Ulkomaat

Ranskassa huolestuttiin loppuunpalamisesta: Työpuhelin ja -sähköposti kehotetaan sulkemaan töistä lähtiessä

Työntekijöiden vapaa-ajan rauhoittaminen työsähköposteilta ja muilta työviesteiltä on ainoa työlain uudistuksen kohta, johon kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Ranska haluaa rauhoittaa työntekijöiden vapaa-ajan työsähköposteilta ja muulta työhön liittyvältä viestittelyltä.

Niin kutsuttu ”oikeus kirjautua ulos” sisältyy työelämää säätelevään lakiuudistukseen, jonka pääministeri Manuel Valls puski tällä viikolla väkisin läpi ilman parlamentin äänestystä. Se oli rajuja protesteja synnyttäneessä lakiuudistuksessa ainoa asia, jota kaikki puolueet, ammattiliitot ja jopa työnantajat näyttävät tukevan.

Vastaisuudessa työnantajien pitäisi kannustaa ja opastaa työntekijöitään sulkemaan työpuhelimensa ja -sähköpostinsa töistä lähtiessään. Yhtiöissä, joissa on yli 50 työntekijää, uudet ohjeet on kirjattava myös yhtiön peruskirjaan.

Oikeus kirjautua ulos haluttiin lisätä työlakiin, koska Ranskassa on huolestuttu työntekijöiden loppuunpalamisesta. Älypuhelinten yleistyminen ja verkkoyhteyksien paraneminen on johtanut siihen, että ranskalaiset hoitavat työasioita yhä useammin myös vapaa-ajallaan ja lomilla.

Uusien sääntöjen on määrä tulla voimaan vuoden 2017 alusta. Ne eivät kuitenkaan tiukasti sanele sitä, mitä työnantajien pitäisi tehdä asian edistämiseksi.

Osa ranskalaisista yhtiöistä on jo kokeillut erilaisia keinoja vapaa-ajan ja työajan erottamiseksi toisistaan. Esimerkiksi ydinvoimayhtiö Areva järjesti koulutuskampanjan, jossa työntekijöitä kehotettiin välttämään viestien lähettelyä vapaa-ajalla. Vakuutusyhtiö Allianz France puolestaan kokeilee järeämpiä, teknisiä keinoja. Se on ottanut käyttöön järjestelmän, joka toimittaa viikonloppuna lähetetyt sähköpostit perille vasta maanantaina, kertoi Europe 1 -radiokanava maaliskuussa.

Oikeus kirjautua ulos on pieni osa laajempaa työlain uudistusta, joka helpottaa työntekijöiden palkkaamista ja erottamista. Presidentti François Hollande ja Vallsin johtama sosialistihallitus ovat saaneet uudistuksista paljon kuraa niskaansa.

Ammattiliitot, opiskelijat ja jopa osa sosialistien omista kansanedustajista vastustavat lakiuudistusta. Ranskan kaupungeissa on nähty parin viime kuukauden aikana paikoin jopa väkivaltaiseksi yltyneitä, jopa satojatuhansia ihmisiä keränneitä mielenosoituksia.

Valls pakotti lain läpi tiistaina ilman parlamentin hyväksyntää, koska ei saanut suostuteltua kapinaleiriin liittyneitä sosialistipuolueen jäseniä äänestämään muutosten puolesta. Ranskan perustuslain artikla 49-3 mahdollistaa parlamentin ohittamisen lain hyväksymisessä.

Artiklan 49-3 avulla läpi puskettu laki voi kaatua ainoastaan, jos hallitus kaatuu luottamusäänestyksessä. Tämä kortti katsotaan tänään torstaina, koska kaksi oikeiston oppositiopuoluetta on vaatinut äänestystä.

Hallitus todennäköisesti läpäisee testin, sillä epäluottamuksen ilmaisemiseen tarvittaisiin 288 ääntä 575-paikkaisesta parlamentista. Äänestystä vaatineilla oppositiopuolueilla on kasassa ainoastaan 226 paikkaa. Ranskalaislehdistön mukaan lakiuudistusta vastaan kapinoineilta sosialisteilta on turha odottaa tukea oman hallituksen kaatamiseen.

Myös työministeri Myriam El Khomri pitää mahdottomana ajatusta, että vasemmisto liittyisi oikeiston rintamaan.

”On mahdoton ajatus, että sosialistiedustajat voisivat rullata punaisen maton auki oikeistolle”, El Khomri sanoi France Infon haastattelussa keskiviikkona.

Lakiuudistuksen puskeminen läpi väkipakolla sai mielenosoittajat tiistaina vaatimaan presidentti Hollanden eroa.

Artiklaa 49-3 voi käyttää lainsäädännössä kerran vuodessa, budjettilainsäädännössä myös useammin. Nykyään sen käyttö on harvinaista.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Ranska rukkaa työlakiaan

 Ranska uudistaa työlainsäädäntöään muun muassa helpottamalla työntekijöiden irtisanomista ja palkkaamista.

 Tavoitteena on kutistaa noin kymmenessä prosentissa olevaa työttömyyttä.

 Uudistukset ovat äärimmäisen epäsuosittuja, joten hallitus puski ne läpi väkisin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ranska
  • Työ
  • Eurooppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    6. 6

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    11. Näytä lisää