Ulkomaat

Suomeen saapui maanantaina 11 syyrialaispakolaista – turvapaikan­hakijoiden ottaminen Turkin leireiltä alkoi

Suomi ja Saksa ovat ensimmäisiä EU-maita, jotka ottavat vastaan syyrialaisia Turkin pakolaisleireiltä. Myös palautukset Kreikasta Turkkiin käynnistyivät maanantaina.

Suomeen saapui maanantaina 11 syyrialaista pakolaista Turkista. Kyseessä on kolme perhettä, jotka sijoitetaan aluksi vastaanottokeskukseen, kunnes heille löytyy paikka jostakin kunnasta.

Suomi ja Saksa ovat ensimmäisiä EU-maita, jotka ottavat vastaan syyrialaispakolaisia suoraan Turkin leireiltä osana EU:n ja Turkin solmimaa sopimusta. Saksaan syyrialaisia on lähetetty tänään 32.

Seuraava ryhmä syyrialaisia lähetetään Turkista Hollantiin tiistaina aamulla.

”Suomi pyrkii aina saamaan kokonaisia perheitä, jotta perheenjäseniä ei tule myöhemmin eri prosessin kautta”, selittää ylijohtaja Jorma Vuorio sisäministeriön maahanmuutto-osastolta.

EU ja Turkki sopivat maaliskuussa, että valtaosa laitonta merireittiä Kreikkaan saapuvista tulijoista ryhdytään palauttamaan Turkkiin. Kreikka alkoi tänään maanantaina kuljettamaan siirtolaisia Egeanmeren yli takaisin Turkkiin.

Vastineeksi EU on luvannut ottaa jokaista Turkkiin palautettavaa syyrialaista kohti yhden syyrialaisen suoraan Turkin pakolaisleireiltä.

Suomi on luvannut ottaa tänä vuonna kaikkiaan 600 syyrialaista kiintiöpakolaisina Turkista. Tämän lisäksi Suomi on päättänyt ottaa 150 syyrialaista kiintiöpakolaisina Libanonista.

Suomeen tulijat valitaan YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n haastattelemista ja valikoimista pakolaisista.

”Vaikka sopimusta Turkin ja EU:n välillä ei olisikaan, niin Suomi ottaisi syyrialaisia kiintiöpakolaisia”, Vuorio selittää. Valtioneuvosto päätti viime vuonna, että Suomi täyttää koko tämän vuoden pakolaiskiintiönsä syyrialaisilla.

Suomi on yksi niistä EU-maista, jotka ovat jo pitkään ottaneet kiintiöpakolaisia UNHCR:n kautta. Tämän ansiosta Suomi pystyi Vuorion mukaan olemaan Saksan kanssa eturintamassa vastaanottamassa maanantaina syyrialaispakolaisia.

”Meillä on järjestelmä valmiina täällä.”

Kreikka alkoi maanantaina palauttaa siirtolaisia saariltaan takaisin Turkkiin.

Kreikka kuljetti satoja siirtolaisia busseilla Lesboksen ja Chíoksen satamiin, kertoo uutistoimisto AFP. Sieltä heitä kuljetettiin eteenpäin Turkkiin kolmella aluksella.

Turkin sisäministerin Efkan Alan mukaan Turkki oli valmis ottamaan vastaan maanantaina 500 ihmistä ja Kreikka oli listannut 400 nimeä.

EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin edustajan Ewa Moncuren mukaan valtaosa maanantaina palautettavista on kotoisin Pakistanista ja Bangladeshista.

Ensimmäinen perille päässyt alus toi 131 siirtolaista Lesbokselta lyhyen merimatkan päähän Turkin Dikiliin, kertoo uutistoimisto Reuters. Turkkilaisten tiedotusvälineiden mukaan Dikilin satamaan on pystytetty telttoja.

İzmirin maakunnan kuvernööri Mustafa Toprak sanoi AFP:n mukaan, että siirtolaiset viipyvät palautussatamissa vain hetken ennen kuljetusta eteenpäin.

Turkin EU-asioista vastaava ministeri Volkan Bozkır kertoi tv-kanava Habertürkille, että palautettavat siirtolaiset kuljetetaan Osmaniyeen Etelä-Turkkiin ja aiotaan lähettää lopulta takaisin kotimaihinsa.

Poliisilähteiden mukaan yli 2 000 siirtolaista jätti turvapaikkahakemuksen Lesboksen saarella ennen palautusten aloittamista. Kreikan pakolaisasioista vastaavan yksikön edustaja Yiorgos Kyritsis sanoi AFP:n mukaan, että maanantaina Turkkiin palautettiin vain ihmisiä, jotka eivät ole hakeneet turvapaikkaa.

EU:n ja Turkin välistä sopimusta on arvosteltu ankarasti. Esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR arvioi ihmisten joukkopalautusten olevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja kansainvälisen oikeuden vastaisia. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on arvioinut, että Turkki ei ole turvallinen maa pakolaisille.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Sopimus aloitti palautukset Turkkiin

 EU ja Turkki sopivat maaliskuussa, että Turkista Kreikkaan luvattomasti merireittiä tulevia aletaan palauttaa Turkkiin.

 Jokaista palautettavaa syyrialaista kohti EU ottaa syyrialaispakolaisen Turkista. EU valmistautuu 72 000 ihmisen sijoittamiseen.

 Vastineeksi Turkki saa EU:lta aluksi kolme miljardia euroa, jotka on tarkoitus käyttää pakolaisten olojen kohentamiseen. Myöhemmin maksetaan kolme miljardia lisää.

 EU lupasi myös jouduttaa Turkin jäsenyysneuvotteluita ja viisumivapautta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroopan pakolaiskriisi
  • Eurooppa
  • Kreikka
  • Turkki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Ville Heikkinen otti vuoden luontokuvan kärpästä, jota hän seurasi kahdeksan talvea – Katso kilpailun voittajakuvat

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      17-vuotiasta hakkeria ei saatu lopettamaan, vaikka teoista tiedettiin jo vuosia sitten – yhteiskunta on neuvoton nuorten nettirikollisten edessä

    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    8. 8

      HSTV esittää: Kansallis­oopperan Kesäyön unelma -baletti suorana lähetyksenä juuri nyt

      Tilaajille
    9. 9

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    10. 10

      Koululaisten lomat saattavat lyhentyä Espoossa ja Helsingissä – Espoo aikoo pätkäistä syysloman kolmeen päivään, Helsinki harkitsee joululoman typistämistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    5. 5

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    6. 6

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    7. 7

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    8. 8

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    9. 9

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    10. 10

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää