Ulkomaat

EU-maat haluavat jatkaa rajatarkastuksia

Ruotsin lisäksi väliväliaikaisten rajatarkastusten jatkamista vaativat ainakin Saksa, Ranska, Tanska ja Belgia.

Tukholma

Ruotsi ja useat muut Euroopan unionin jäsenmaat lähettivät maanantaina kirjeen EU-komissiolle, jotta ne saisivat hyväksynnän väliaikaisten rajatarkastustensa jatkamiselle. Asiasta kertoi maanantaina Ruotsin radio.

Rajatarkastuksiaan haluavat jatkaa Ruotsin lisäksi muun muassa Saksa, Ranska, Tanska ja Belgia. Niiden toiveena on, että tarkastuksia voitaisiin pidentää ensin kuudella kuukaudella ja sitten puolen vuoden pidennyksillä enintään kahden vuoden ajan.

Asia on ajankohtainen, koska EU-maiden yhteisen Schengen-sopimuksen asettama enimmäiskesto väliaikaisille rajatarkastuksille päättyy Saksassa toukokuussa. Ruotsissa aikaraja tulee vastaan hieman tämän jälkeen.

Schengen-sopimuksen tarkoituksena on taata vapaa liikkuvuus Euroopassa. Sopimuksessa kuitenkin todetaan, että mailla on oikeus aloittaa väliaikaiset rajatarkastukset tietyissä poikkeustapauksissa. Näin on muun muassa silloin, kun koko Schengen-alueen toimivuus on uhattuna ulkorajojen vuotamisen takia. Lisäksi ehtona on, että sisäinen turvallisuus on uhattuna.

Pakolaiskriisin kärjistyttyä viime syksynä maa toisensa jälkeen aloitti rajatarkastukset. Nykyisin tarkastukset ovat voimassa kuudessa Schengen-maassa.

Monet EU-maat katsovat, ettei esimerkiksi Turkin kanssa hiljattain tehty turvapaikanhakijoita koskeva sopimus vielä takaa, että pakolaistilanne olisi hallinnassa. Viime aikoina turvapaikanhakijoita on lisäksi alkanut tulla merkittävissä määrin uudelleen myös Libyan ja Italian kautta.

Ruotsi aloitti sisärajatarkastuksensa marraskuussa. Sen lisäksi Ruotsi aloitti tammikuussa erilliset henkilöpaperien tarkastukset julkisissa liikennevälineissä jo Tanskan puolella. Ilman vaadittavia asiakirjoja ei maahan pääse. Tämä on osaltaan vaikuttanut myös tulijoiden määrän vähenemiseen Suomessa.

Tarkastusten aloittamisen jälkeen turvapaikkaa hakevien tulo Ruotsiin on liki loppunut. Viime syksyn kiivaimpina viikkoina tulijoita oli noin 10 000, nykyään noin 500. Maahanmuuttovirasto pienensi hiljattain huomattavasti ennustettaan tänä vuonna tulevien turvapaikanhakijoiden määrästä.

Poliitikot ovat katsoneet, ettei tilanne ole riittävän vakaalla pohjalla EU:n ulkorajoilla.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Japanilaisessa tv-ohjelmassa ihastellaan kuopiolaiskoulua – Katsoimme japaniksi dubatun ohjelman Youtuben suomitekstityksillä ja emme ymmärtäneet mitään

    5. 5

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    6. 6

      Krp paljasti poikkeuksellisen huumeliigan Itä- ja Pohjois-Suomessa

    7. 7

      Mies yritti tappaa naisen kylpytakilla kuristamalla Järvenpäässä – kolme vuotta ehdotonta vankeutta

    8. 8

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    9. 9

      Trumpin suosio hätyyttelee uusia pohjalukemia, mutta syöksyä ei ole luvassa – omiensa keskuudessa hän on ollut koko ajan suositumpi kuin Bill Clinton ensimmäisenä vuotenaan

    10. 10

      Presidenttiehdokkaat haastattelussa Sanomatalossa – suora lähetys HSTV:ssä kello 11

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    5. 5

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    6. 6

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    7. 7

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    8. 8

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    9. 9

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää