Ulkomaat

Putin perusti kansalliskaartin – entinen henkivartija saa johdettavakseen yli 400 000 hengen armeijan

Kyseessä on Venäjän sisäisen turvallisuuden joukkojen suurin uudelleenjärjestely sitten 1990-luvun alun.

Venäjän parlamentin alahuone duuma sai keskiviikkona pohdittavakseen presidentin esityksen kansalliskaartin perustamisesta. Esityksen mukaan kaartiin yhdistetään nykyiset sisäministeriön joukot.

Kyseessä on Venäjän sisäisen turvallisuuden joukkojen suurin uudelleenjärjestely sitten 1990-luvun alun. Uutta kansalliskaartia johtaa kenraali Viktor Zolotov, joka toimi aiemmin vuosikausia presidentin henkivartioston päällikkönä.

Sisäministeriön aseellisiin joukkoihin kuuluu 170 000 sotilasta. Mellakkapoliisi Omonin ja aseistautuneiden rikollisryhmien vangitsemiseen erikoistuneiden Sobr-joukkojen yhteisvahvuus on 20 000 henkeä.

Kansalliskaartiin yhdistetään lisäksi sisäministeriön alaisuudessa toimivan valtion turvallisuusyrityksen Ohranan työntekijät sekä samaa työtä lisenssillä sisäministeriölle tekevien yritysten väki. Heitä on yhteensä noin 200 000.

Useissa maissa kansalliskaartilla tarkoitetaan vapaaehtois- tai reserviläisyksiköitä, mutta Venäjän tapauksessa asia on toisin: valtion palveluksessa olevan henkilöstön tehtäviä järjestetään uudelleen.

Presidentti Vladimir Putin perusteli uudistusta erityisesti terrorismin torjunnalla. Tarkkailijat yhdistivät uudistuksen lisäksi vaalivuosien ja talouskriisin mukanaan mahdollisesti tuomiin levottomuuksiin. Politiikan tutkija Jevgeni Mintšenko arvioi Vedomosti-sanomalehdelle, että kaartin perustaminen antaa asiasta vahvan signaalin.

”Heristämme mahtavaa nyrkkiä, joka tulee nitistämään sisäiset yritykset horjuttaa tilannetta”, Mintšenko arvioi.

Toinen uudistuksen tulos ja tavoite on kenraali Zolotovin aseman vahvistuminen. Zolotov vastasi Putinin turvallisuudesta tämän Pietarin-vuosista lähtien. Hänet nimitettiin sisäministeriön joukkojen päälliköksi kaksi vuotta sitten.

Uudistuksen jälkeen sisäministeriölle käy ilmeisesti samoin kuin aiemmin syyttäjävirastolle: se saa uuden, vahvan ”kakkosjohtajan”, josta tulee todellisuudessa ykkösjohtaja. Presidentin lehdistöpäällikkö Dmitri Peskov vastasikin jo toimittajien kysymyksiin, että sisäministeri Vladimir Kolokoltsevin erottamista ”ei suunnitella”.

Huumeviraston nykyinen johtaja, Putinin pietarilaisiin KGB-liittolaisiin lukeutuva Viktor Ivanov jatkaa virkamieslähteiden mukaan tehtävissään, vaikka virasto siirtyy Zolotovin kaartin alaisuuteen. Maahanmuuttoviraston päällikön Konstantin Romodanovskin sen sijaan veikkaillaan jäävän eläkkeelle.

Oikaisu 7.4. kello 13.25: Jutussa väitettiin alun perin Venäjän huume- ja siirtolaisvirastojen siirtyvän osaksi uutta kansalliskaartia. Esityksen mukaan virastot sijoitetaan suoraan sisäministeriön alaisuuteen.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Britannian kansainvälisestä kehityksestä vastaava ministeri: ”Isisiin liittyneet britit on parasta tappaa”

    6. 6

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    7. 7

      Kuolleen sotilaan leski vahvistaa ABC:lle: Trump soitti, oli tökerö ja sai lesken itkemään entistä enemmän

    8. 8

      ”Onko toi sun poika?” Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde herättää yhä hämmästelyä Suomessa – HS:n lukijat kertovat rakkaustarinansa

      Tilaajille
    9. 9

      Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen

    10. 10

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    7. 7

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    8. 8

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    9. 9

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää