Ulkomaat

”Miten olemme päätyneet tähän?”

Kalifornialaiset äänestäjät ihmettelivät tiistaina kahden epäsuositun ehdokkaan valintaa ja Trumpin suosiota.

 

Los Angeles, Kalifornia

”On kuin meidän pitäisi valita kahdesta hirveästä vanhemmasta. Toinen lyö ja toinen vain huutaa. Otetaan sitten mieluummin se, joka vain huutaa.”

Näin kuvaili Yhdysvaltain vaalikampanjaa kalifornialainen korjausmies Jim O’Brien, 48, joka äänesti Venice Beachilla senaattori Bernie Sandersia. Huutavalla vanhemmalla ­O’Brien viittasi demokraattien tulevaan ehdokkaaseen Hillary Clintoniin.

O’Brien oli pettynyt, ettei Sandersista tullut ehdokasta. Hän aikoi kuitenkin äänestää syksyllä Clintonia estääkseen republikaani Donald Trumpia nousemasta presidentiksi.

Tämä oli yleinen mielipide Venice Beachilla, joka on hyvin vapaamielinen alue vapaamielisessä osavaltiossa. Kalifornialaiset ovat viimeksi valinneet republikaanin presidentiksi vuonna 1988.

”Ongelma on järjestelmä, ja Clinton on järjestelmän edustaja. Ihmiset ovat kyllästyneitä järjestelmään, ja siksi sekä Sanders että Trump ovat tänä vuonna niin suosittuja. Molemmat edustavat muutosta”, ­O’Brien sanoi.

Aivan toista mieltä Clintonista oli juristi ja joogaohjaaja Jocelyn Solomon, 45. Hän äänesti Clintonia, koska tämä on ”mahtava, paras, upea ja kokenein”.

”En äänestänyt häntä siksi, että hän on nainen, vaan koska hän on kaikkein pätevin ihminen presidentiksi”, Solomon sanoi. ”On hienoa, että kaksi tytärtäni näkevät, kuinka nainen on päässyt näin pitkälle.”

Solomonin mukaan nuoret demokraatit äänestivät Sandersia, koska nämä eivät ymmärrä, miten paljon aiempien sukupolvien on täytynyt taistella tasa-arvon puolesta.

Solomonin mielestä Sandersin alkaa olla aika luovuttaa. ”Peli on melkein ohi.”

Tai ainakin erä. Syksyllä vastakkain ovat Clinton ja republikaani Donald Trump. Kisaa kuvailtiin etukäteen sanoilla hirveä, likainen, uskomaton, muta­paini.

”En tiedä, miten olemme joutuneet tällaiseen tilanteeseen”, sanoi näyttelijä, mustien historian opiskelija ja Clintonin kannattaja Jemal Tucker, 29.

Kuten moni demokraatti, Tucker ei käsitä Trumpin suo­siota. Tiistaina edustajainhuoneen puhemies, republikaani Paul Ryan kutsui Trumpin ­puheita suoraan rasistisiksi.

”Olen asunut koko ikäni mustana valkoisilla alueilla. Nyt ­aikaisempi kohtelias vihamielisyys on vaihtunut avoimeen vihamielisyyteen”, Tucker sanoo.

Tuckerin mukaan syy on se, että mustan presidentin valinta toi rodun julkiseen keskusteluun uudella tavalla. Nyt on sallitumpaa esittää rasistisia mielipiteitä.

”Se näkyy homojen deitti­sovelluksissa. Kun etsitään kumppania, sanotaan suoraan, että ei aasialaisia tai mustia.”

Tuckerin mielestä mielipiteitä ei muuteta huutamalla. Ihmiset oppivat samastumaan toisiinsa viihteen avulla.

”Minulla on valkoinen poikaystävä, joka katsoi orjuudesta kertovaa Juuret-sarjaa. Sitten hän alkoi vaahdota minulle, miten hirveällä tavalla mustia on historiassa kohdeltu. Minulle!”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    4. 4

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    5. 5

      Poliisi yrittää kitkeä sekoilua ja huumekauppaa Helsingin Kurvissa tehovalvonnalla – ”Asukkaat tuntevat päiväsaikaan olonsa turvattomaksi”

    6. 6

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    7. 7

      Maahanmuuttaja­taustainen 16-vuotias poika käytti nuuskaa, isoveli hakkasi tunnin ajan sähköjohdolla ja rautaputkella – ”Kunniaväkivalta koskee myös poikia”

      Tilaajille
    8. 8

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    9. 9

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    10. 10

      Hannu Uotila raatoi 14 tunnin päiviä kunnes sairaus pysäytti – Nyt hän jakaa liikunta- ja unitietonsa suoraan työterveysasemalle: ”Tällaista terveydenhuollon olisi aina pitänyt olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    5. 5

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    6. 6

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    7. 7

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    10. 10

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää