Ulkomaat

Yhdysvallat: Venäjä ampuu nyt tykeillä

USA:n mukaan Venäjä on lopettanut pommituslennot. Venäjä sanoo niiden jatkuvan.

Venäjä on vetänyt useimmat rynnäkkökoneensa Syyriasta ja tukee Syyrian hallituksen joukkoja nyt tykistöllään, Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoitti perjantai-iltana.

”Viimeisen viikon aikana emme ole nähneet yhdenkään venäläiskoneen tekevän yhtään iskua Syyriassa. Kaikki Isiliä vastaan mahdollisesti tehdyt iskut, Venäjän näkökulmasta, on tehty tykistöllä”, puolustusministeriön tiedottaja, eversti Patrick Ryder sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Hän käytti terroristijärjestö Isisistä toista yleistä lyhennettä Isiliä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti yllättäen maanantaina Venäjän alkavan vetää ”pääjoukkojaan” Syyriasta. Putin perusteli päätöstä sillä, että Venäjän tehtävä Syyriassa on ”täysin suoritettu”.

Perjantaina iltapäivällä Venäjän pääesikunnan edustaja, kenraaliluutnantti Sergei Rudskoi sanoi venäläiskoneiden jatkavan kuitenkin iskujaan Isisiä ja toista terroristijärjestöä al-Nusran rintamaa vastaan.

Rudskoi puhui vain muutamaa tuntia ennen Ryderiä.

Hänen mukaansa venäläiskoneet tekevät edelleen Syyriassa päivittäin keskimäärin 20–25 pommituslentoa. Hän sanoi Venäjän vetävän joukkojaan ”aikataulun mukaan”.

Rudskoin mukaan Venäjän joukot tukevat Syyrian armeijan ja ”isänmaallisten joukkojen” pyrkimystä ajaa terroristisjärjestö Isis muinaisesta Palmyran kaupungista.

Palmyran taisteluihin saattaa osallistua myös venäläisiä maajoukkoja. Uutistoimisto AFP kertoi perjantaina, että Isis on ilmoittanut tappaneensa viisi venäläissotilasta Palmyran taisteluissa.

Järjestö esitteli todisteena muun muassa Kalašnikov-rynnäkkökiväärin, kypärän, kompassin ja sidostarvepakkauksen, jossa oli venäjänkielistä tekstiä.

Kreml ei ole kiistänyt eikä myöntänyt venäläissotilaiden osallisuutta Palmyrassa.

Isis valtasi Palmyran toukokuussa. Kaupunkia on kutsuttu ”aavikon helmeksi” ja se on Unescon maailmanperintökohde. Isis on tuhonnut kaupungin muinaisjäänteitä ja räjäyttänyt esimerkiksi kaupungin 2 000 vuotta vanhan riemukaaren sekä temppeleitä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyrian sisällissota
  • Isis
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    3. 3

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    6. 6

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    7. 7

      Kukaan ei halua kuulua keskiluokkaan – siksi sinisten tulevaisuus näyttää pikemmin synkältä kuin valoisalta

    8. 8

      Mielenosoittajat vaiensivat rasistijohtaja Richard Spencerin puheen Floridassa

    9. 9

      Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa

    10. 10

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. Pääministeri Sipilä: Turkin jäätynyttä EU-jäsenyysprosessia ei katkaista, vaikka maa kulkee väärään suuntaan
    3. Pääministeri May EU-johtajille: Älkää antako viestiä, että brexit-neuvottelut eivät etenisi
    4. Donald Tusk lupaa EU:n junnaavaan päätöksentekoon vauhtia: Enemmän huippukokouksia, maiden johtajille lisätöitä unionin hyväksi
    5. Itävallan uusi johtaja Sebastian Kurz on 31-vuotias selfie-poliitikko, joka otti epäröimättä vallan puolueessaan ja nimesi sen uudelleen itsensä mukaan
    6. ”Monet lähtöitkut on itketty” – 300 000 lapsen syntymän nähnyt kätilöopisto suljettiin, HS seurasi viimeistä päivää
    7. 20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla Tilaajille
    8. Ruotsalaiset lentosotilaat taistelivat talvisodassa Suomen puolesta - "Kuin filmitähtiä", sanoo Irja Rainto, joka näki lentäjän syöksyvän kuolemaan Tilaajille
    9. Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa
    10. Tämän opin ranskalaiselta rakkausvalmentajalta: Kumppanin kanssa pitää voida olla myös heikko
    11. Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite
    12. Näytä lisää