Ulkomaat

EU-komissio varoitti Puolaa virallisesti oikeusvaltion rapautumisesta

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun EU-komissio puuttuu jäsenvaltion toimintaan vuonna 2014 perustetun oikeusvaltiomekanismin avulla.

EU-komissio varoitti keskiviikkona virallisesti Puolaa, että sen on peruutettava hallituksen ajama oikeuslaitoksen uudistus. Komission mukaan Puolan suunnitelma aiheuttaa ”systemaattisen uhan” oikeusvaltiolle.

Puolaa uhkaa pahimmillaan äänioikeuden menetys EU:ssa, ellei se tottele.

EU on varoittanut Puolaa jo aiemmin hallituksen suunnitelmasta uudistaa perustuslakituomioistuinta ja sitä määrittelevää lainsäädäntöä. Lakimuutoksen myötä perustuslakituomioistuimen mahdollisuus arvioida uutta lainsäädäntöä on vähentynyt.

Hallitus on myös vaihtanut tuomioistuimen tuomareita.

Viime syksynä Puolan parlamenttivaalit voittanut konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue (PiS) on tehnyt useita lainmuutoksia, jotka pönkittävät sen valtaa.

EU on jo kuukausien ajan vaatinut Puolaa perumaan muutoksia, jotka sen mukaan uhkaavat oikeusvaltiota.

”Parhaista yrityksistämme huolimatta emme ole onnistuneet löytämään ratkaisua päähuoliimme”, komission ensimmäinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans sanoi tiedostustilaisuudessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun EU-komissio puuttuu jäsenvaltion toimintaan vuonna 2014 perustetun oikeusvaltiomekanismin avulla.

Menetelmä on monivaiheinen. Komissio on neuvotellut Puolan kanssa asiasta jo viisi kuukautta. Päätös äänivallan menettämisestä ministerineuvostossa on viimeinen askel.

Timmermans ei maininnut keskiviikkona uhkaa äänivallan menettämisestä. Se vaatii muiden EU-maiden yksimielisyyttä. Erityisesti Unkarin epäillään estävän Puolalle pahimman vaihtoehdon toteutumisen.

Timmermanns puhui sovittelevasti.

”Näen meidän käyvän keskustelua, rakentavaa keskustelua”, hän sanoi AFP:n mukaan.

Puolan varaulkoministeri Konrad Szymański sanoi Puolan olevan valmis jatkamaan keskusteluja.

”Ratkaisujen pitää kuitenkin olla yhteneväisiä parlamentin enemmistön odotusten kanssa. Se on tärkeintä”, hän sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan Puolan uutistoimistolle PAP:lle.

Puolalla on nyt kaksi viikkoa aikaa vastata komission varoitukseen. Jos vastaus ei tyydytä komissiota, se voi asettaa Puolalle määräajan ratkaista asia.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puola
  • EU
  • Oikeus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    3. 3

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    4. 4

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    5. 5

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    6. 6

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    9. 9

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    10. 10

      Tässä hän on, Kätilöopiston viimeinen vauva: Tyttö Erlin syntyi keskiviikkoiltana kello 18.39 – 57 vuotta palvellut synnytysosasto sulki ovensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat