Ulkomaat

Trump saa naisten silmät pyörimään

Donald Trump viiltää naispuheillaan lähinnä itseään.

Donald Trump oli jo selvinnyt puolituntisen voittopuheensa loppumetreille asti ilman suurempia kupruja.

Hän oli puhunut lähes lämpimästi demokraattiehdokas Bernie Sandersista, kehunut diilintekokykyjään, jankannut ja jankannut lukuisista esivaalivoitoistaan ja luvannut pakottaa amerikkalaisyritykset pitämään työpaikat Amerikassa.

Oli tiistai-ilta ja Yhdysvaltojen republikaanien todennäköinen presidenttiehdokas oli jälleen hoitanut näytöstyyliin yhden kierroksen esivaaleja.

Trumpin takana seisoi iloisia ihmisiä. Eniten tv-kuvissa näkyi hänen oikealla puolellaan hymyilevä nainen, poliitikko Chris Christien vaimo Mary Pat Christie.

Sitten Trumpilta kysyttiin Hillary Clintonista. Clinton on demokraattien kärkiehdokas, jota vastaan Trump mahdollisesti tulee käymään viimeisen taiston syksyn presidentinvaalissa.

”Ainut kortti, joka hänellä on, on naiskortti”, Trump aloitti hetkeäkään epäröimättä.

Mary Pat Christie alkoi näyttää vaivaantuneelta.

”Ja suoraan sanottuna... jos Hillary Clinton olisi mies, en usko, että hän saisi viittäkään prosenttia äänistä.”

Christien katse vaelsi ja löysi laskeutumispaikan aviomiehensä varpaista.

”Ja kaunistahan tässä on se, että naiset eivät edes pidä hänestä”, Trump lopetti.

Yleisö taputti, Mary Pat Christie ei.

Yhdysvalloissa kiistellään yhä siitä, oliko kyseessä tarkoituksellinen, mielenosoituksellinen silmien pyöräytys. Sellainen ”mitä roskaa se nyt puhuu” -tyyppinen ele. Ainakin siihen olisi ollut aihetta.

Kohtauksessa tiivistyy Trumpin presidenttipyrkimysten suurin este: hän ei kykene lopettamaan naisten loukkaamista.

Hän on naureskellut kilpakumppani Carly Fiorinan ulkonäölle, vihjaillut toimittaja Megyn Kellyn kuukautisista, ehdottanut rangaistusta abortintekijöille ja jakanut miljoonille seuraajilleen tviitin, jossa epäimarteleva kuva Ted Cruzin suomalaistaustaisesta puolisosta Heidi Cruzista on pantu rinnakkain Trumpin mallivaimon Melania Trumpin kanssa.

”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”, luki kuvaparin yläpuolella.

Viimeisin möläys Clintonin naiskortista ei ole yhtä ala-arvoinen. Se on kuitenkin hyvin alentava kaikkia niitä miljoonia naisia kohtaan, jotka ovat jo antaneet äänensä Clintonille. Aivan kuin he äänestäisivät vain sukupuolen perusteella.

Ja aivan kuin naiseus olisi jotenkin ilmiselvä etu kisassa, jonka on yli 40 kertaa peräkkäin voittanut mies.

Yleistys siitä, että naiset eivät pidä Clintonista, on suorastaan totuudenvastainen. On totta, että nuorten naisten joukossa Bernie Sanders on pärjännyt paremmin, mutta kaikkien naisten keskuudessa Clinton on selvä ykkönen.

Juuri noita naisia Trumpin olisi pian alettava voittaa puolelleen, jos hän aikoo olla Yhdysvaltojen seuraava presidentti. Fox Newsin tuoreessa kyselyssä Clintonin etumatka Trumpiin nähden on naisäänestäjissä paljon suurempi kuin Trumpin vastaava etumatka miesäänestäjissä.

Matemaattisesti ajattelevana liikemiehenä Trump tiedostaa tämän varmasti. Kunhan vielä muistaisi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Sukellusvene katosi salaperäisesti mukanaan 44 miehistön jäsentä – Argentiinan merivoimat käynnisti suuretsinnät Etelä-Atlantilla

    3. 3

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    4. 4

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    5. 5

      Meikkibloggari neuvoo: Näin sinun kannattaa meikata juuri nyt – Meikkaus on nyt kasvojen muotoilua, jossa kovimmat osaajat opettavat uusimmat kikat muille Youtube-videoilla

    6. 6

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    7. 7

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    8. 8

      Suomeen vasta rantautuneen rikollis­jengin jäseniä tuomittiin vuosiksi vankilaan – pisin tuomio yli kymmenen vuotta

    9. 9

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    10. 10

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    5. 5

      Poliisi katkaisi liikenteen Pengerkadulla Helsingin Kalliossa – päihtynyt mies heitteli kerrostalosta irtaimistoa kadulle

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    8. 8

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    9. 9

      HS:n suuri kaupunkivertailu: Kuopion elinvoimaisuus kasvoi eniten, Salo romahti – katso, miten isot kaupungit pärjäävät vertailussa

      Tilaajille
    10. 10

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    2. 2

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    3. 3

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    4. 4

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Suomalainen peruskoulu on ajautunut muutamassa vuodessa sekavaan tilaan, joka vaarantaa oppilaiden oikeusturvan

    11. Näytä lisää