Ulkomaat

Yksi kuoli salamaniskuun Puolassa – Kymmeniä lapsia loukkaantunut salamaniskuissa Ranskassa ja Saksassa

Yksi ihminen kuoli salamaniskuun Puolassa ja yli 40 ihmistä loukkaantui salamaniskuissa pariisilaisessa puistossa ja jalkapallo-ottelussa Saksassa – valtaosa lapsia.

Yksi ihminen on kuollut salamaniskuun Puolassa ja kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut salamaniskuissa lauantain aikana Ranskassa ja Saksassa, kertoo uutistoimisto AFP. Suurin osa loukkaantuneista on lapsia.


Nelikymppinen mies kuoli Etelä-Puolassa, kun salama iski häneen. Paikallisen median mukaan mies oli laskeutumassa alas Babia Góran vuorelta.


Lisäksi kolmen ihmisen kerrottiin loukkaantuneen salamaniskun vuoksi Etelä-Puolassa.


Saksassa loukkaantui 35 ihmistä salaman iskiessä jalkapallokentälle. Heistä kolme loukkaantui vakavasti.


Poliisin mukaan onnettomuus tapahtui Hoppstädtenin kaupungissa, jossa oli meneillään lasten jalkapallo-ottelu. Lapset olivat iältään 9–11-vuotiaita.


Salama osui suoraan ottelun tuomariin, joka kiidätettiin sairaalaan. Myös kaksi muuta aikuista loukkaantui vakavasti.


”Silminnäkijöiden mukaan ei satanut, eikä taivas ollut pimeä, kun salama iski”, poliisin tiedottaja kertoi uutistoimisto DPA:lle.


Sääviranomaiset olivat antaneet myrskyvaroituksen Länsi- ja Etelä-Saksaan lauantaina. Huonon sään varoitettiin jatkuvan koko viikonlopun.


Elvira-myrsky riehui Länsi-Saksassa jo perjantaina tuoden rankkasateita ja tulvia esimerkiksi Wiesbadenin kaupunkiin. Rheinland-Pfalzin osavaltiossa huono sää johdatti junan pois raiteiltaan, mutta kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.


Pariisissa salaman iskusta loukkaantuneiden joukossa oli kahdeksan lasta ja kolme aikuista.


Viranomaisten mukaan kuusi ihmistä loukkaantui vakavasti. Heistä kolme lasta ja yksi aikuinen kärsivät hengenvaarallisista vammoista.



Skynewsin haastatteleman kaupunginvaltuutetun Karen Taiebin mukaan kolme ihmistä vietiin sairaalaan, mutta hänellä ei ollut tarkempaa tietoa heidän tilastaan.


Taiebin mukaan lapset olivat viettämässä syntymäpäiväjuhlia ja he olivat paenneet sadetta puun alle, kun salama iski puistoon. Viranomaisten mukaan lapset olivat noin 9-vuotiaita.


Useille Etelä-Ranskan alueille oli annettu lauantaina myrskyvaroitus. Maan pohjoisosa ja Pariisi eivät olleet kuitenkaan varoituslistalla.



Tapaturma sattui Parc Monceaun puistossa lauantaina iltapäivällä. Kaupungin luoteisosassa sijaitseva alue on etenkin lapsiperheiden suosiossa viikonloppuisin.


Pariisissa paikalla olleen Helsingin Sanomien toimittajan Petja Pellin mukaan puisto suljettiin, sillä tapahtumien jälkeen alueelle alkoi kerääntyä paljon uteliaita ihmisiä.


Puiston laidalla oli lauantaina meneillään antiikkimessut, joilla töissä olleen Lucille Claudenin mukaan vartin yli kolme iltapäivällä alkoi voimakas ukkonen.


”En ollut ikinä ennen kokenut sellaista ukkosta. Vaikutti siltä, kuin ukkonen olisi ollut aivan päällä. Kuulin voimakkaan pamauksen, ja tuntui, että salama olisi lyönyt aivan muutaman metrin päähän”, Clauden kertoi.


Clauden kuvaili salamaniskua poikkeukselliseksi.


”En olisi voinut uskoa, että keskellä Pariisia voi tapahtua mitään tällaista”, Clauden sanoi.


Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Juha Jantusen mukaan Keski- ja Länsi-Euroopassa on ukkostanut runsaasti lauantaina.


”On hankalaa lähteä tässä vaiheessa sanomaan, ovatko ukkoset olleet normaalia voimakkaampia. Pariisin tilanne ei näyttänyt kovin ihmeelliseltä, ukonilma vaikutti aivan normaalilta”, Jantunen kertoo.


Hän kuvaileekin onnettomuuksia lähinnä huonoksi tuuriksi. Ihmiset sattuivat asettumaan paikkoihin, jotka ovat alttiita salamoille: Pariisissa puun alle, Saksassa jalkapallokentälle.


”Jalkapallokentällä ei tarvitse olla kuin yksi normaali salama, ja se voi vahingoittaa useampaa ihmistä. Kolmas klassikko olisikin sitten golfkenttä”, Jantunen sanoo.


Ukkonen pysyttelee Manner-Euroopassa, ja salamointia on esiintynyt Suomesta katsottuna lähimmillään Gotlannin kaakkoispuolella sekä Liettuan suunnalla.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pariisi
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suora lähetys länsimetron avajaispäivästä jatkuu: Hetki hetkeltä -seuranta kokoaa historiallisen lauantain tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    2. 2

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    3. 3

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    4. 4

      En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt

    5. 5

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    6. 6

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    7. 7

      Valtio luopuu Salpalinjan viimeisistä bunkkereista – HS:n verkkokartta näyttää ainutlaatuisen linnoitusketjun, jolle rakennettiin 728 betonikorsua ja 350 kilometriä taisteluhautaa

    8. 8

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    9. 9

      Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

    10. 10

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    5. 5

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    6. 6

      Suora lähetys länsimetron avajaispäivästä jatkuu: Hetki hetkeltä -seuranta kokoaa historiallisen lauantain tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    7. 7

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    8. 8

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    9. 9

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Trump otti aikalisän metsästysmuistojen tuontikiellon poistolle – presidentin hallinto ehti jo ilmoittaa, että maahan saisi taas tuoda norsun osia Zimbabwesta
    3. Suora lähetys länsimetron avajaispäivästä jatkuu: Hetki hetkeltä -seuranta kokoaa historiallisen lauantain tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”
    4. Asuntolainojen korkokatto kasvattaa taas suosiotaan – mutta kannattaako suojautuminen?
    5. Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua Tilaajille
    6. Ufojen tapaamisia, shakkia Gaddafin kanssa ja nimi USA:n pakotelistalla – kansainvälisen shakkiliiton puheenjohtaja kertoo erikoisia tarinoita
    7. Tunti sitten
    8. Valtio luopuu Salpalinjan viimeisistä bunkkereista – HS:n verkkokartta näyttää ainutlaatuisen linnoitusketjun, jolle rakennettiin 728 betonikorsua ja 350 kilometriä taisteluhautaa
    9. Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti
    10. 2 tuntia sitten
    11. Uusi suomalaistähti on syttynyt NHL:ssä –”Pinnoja pitääkin tulla”
    12. HS Kirjaston viikon kirja hyytää Koutokeinon pimeydessä – Lars Pettersonin trilleri on nyt luettavissa maksutta
    13. Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön
    14. Näytä lisää