin saama rangaistus sai F1-väen kuumenemaan, Räikkönen kiitti palkintopallipaikalla
    6. Kiina himoitsee teknologiaa, joka tunnistaisi jokaisen ihmisen kolmessa sekunnissa valvontakamerasta – Hanke on valtava tietoturvariski, sanoo professori
    7. Tunti sitten
    8. Britannian kansainvälisestä kehityksestä vastaava ministeri: ”Isisiin liittyneet britit on parasta tappaa”
    9. Ferrarin pääjohtaja vakuuttaa: tallipäällikkö ei saa potkuja, vaikka F1-mestaruutta ei tulekaan
    10. Venäläistoimittajien työoloja ei voi kadehtia – maanantaina yksi maan nykymenoa arvosteleva puukotettiin, syyskuussa toisen auto syttyi salaperäisesti tuleen
    11. Suomen tähtihiihtäjän valmentaja herätti huomiota jäätikköleirillä – Ruotsalaislehti nimesi hänet skandaalimieheksi
    12. Suomen biohankkeille luvassa kylmä suihku EU-parlamentissa? Torvalds ennakoi Suomen metsätalousvisioille tappiota äänestyksessä
    13. Näytä lisää