Ulkomaat

Uusi oikeistopuolue ravistelee äänestäjiä

Vaihtoehto Saksalle -puolueen hyvä vaalitulos on viesti saksalaisten pettymyksestä keskustassa uinuviin puolueisiin.

Berliini

Vaihtoehto Saksalle -puolue jyräsi vahvasti Saksan poliittiselle kartalle viime sunnuntain osavaltiovaaleissa.

Se saavutti Saksi-Anhaltin osavaltiossa joka neljännen äänen. Kahdessa muussa, Baden-Württembergissä ja Rheinland-Pfalzissa puolue sai 15 ja 12 prosenttia äänistä. Nämä kaikki ovat kovia tuloksia puolueelle, joka nousi osavaltioparlamentteihin ensimmäistä kertaa.

Millainen Vaihtoehto Saksalle -puolue eli Alternative für Deutschland (AfD) sitten on? Millaisella määritelmällä sen politiikkaa voi kuvata? Tämä on asia, josta puolueen johto ja muiden puolueiden edustajat ovat varsin eri mieltä. Saksalaisviestimissä puolue määritellään usein muukalaisvastaiseksi, islamkriittiseksi, oikeistopopulistiseksi ja joskus jopa äärioikeistoksi.

Puolue itse määrittelee itsensä sanalla kansalliskonservatiivinen. Kuinka oikealla ja kuinka muukalaiskriittinen puolue on – vastaukset näihin kysymyksiin vaihtelevat sen mukaan, keneltä puolueessa kysyy.

Kuten muissakin puolueissa, myös AfD:n jäsenistössä on oikea laita, keskusta ja vasen laita. Kelataan puolueen lyhyttä historiaa hieman taaksepäin. Sen perustivat keväällä 2013 taloustieteilijät ja professorit, joiden sanoman keihäänkärki oli euron vastustaminen. Tämä ei aivan riittänyt syksyn 2013 liittopäivävaaleissa viiden prosentin äänikynnyksen ylittämiseen, joten puolue ei istu ainakaan vielä koko Saksan liittovaltion parlamentissa.

Europarlamenttivaalit keväällä 2014 menivät loistavasti taloustieteilijäsiipeen kuuluneen puheenjohtajan Bernd Lucken johdolla. AfD sai seitsemän prosenttia äänistä ja europarlamentissa seitsemän Saksan 96 paikasta.

Sitten alkoi puolueen sisäinen riitely. Talousprofessorien ja yrittäjien lisäksi puolueeseen hakeutui yhä enemmän maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia ihmisiä. Osa heistä on esittänyt myös rasistisia mielipiteitä.

Vuosi sitten keväällä näytti jo siltä, että koko Vaihtoehto Saksalle hajoaa sisäisiin kamppailuihinsa. Taistelua käytiin nimenomaan puolueen linjasta: jatketaanko talouteen keskittyvää politiikkaa vai nousevatko puo­lueen uuden siiven maahanmuuttokriitikot valtaan. Jälkimmäinen vaihtoehto toteutui, sillä heinäkuun 2015 puoluekokouksessa Bernd Lucke hävisi rajusti puoluejohtajavaalin kilpakumppanilleen Frauke Petrylle.

Lucke ja hänen taustajoukkonsa erosivat puolueesta saman tien. Vaihtoehto Saksalle oli varsin sekaisin, mutta jo elokuussa alkoi käydä selväksi, että Euroopan pakolaiskriisistä muodostuu sen politiikkaa ruokkiva runsaudensarvi.

Syksyllä alkoi tapahtua. Puolue järjesti useita mielenosoituksia otsikolla ”Loppu turvapaikkakaaokselle ja eurokriisille”. Puolue on liittokansleri Angela Merkelin politiikan tiukin arvostelija.

Tammikuussa syntyi kohu puoluejohtaja Frauke Petryn lausunnosta, jonka mukaan aseidenkäyttö Saksan rajalla on mahdollista viimeisenä keinona pakolaisten maahantulon estämiseksi. Petry itse korosti, ettei hän vaatinut lausunnossa poliiseja ampumaan ketään, vaan muistutti Saksan laeista.

AfD-puolueen kaksi europarlamentaarikkoa on saanut ECR-parlamenttiryhmältä kehotuksen erota heidän pakolaisia koskevien lausuntojensa takia. Prosessi on kesken, sillä ECR päättää mahdollisesta erotuksesta 12. huhtikuuta.

Puoluejohtaja Frauke Petrykin on irtisanoutunut muutamien puolueen ääriajatuksia viljelleiden poliitikkojen puheista. Yksi tällaisista on Thüringenin osavaltion puolueen suosittu paikallisjohtaja Björn Höcke.

Höcken yksi lausunnoista on: ”Tänne tulevilla syyrialaisilla on yhä jäljellä Syyria. Mutta jos menetämme syyrialaisten takia Saksan, meillä ei ole enää kotimaata.” Höcke myös vastustaa vammaisten lasten tarpeiden mukaan suunniteltuja kouluja ja seksuaalikasvatusta.

Jos puolueen aktiivipoliitikkoja on hyvin erilaisissa leireissä, mitä sen äänestäjistä viime sunnuntain osavaltiovaalien jälkeen tiedetään?

Pettymys Saksan muihin puolueisiin oli 64 prosentin syy ­äänestää AfD:tä. 27 prosenttia kannattajista kertoo valintansa syyksi AfD:n ajamat asiat, käy ilmi Die Zeit -lehden kaikissa osavaltioissa tekemästä kyselystä.

Lehti tutki myös äänestäjien taustoja yhdessä osavaltiossa, Saksi-Anhaltissa. Päätulos on, että puoluetta äänestivät melko tasaisesti kaikki ikäluokat ja eri tasoisen koulutuksen saaneet. Työläiset ja työttömät äänestivät puoluetta useammin kuin virkamiehet tai toimihenkilöt.

Nyt Vaihtoehto Saksalle käy sisäisiä keskusteluja politiikkansa tärkeimmistä kärjistä, sillä ensi vuonna on parlamenttivaalit.

Der Spiegel -lehden viime viikolla paljastamien puoluejohdon sisäisten sähköpostikeskustelujen mukaan se pohtii seuraavaksi keihäänkärjekseen islamkritiikkiä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Vaihtoehto Saksalle on haastaja

 AfD-puolue eli Vaihtoehto Saksalle vei osavaltiovaaleissa äänestäjiä niin konservatiiveilta kuin vasemmistolta.

 Puolue tähtää vuoden 2017 vaaleissa Saksan parlamenttiin.

 Tällä hetkellä sen pääsy viiden prosentin äänikynnyksen yli liittopäiville näyttää varmalta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Osavaltiovaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    4. 4

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    7. 7

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    8. 8

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    9. 9

      Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat

    10. 10

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää