Ulkomaat

Ainakin kymmenen kuoli ja kymmeniä loukkaantui junien nokkakolarissa Saksassa – varoitus­järjestelmän olisi pitänyt estää törmäys

Saksan poliisin mukaan ainakin kymmenen ihmistä kuoli ja jopa 80 loukkaantui junaonnettomuudessa Etelä-Saksassa.

Ainakin kymmenen ihmistä kuoli ja jopa 80 loukkaantui junaonnettomuudessa Etelä-Saksassa tiistaina. Poliisi kertoi, että loukkaantuneista 17 sai vakavia vammoja.

Aikaisemmin poliisi kertoi, että onnettomuudessa olisi loukkaantunut jopa 150 ihmistä.

Saksalaismedian mukaan yksi ihminen oli vielä tiistaina kateissa.

Poliisin edustaja Stefan Sonntag vahvisti uutistoimisto AP:lle, että kyseessä oli paikallisjunien nokkakolari. Molempiin suuntiin kulkevat junat käyttävät paikalla samaa raidetta. Tapahtuneen syy on epäselvä.

Epäselvää on myös, johtuiko onnettomuus teknisestä vai inhimillisestä virheestä. Iltapäivän tiedotustilaisuudessa puhunut liikenneministeri Alexander Dobrindt sanoi, että junat törmäsivät toisiinsa todennäköisesti suurella nopeudella.

Törmäyksessä toinen juna suistui raiteilta ja useita vaunuja kaatui.

Onnettomuus tapahtui mutkassa, jossa normaali nopeus on noin 100 kilometriä tunnissa. Liikenneministerin mukaan näyttää siltä, etteivät junat ehtineet huomata toisiaan.

Rataosuudella, kuten kaikkialla Saksan rataverkossa, on käytössä varoitusjärjestelmä, jonka olisi pitänyt estää törmäys.

PZB 90 -nimisen turvajärjestelmän olisi pitänyt aloittaa automaattinen jarrutus, kun juna kulkee radalla väärään suuntaan tai punaista päin, uutistoimisto AFP kertoo.

Süddeutsche Zeitungin haastatteleman viranomaisen mukaan järjestelmä tarkastettiin onnettomuusraiteella viime viikolla. Silloin kaikki oli kunnossa.

Liikenneministerin mukaan kolmesta mustasta laatikosta kaksi on saatu talteen onnettomuustutkintaa varten.

Onnettomuus tapahtui hieman ennen seitsemää aamulla paikallista aikaa Bad Aiblingin lähistöllä Baijerin osavaltiossa, noin 60 kilometriä Münchenistä kaakkoon. Bad Aibling on tunnettu kylpylöistään.

Suomen ulkoministeriön mukaan onnettomuusjunissa ei tiettävästi ollut suomalaisia.

Onnettomuuspaikan lähellä asuva Michaela Grimm kuuli, kun onnettomuus tapahtui.

”Pamahdus oli niin kova, että poikani luuli lentokoneen syöksyneen maahan”, lehmätilaa pitävä Grimm kertoo puhelimitse HS:lle. Maatila sijaitsee muutaman sadan metrin päässä onnettomuuspaikalta.

Vain viisi minuuttia pamauksen jälkeen hän kuuli ensimmäisen ambulanssin saapuvan paikalle. Grimm uskoo, että junissa oli tavallista vähemmän matkustajia karnevaalin vuoksi.

”Monet ovat lomalla karnevaalin takia. Luulen, että junissa oli tavallista vähemmän koululaisia.”

Pelastustöitä vaikeuttaa onnettomuuspaikan hankala sijainti. Toisella puolella raidetta on metsää ja toisella puolella joki.

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin raideliikennejohtaja Yrjö Mäkelä kertoo, että liikenteenohjausjärjestelmän mahdollisessa vikatilanteessa lähtökohtana on liikenteen pysäyttäminen.

”Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki, mikä on ihmisen tekemää, voi rikkoutua tai toimia toisin kuin on suunniteltu”, hän sanoo.

Hänen mukaansa Suomessa raideliikenteen ohjausjärjestelmissä ei ole havaittu merkittävästi ongelmia.

Saksan pahin junaturma toisen maailmansodan jälkeisenä aikana sattui Escheden kylän liepeillä Ala-Saksin osavaltiossa vuonna 1998. Pyörän murtuminen suisti luotijunan raiteiltaan, mikä johti 101 ihmisen kuolemaan.

Euroopan viime vuosien pahimmassa raideliikenneonnettomuudessa kuoli 79 ihmistä, kun luotijuna suistui raiteilta ylinopeuden takia Santiago de Compostelassa Espanjassa vuonna 2013.

Vuonna 2006 Montenegrossa Biočen kylän lähellä kuoli 45 ihmistä, kun juna suistui rotkoon jarrujärjestelmän rikkoutumisen takia.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Raideliikenne
  • Liikenneonnettomuudet
  • Onnettomuudet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Raimo Peltonen kuuli työterveydessä olevansa terve, seuraavana päivänä hänet haki ambulanssi – suolistosyöpä muhii pitkään mutta antaa vain vähän merkkejä

    2. 2

      Seksistä on vaikea puhua, koska termit ovat kiusallisia, kökköjä tai perverssejä – hyviä seksisanoja on vain yksi

    3. 3

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    4. 4

      Kirja: Sipilä valehteli eduskunnalle väittäessään, ettei perussuomalaisten hajoamiseen varauduttu – Halla-aho lupasi haastaa Soinin salaisessa kokouksessa jo 2016

    5. 5

      Ajatusleikki paljastaa, mitä tapahtuisi jos metsästys lopetettaisiin: Hirvikolarien määrä kolminkertaistuisi, ja susilaumat saattaisivat tulla myös pääkaupunkiseudulle

    6. 6

      Jaguar-mies ei peittänyt kasvojaan oikeudessa – HS seuraa Lönnrotinkadun yliajokäräjiä Helsingissä

    7. 7

      Lapseni uskoo länsimetroon, pitääkö hänelle kertoa totuus? Ja kahdeksan muuta vitsiä länsimetrosta

    8. 8

      Lukio-opetus menee taas täysremonttiin, vaikka edellistä uudistusta alettiin toteuttaa vasta viime vuonna – ehdotus tulevaisuuden lukioksi lietsoo reaaliaineiden sotaa

    9. 9

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    10. 10

      Härski varas hiipi takaovesta sisään asukkaiden ollessa kotona – Espoossa sattui viikonloppuna asuntomurtojen sarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    5. 5

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    8. 8

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    9. 9

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    10. 10

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    11. Näytä lisää