Ulkomaat    |   HS-analyysi

Politiikan valtavirta valuu kohti oikeaa äärilaitaa – Lähes puolet itävaltalaisista oli valmis äänestämään äärioikeistolaisen puolueen ehdokasta

Itävallan vaalitulos paljasti, mihin Eurooppa on matkalla.

Harvoin puoli Eurooppaa pidättää hengitystään Itävallan presidentinvaalin vuoksi. Virka on pitkälti edustuksellinen ja Itävalta on, no, Itävalta. Tasaisen vakaa Euroopan seinäkukkanen.

Silti osa itävaltalaisista mediasivuista kaatui maanantaina alkuillasta tungoksen vuoksi, kun tiukan vaalin lopullinen tulos julkistettiin. Voittajaksi nousi 31 000 äänen erolla vihreiden Alexander Van der Bellen.

Mutta suurin uutinen oli toiseksi tullut Vapauspuolue FPÖ:n Norbert Hofer. Itävallan vaalitulos osoitti, että noin puolet länsimaisen valtion äänestäjistä on valmis äänestämään maansa johtoon ehdokasta äärioikeistolaisena pidetystä puolueesta.

Itävallan vaalitulos järisytti koko mannerta, sillä se paljasti, mihin Eurooppa on matkalla. Saattaa olla enää ajan kysymys, milloin jonkin Euroopan maan johtajaksi äänestetään ääri­oikeistolainen ehdokas.

Itävallan naapurimaassa Unkarissa äärioikeistolainen Jobbik on jo aloittanut imagopesun vuoden 2018 parlamenttivaaleja silmällä pitäen. Mielipidemittauksissa puolue on Unkarin toiseksi suurin.

Jobbikin puoluejohtaja Gábor Vona ilmoitti viime kuussa kolmelle puolueen varapuheenjohtajalle, ettei halua heidän enää jatkavan. Ilmoitus on tulkittu yritykseksi siivota puoluetta radikaalista siivestä. Puolue haluaa salonkikelpoiseksi pääministeripuolueeksi.

Äärioikeiston nousu ei olisi isokaan harppaus, kun katsoo Unkarin valtavirtapolitiikkaa.

Pääministeri Viktor Orbán puhuu pakolaisista ja siirtolaisista uhkakuvilla ja sanoo puolustavansa Unkaria ”islamisaatiota” vastaan. Hän yhdistää maahanmuuton jatkuvasti terrorismiin. Kansallispäivän puheessa hän vihjaili tulijoiden jahtaavan ”naisiamme ja tyttäriämme”.

Kova retoriikka on tarkkaan laskelmoitua politiikkaa. Fidesz ja Jobbik mittelevät samoista liikkuvista äänestäjistä, ja ääri­oikeistolainen retoriikka on nostanut Orbánin suosiota Jobbikin kustannuksella. Muslimivastaisuutta käytetään nyt, kun Eurooppaan on tullut paljon maahanmuuttajia Lähi-idästä.

Hoferin kohdalla on pohdittu, edustaako hän äärioikeistoa vai oikeistopopulismia. Hofer itse kiistää FPÖ:n äärioikeistolaisuuden, vaikka puolue otti tänä vuonna Itävallassa kansallissosialismiin yhdistetyn ruiskukan symbolikseen. Hän ilmoitti kampanjassaan ha­luavansa sulkea Itävallan rajat muslimeilta, itävaltalainen Kurier kertoo.

Hofer kertoi vaalikampanjassaan ymmärtävänsä, jos itävaltalaiset kantavat entistä enemmän aseita lisääntyneen maahanmuuton vuoksi, itävaltalaislehti Der Standard kertoo. Hofer on itse aseharrastaja ja kantaa lähes aina itävaltalaista Glock-käsiasetta.

Oikeastaan on toissijaista, miksi Hofer haluaa puoluettaan kutsua. Huolestuttavampaa on se, että äärioikeistolaisesta politiikasta ja muslimivastaisuudesta on tullut jo valtavirtaa.

Itävallan kupeessa on varoittava esimerkki siitä, mihin ääriaatteiden valtavirtaistuminen voi pahimmillaan johtaa.

Slovakiassa parlamenttiin nousi maaliskuun vaaleissa ensimmäistä kertaa äärioikeistoa vielä radikaalimpi uusnatsipuolue.

Taustalla vaikutti sosiaalidemokraattisen pääministerin Robert Ficon avoimen muslimivastainen kampanjointi, mikä muutti käsitystä siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.

Se, mitä pidetään normaalina politiikkana, siirtyy koko ajan lähemmäs oikeaa äärilaitaa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Äärioikeisto
  • Itävalta
  • Unkari
  • Eurooppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle raivataan luontopolku

    2. 2

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    3. 3

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    5. 5

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Aktiivinen kansalainen on Suomen politiikassa kuin vieras ulkoavaruudesta

    8. 8

      Puhun rallikiinaa, ja aluksi se hävetti hirveästi – kunnes huomasin, ettei kukaan paheksu aksenttiani paitsi toiset suomalaiset

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    7. 7

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    8. 8

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    9. 9

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    10. 10

      Maailma teki uskomattoman tempun ja torjui happosateet ja otsonikadon – nyt 15 000 tutkijaa vetoaa ihmiskunnan selviämisen puolesta, mutta suurimpaan ongelmaan ei löydy ratkaisua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. Julkinen liikenne, lyhyet taksimatkat ja vuokra-auto 500 euron kuukausimaksulla – eri kulkutavat yhdistävät liikennepalvelut voivat tulevaisuudessa korvata omistusauton
    3. Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”
    4. Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle raivataan luontopolku
    5. Taksi Helsinki etsii uutuusbisnestä seniorien hoivakuljetuksista – Verottaja ei hyväksy kyytejä kotitalousvähennykseen
    6. Hovioikeudessa kuullaan ehdottoman vankeustuomion saanutta Jari Aarnion alaista – ovatko Pasilan miehen puhelimet kulkeneet alaisen mukana?
    7. Idyllinen saarikunta Hailuoto on saamassa vihdoin sillan, mutta osaa asukkaista pelottaa muuttuminen ”Oulun lähiöksi” – ”Jos oululaiset haluavat liittyä Hailuotoon, voimme kuunnella, mitä heillä on tarjota”
    8. Matkapuhelinverkko pätkii pää­kaupunki­seudulla useimmin Vantaalla – Laaja selvitys kertoo, miten verkko toimii koti­kaupungissasi Tilaajille
    9. Puhun rallikiinaa, ja aluksi se hävetti hirveästi – kunnes huomasin, ettei kukaan paheksu aksenttiani paitsi toiset suomalaiset
    10. Tällaisia mielipiteitä metro kirvoitti vuonna 1982: Röyhkeät miehen­retaleet veivät istuma­paikat, Itä-Helsingin liikenne­yhteydet menivät piloille, möly tuhosi kesäloman
    11. Aktiivinen kansalainen on Suomen politiikassa kuin vieras ulkoavaruudesta
    12. Näytä lisää