Ulkomaat

Kiista Etelä-Kiinan merellä kovenee: Kiinan väitetään rakentaneen ohjusaseman

Fox Newsin julkaisemissa satelliittikuvissa näkyy ilmeisesti asemia pitkän matkan ilmatorjuntaohjuksille.

Kiina on sijoittanut ilmatorjuntaohjuksia yhdelle Etelä-Kiinan merellä sijaitsevista kiistellyistä saarista, joita se pitää hallussaan, kertovat Taiwanin ja Yhdysvaltojen viranomaiset.

Ohjusaseman perustamisen odotetaan kiristävän entisestään tilannetta Etelä-Kiinan merellä, jossa Kiina kiistelee suurista merialueista naapuriensa kanssa.

Ohjusasemilta näyttäviä rakennelmia näkyy satelliittikuvissa, jotka ensimmäisenä julkaisi yhdysvaltalainen uutiskanava Fox News. Satelliittikuvat on ottanut israelilainen Imagesat International -yhtiö.

Ohjukset ovat ilmestyneet paikalle viime sunnuntaihin mennessä, Fox News kertoo. Tuolloin otetuissa kuvissa näkyy sen mukaan kaksi kahdeksan ohjuksen patteria sekä tutkajärjestelmä. Kaksi viikkoa sitten otetuissa kuvissa niitä ei näkynyt.

Fox Newsin haastattelema yhdysvaltalainen puolustusasiantuntija arvioi, että ohjukset näyttäisivät olevan kiinalaisvalmisteisia HQ-9- eli Hongqing-9-ilmapuolustusohjuksia. Se on maasta ilmaan ammuttava pitkän matkan ohjus, joka kykenee tuhoamaan korkealla lentäviä lentokoneita ja ohjuksia.

Taiwanin puolustusministeriö vahvisti keskiviikkona, että kiisteltyihin Paracelsaariin kuuluvalle Woodysaarelle on ilmestynyt kiinalainen ohjusasema, kertoo uutistoimisto Reuters. Uutistoimiston mukaan aiemmin yhdysvaltojen puolustushallinnon edustaja on vahvistanut, että ohjuksia on ”ilmeisesti sijoitettu” Woodysaarelle.

Paracelsaarista kiistelevät Kiina, Taiwan ja Vietnam. Etelä-Kiinan merellä on myös muita kiisteltyjä saariryhmiä.

”Kiinnostuneiden osapuolten tulisi työskennellä yhdessä rauhan ja vakauden ylläpitämiseksi Etelä-Kiinan meren alueella ja pidättäytyä yksipuolisista toimista, jotka voivat lisätä jännitteitä”, sanoi kenraalimajuri David Lo Taiwanin puolustusministeriöstä Reutersille.

Kiinan ulkoministeri Wang Yi ei myöntänyt eikä kiistänyt ohjusasemien olemassaoloa. Hän kuittasi tiedot uusista ohjusasemista toteamalla, että ne ovat ”tiettyjen länsimaalaisten viestimien” keksimiä.

”Rajatut ja tarpeelliset itsepuolustusrakenteet, joita Kiina on rakentanut saarille ja riutoille, joissa meillä on ihmisiä, ovat yhteneviä sen itsepuolustusoikeuden kanssa, joka Kiinalla on kansainvälisen oikeuden mukaan”, Wang sanoi Reutersin mukaan.

Wang sanoi toivovansa, että länsimainen media kiinnittäisi enemmän huomiota majakoihin ja sääasemiin, joita Kiina rakentaa Etelä-Kiinan merelle merenkulun turvallisuuden parantamiseksi. Hän puhui lehdistötilaisuudessa, joka järjestettiin Australian ulkoministerin Julie Bishopin Kiinan-vierailun yhteydessä Pekingissä.

Kiina on kiistellyt vuosikausia suurista alueista Etelä-Kiinan merellä Vietnamin, Filippiinien, Malesian, Brunein ja Taiwanin kanssa. Runsaan vuoden kuluessa Kiina on rakentanut osittain veden alla olevista riutoista saaria. Näille saarilleen se on rakentanut esimerkiksi satamia ja kiitoratoja.

Myös Yhdysvallat on aktiivisesti osallistunut keskusteluun aluekiistassa, vaikka sillä ei ole alueella omia aluevaatimuksia. Kiistassa Yhdysvallat on painottanut vapaan merenkulun tärkeyttä. Osa Kiinan kiistakumppaneista alueella on Yhdysvaltojen liittolaisia.

Tieto ohjusasemista tuli julki pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama oli jälleen tiistai-iltana todennut, että rakentaminen ja saarten militarisointi kiistellyillä merialueilla tulisi lopettaa. Obama puhui tavattuaan aluekiistojen osapuolia Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestön Aseanin huippukokouksessa Kaliforniassa.

Obama myös vakuutti, että Yhdysvallat aikoo vastaisuudessakin lähettää laivoja ja lentokoneita alueille, joilla ne kansainvälisen oikeuden mukaan saavat olla. Yhdysvallat on viime kuukausina saanut aikaan voimakkaita vastalauseita Kiinalta, kun sen sota-aluksia ja sotilaslentokoneita on käynyt Kiinan hallitsemien kiista-alueiden läheisyydessä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Taiwan
  • USA
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    2. 2

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    3. 3

      EU-johtaja Tusk suututti jäsenmaat, parlamentaarikot ja komissaarit haukkumalla turvapaikkapolitiikkaa

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Media: Trumpin perhe yritti äänestää New Yorkin pormestarin­vaaleissa, mutta siitä ei oikein tullut mitään

    6. 6

      Suomalainen opettaja ehdolla ”opetuksen Nobel-palkinnon” saajaksi – keksi menetelmän, joka paransi oppilaiden koetuloksia

    7. 7

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    8. 8

      Yli 2,5 miljoonan lisäkorvauksia hakeva Anneli Auer kuvaili oikeudessa, miten suhde lapsiin mureni – ”Toivon vaan, että tämä olisi ohi”

    9. 9

      Näin Mikko Kärnästä tuli politiikan supertrolli, jonka sanomisista suuttuvat kaikki – ja joka yllättyy itsekin, mihin kaikkeen media tarttuu

    10. 10

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    7. 7

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    8. 8

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yli 2,5 miljoonan lisäkorvauksia hakeva Anneli Auer kuvaili oikeudessa, miten suhde lapsiin mureni – ”Toivon vaan, että tämä olisi ohi”
    3. Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”
    4. Vuoden 2017 sana on feminismi, sillä ihmiset hakivat sen merkitystä sanakirjasta todella kiihkeästi – ja sille oli tänä vuonna myös syynsä
    5. Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla Tilaajille
    6. Iivo Niskaselle takaisku – ei kilpaile viikonloppuna Italian maailmancupissa: ”On viisautta jättää nyt kisat väliin”
    7. Ranskan ympäriajon nelinkertainen voittaja jäi kiinni dopingista – selityksenä voimakkaiden astmaoireiden hoitaminen
    8. EU-johtaja Tusk suututti jäsenmaat, parlamentaarikot ja komissaarit haukkumalla turvapaikkapolitiikkaa
    9. Oman tiensä kulkija tuli Vantaan Ducksin avuksi lentopalloliigaan – Pasi Hyvärinen on myös padelin ja mailapelin kuninkaan racketlonin taitaja
    10. Media: Trumpin perhe yritti äänestää New Yorkin pormestarin­vaaleissa, mutta siitä ei oikein tullut mitään
    11. Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä
    12. Näytä lisää