Ulkomaat    |   HS-analyysi

Cameron sai EU:n tanssimaan pillinsä mukaan, mutta kamppailu britti­äänestäjistä vasta alkaa

Pääministeri Cameron tulee vetoamaan tunteisiin, ei järkeen, sillä EU-jäsenyys on Britanniassa tunteen asia, kirjoittaa analyysissään HS:n Lontoon-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä.

Bryssel

Britanniassa lauantai merkitsee lähtölaukausta EU-kansanäänestyskampanjoinnille, niin puolesta kuin vastaankin.

Pääministeri David Cameron tapaa konservatiivihallituksensa ministereitä. Samalla lyödään lukkoon tulevan EU-kansanäänestyksen aikataulu.

Cameron aikoo kampanjoida Britannian EU-tulevaisuuden puolesta – kuten ennalta jo tiedettiin.

”Tulen kampanjoimaan koko sydämelläni ja sielullani sen eteen, että saan vakuutetuksi Britannian kansan jäämään saavuttamaamme uudistettuun Euroopan unioniin”, Cameron sanoi Eurooppa-neuvoston kokouksen päätteeksi Brysselissä.

Lauantain vastaisena yönä päättyneessä EU-kokouksessa muut EU-maat taipuivat moniin Cameronin viime syksyllä esittämiin vaatimuksiin.

On vaikea kuvitella, että mikään muu EU-maa saisi muut jäsenmaat tanssimaan samalla tavalla pillinsä mukaan. On vaikea ajatella, että mikään muu edes ilkeäisi lähettää unioniin vaatimuslistansa ja uhata erolla, jos toiveet eivät toteudu.

Pääministeri Cameronin uhkapeli tepsi. Muut EU-maat tekivät kaikkensa, jotta Cameron saataisiin näyttämään kotiyleisön silmissä voittajana, ja että Britannian jäisi unioniin.

Mikään läpihuutojuttu Britannian vaatimuslista käsittely ei toki ollut. Monilla mailla oli omat kynnyskysymyksensä. EU-neuvottelut tuovat aina pöytään myös muita kiistanaiheita.

Henki oli kuitenkin se, että Britannia pitää saada jäämään EU:hun. Britannian EU-jäsenyys on koko EU:n etu.

Miten asian muotoili Cameron itse?

”Tehtävänä Britannian pääministerinä on tehdä kaikkeni Britannian edun ajamiseksi”, Cameron sanoi EU-kokouksen päätteeksi.

Näin Cameron ajoi Britannian etua –muut päämiehet ajoivat Britannian ja EU:n etua.

Tosikamppailu Britannian EU-tulevaisuudesta on kuitenkin vasta edessä. On yksin brittiäänestäjien vallassa, jääkö Britannia unioniin vai ei.

EU-eron puolesta puhujat ovat jo löytäneet paljon valittamista Cameronin kotiin tuomasta EU-sovusta. Pääministerin oma hallituskin on asian suhteen hajanainen.

Cameron tulee saamaan vastaansa kovaäänisen ja hyvin motivoituneen EU-eroa ajavan ryhmittymän. Ryhmittymä on hyvin hajanainen, mutta sen sanoma monine vivahteineen löytää kaikupohjaa tavallisista brittiäänestäjistä.

Suuri osa äänestäjistä ei ole kuitenkaan vielä lyönyt EU-kantaansa lukkoon. Sen takia tulevat kuukaudet tulevat täyttymään kiihkeästä kamppailusta.

”En rakasta Brysseliä. Rakastan Britanniaa. Mutta uskon, että uudistettuun EU:hun jääminen tekee meistä entistä vahvempia ja eduksi turvallisuutemme kannalta”, Cameron sanoi.

Nyt sanoma pitää takoa briteille. Harva kuitenkaan muodostaa äänestyspäätöstään tavaamalla Cameronin saavuttamaa tuoretta EU-sopimusta tai vertailemalla laskelmia EU-jäsenyyden eduista ja haitoista. Harvaa kiinnostaa tarpeeksi.

Kannan valitseminen onkin tunnekysymys.

Ratkaisevaa Britannian EU-tulevaisuuden kannalta on se, tuntuuko EU-jäsenyys tavallisista briteistä edes lievästi positiiviselta, vai yhdistyykö unioni kielteisiin mielikuviin. Tämä tulee näkymään myös kummankin leirin kampanjoinnissa.

Kyllä vai ei? Riippuu siitä, miltä tuntuu.

Lue myös Paavo Raution näkökulma ”Cameronin EU-uhkapeli voi päättyä kaikkien tappioon

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eurooppa
  • Britannia
  • Britannia ja EU
  • Brexit
  • Annamari Sipilä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    2. 2

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    3. 3

      Valerian-floppi ajoi Luc Bessonin elokuvastudion taloudelliseen ahdinkoon

    4. 4

      Yleisö puhkesi taputtamaan Tuntemattoman sotilaan kansainvälisen version ensi-illassa Tallinnassa

    5. 5

      Ydinonnettomuusalue ei ole sen vaarallisempi kuin suurkaupunki saasteineen – edes Fukushimasta ei olisi tarvinnut muuttaa, sanovat tutkijat

    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    8. 8

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    9. 9

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    10. 10

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää