Ulkomaat

Sotarikoksista syytetty serbijohtaja vapautettiin – uhosi serbien teurastavan kroaatit ”ruosteisilla lusikoilla”

Äärikansallismielisen Serbian radikaalipuolueen johtaja Vojislav Seselj aikoo asettua ehdolle Serbian huhtikuun parlamenttivaaleissa.

Entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuin ICTY vapautti sotarikoksista syytettynä olleen serbipoliitikko Vojislav Seseljin torstaina syytteistä, kertoo uutistoimisto AFP. Seselj on äärikansallismielisen Serbian radikaalipuolueen johtaja.

Seseljiä syytettiin osallisuudesta radikaalipuoluetta kannattaneiden puolisotilaallisten joukkojen suorittamiin sotarikoksiin. Seseljin epäiltiin kiihdyttäneen joukkoja kiduttamaan ja tappamaan Jugoslavian alueella eläneitä ihmisiä vain siksi, että nämä eivät olleet serbejä. Sotarikostuomioistuin ei kuitenkaan löytänyt tarpeeksi näyttöä siitä, että Seseljn voitaisiin katsoa olevan vastuussa rikoksista.

Tuomio sai maailmalla raivostuneen vastaanoton. Uutistoimisto Reutersin haastattelema Munira Subasic menetti 8 000 Bosnian muslimin hengen vaatineessa Srebrenican joukkomurhassa miehensä ja poikansa. Subasicin mielestä tuomioistuin antoi tuomiollaan palkinnon ideologialle, joka kannattaa vainoja ja sotarikoksia.

Jugoslavian hajoamissodissa kuoli yli 100 000 ihmistä.

Seselj tuli 1990-luvulla tunnetuksi poikkeuksellisista puheistaan kansanedustajana. Hän kerskaili televisiolähetyksessä, että serbit ”teurastavat kroaatit ruosteisilla lusikoilla” ja kiroili parlamentin istunnoissa. BBC:n mukaan Seselj on myös uhannut räjäyttää Sloveniassa sijaitsevan ydinvoimalan ja uhitellut Italiaan, Itävaltaan ja Kroatiaan kohdistetuilla ohjusiskuilla.

Hän toimi vuosina 1998–2000 presidentti Slobodan Milosevicin autoritäärisen hallinnon virkaatekevänä pääministerinä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Seselj ei ole missään vaiheessa hylännyt unelmaansa Suur-Serbiasta, jossa Serbiaan liitettäisiin osia Kroatiasta ja Bosnia ja Hertsegovinasta. Seselj aikoo asettua ehdolle Serbiassa ensi kuussa järjestettävissä parlamenttivaaleissa.

ICTY tuomitsi viime viikolla Bosnian serbien johtajan Radovan Karadzicin 40 vuodeksi vankeuteen. Karadzicin todettiin syyllistyneen 1990-luvulla sotarikoksiin ja kansanmurhaan. Toinen Bosnian serbien johtaja Ratko Mladic on edelleen syytettynä sotarikoksista.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sotarikos
  • Serbia
  • Jugoslavia
  • Oikeus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      Kansanedustajaa suudeltiin silmään, rintoja kommentoitiin istuntosalissa – seksuaalista häirintää esiintyy myös politiikassa, vaikka eduskunta on entistä sivistyneempi paikka

    4. 4

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    5. 5

      Nämä asiat langattoman verkon tietoturva-aukosta pitää nyt tietää: Päivitä tietokoneesi ja modeemisi ohjelmistot heti kun vain mahdollista

    6. 6

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    7. 7

      Isis menetti Raqqan kaupungin eli viimeisen linnakkeensa Syyriassa

    8. 8

      Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

    9. 9

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    10. 10

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    9. 9

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    10. 10

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää