Ulkomaat

Lontoon pormestari pyörittää yhden miehen Brexit-show’ta

Boris Johnson antaa kasvot EU-eroa kannattavalle leirille.

Lontoo

Britit pääsevät tasan neljän kuukauden päästä äänestämään maansa EU-jäsenyyden tulevaisuudesta.

Kampanjointi sai sunnuntaina lisää kierteitä, kun Lontoon pormestari Boris Johnson asettautui kannattamaan EU:sta eroamista. Vaaleasta tukkapehkostaan ja pyöräilyharrastuksestaan tunnettu Johnson on Britannian suosituimpia poliitikkoja.

Johnson tunnetaan kansan puheessa – ja jopa lehtien palstoilla – pelkkänä Boriksena. Hän antoi eroleirille kauan kaivatut ja äänestäjiin vetoavat kasvot.

Johnson teki Brexitistä eli Britannian EU-erosta äkkiä entistä todennäköisemmän. Se huomattiin myös valuuttamarkkinoilla: punta heikkeni dollariin verrattuna alimmalle tasolleen seitsemään vuoteen, kun epävarmuus Britannian paikasta EU:ssa lisääntyi.

Maanantaina Johnson perusteli kokonaisen sivun kolumnillaan oikeistolaisessa The Daily Telegraph -lehdessä, miksi hän päätyi kannattamaan eroamista pitkällisen pohdinnan jälkeen.

”Saamme haluamamme muutokset vain yhdellä tapaa: äänestä eron puolesta”, otsikko sanoi.

Otsikko oli poimittu lauseesta, joka jatkuu kolumnin tekstissä seuraavasti: ”Historia osoittaa, että EU kuuntelee kansaa vain silloin, kun se sanoo ’ei’.”

Muotoilu vihjaa, että Johnson uskoo EU:n myöntävän Britan­nialle entistä paremman erityissopimuksen, jos kansanäänestys päätyy EU:sta eroamiseen. Näin Britannia voisi ehkä jäädäkin EU:hun äänestystuloksesta riippumatta.

Johnson ei kirjoita mitään vahingossa. Hän on tehtaillut useita kirjoja sekä toiminut aikoinaan EU-kirjeenvaihtajana ja sen jälkeen päätoimittajana ja kolumnistina.

Pääministeri David Cameron sen sijaan ilmoitti maanantaina parlamentin alahuoneelle, että uutta kansanäänestystä ei tule – päätös on lopullinen.

”En viitsi edes sanoa, kuinka ironista on, että eräät, jotka haluavat erota EU:sta, tahtovat meidän käyttävän eroa vain jäädäksemme EU:hun”, Cameron piikitteli Johnsonia.

Pääministeri Cameronille Johnsonin lähtö eroamista ajavan leirin kelkkaan oli ikävä yllätys. Sukkeluuksistaan tunnettu Johnson saa mediahuomiota, joka vahvistaa tähän asti ponnetonta erokampanjaa.

Johnsonin tempun takana voivat olla myös henkilökohtaiset motiivit. Cameron ei aio enää uudelle pääministerikaudelle. Johnson onkin yksi vahvoista nimistä Cameronin seuraajaksi.

Jos kansanäänestys päättyy EU:sta eroamiseen, se tekee Johnsonista samalla suuren voittajan. EU-jäsenyyden jatkoa markkinoiva Cameron joutunee luopumaan vallasta. Konservatiivipuolue saattaa palkita Johnsonin nostamalla hänet pääministeriksi.

Tilanne on toinen, jos kansa valitsee tulevaisuuden EU:ssa. Silloin Johnsonin oma urapolku ottaa entistä kiikkerämmän käänteen.

Johnsonin kausi pormestarina päättyy pian, ja seuraaja valitaan toukokuussa. Hänen oli tarkoitus saada Cameronin hallituksesta entistä näkyvämpi paikka.

Cameronin tekee tuskin mieli palkita haastajaa, joka asettui kiperässä tilanteessa pääministeriä vastaan. Johnson saattaakin joutua etsimään muita töitä.

Johnson sanoi jo sunnuntaina, että hän ei aio haastaa pääministeriä tulevissa television vaaliväittelyissä. On silti selvää, että brittimedia näkee EU-kansan­äänestyksen kahden titaanin välisenä taisteluna: Cameron vastaan Boris.

Tavallisten brittien kannalta kaksintaistelussa on myös surkuhupaisia piirteitä.

Pääargumentointi EU-tulevaisuuden puolesta ja sitä vastaan on nyt kahden eliitin edustajan harteilla. Kaksikolla on hyvin etuoikeutetut taustat.

Cameron, 49, ja Johnson, 51, olivat opiskelutovereita Oxfordin yliopistossa. Kumpikin kuului pahamaineiseen Bullingdon-klubiin, jossa varakkaiden perheiden pojat pitivät kosteita illalliskemuja ja panivat juhlinnan päätteeksi paikat säpäleiksi.

Vahingot maksettiin tapahtumapaikalla käteisellä.

Vahinkoja voi olla edessä tulevana kesänäkin. Riippuu pääkampanjoijien vakuuttavuudesta, katsooko äänestäjien enemmistö vahinkojen liittyvän EU-jäsenyyteen vai EU-eroon.

Tähän asti molemmat leirit ovat käyneet pelottelukampanjaa. Eroleiri perustelee kantaansa useimmiten sillä, että Britannia ei voi muuten suitsia EU:n maahanmuuttoa. EU:n puolustajat varoittavat eron uhista taloudelle ja turvallisuudelle.

Positiivisuudelle on kysyntää. Johnson voi olla siinä vahva.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Koko kansan Boris syntyi hopealusikka suussaan

 Lontoon pormestari Boris Johnson, 51, syntyi ylempään keskiluokkaan.

 Kävi kalliin ja arvostetun Etonin poikakoulun ja Oxfordin yliopiston.

 Aloitti uransa toimittajana. Parlamentin alahuoneeseen ensimmäisen kerran 2001.

 Valittiin Lontoon pormestariksi 2008. Toinen kausi loppuu tänä keväänä.

 Oli ehdolla viime toukokuun parlamenttivaaleissa ja pääsi kirkkaasti läpi. Varmisti näin paikan Cameronin hallituksessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    5. 5

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    6. 6

      Seksuaalinen ahdistelu parisuhteessa on tabu

    7. 7

      Pelkäätkö jakavasi liikaa tietoa yksityiselämästäsi? Se tuskin on mitään verrattuna siihen, mitä teki 1700-luvun kuninkaamme

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    10. 10

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää