Ulkomaat

Podemos valjasti Ikean vaaliaseekseen ja on nousemassa Espanjan vasemmiston uudeksi pääpuolueeksi

Suosiotaan kasvattanut Pablo Iglesiasin puolue lainasi vaaliohjelmalleen ulkoasun ruotsalaisen huonekaluketjun kuvastosta.

Espanjan vaalien merkittävin asia sunnuntaina lienee Unidos Podemosin kasvu suurimmaksi vasemmistolaiseksi parlamenttiryhmäksi sosialistien ohi. Saavutusta ennustaa suurin osa mielipidekyselyistä.

Vuonna 2014 perustettu, talousahdingon ja poliitikkojen korruptioskandaalien ruokkima Podemos oli kolmanneksi suurin puolue viime joulukuun vaaleissa. Niiden jälkeen puolueet eivät onnistuneet kokoamaan hallitusta määräajassa ennen ajautumista uusintavaaleihin.

Uutta yritystä varten Podemos solmi toukokuussa vaaliliiton perinteisen mutta pienen vasemmistopuolueen Izquierda Unidan (IU) kanssa, mikä on alkanut näyttää strategisesti älykkäältä. Yhdessä ne ovat täyttämässä Podemosin johtajan Pablo Iglesiasin tavoitteen nousta vasemmiston ykköspuolueeksi.

Unidos Podemos on suomeksi ”Yhtenäisinä pystymme”.

Espanjassa on viime viikkoina ihasteltu ja mollattu Podemosin vaaliohjelmaa, jonka painettu versio on ilmiselvä mukaelma huonekaluketju Ikean kuvastosta. Siinä puolueen johtajat esiintyvät arkipuuhissa omissa asunnoissaan. Taiten tehty kuvasto vedonnee erityisesti nuoriin ja vähätuloisiin, jotka ovat paitsi Ikean myös Podemosin kohderyhmää.

Viittauksessa ruotsalaisyhtiöön on nähty myös pyrkimys yhdistää mielikuvaan Podemosista pohjoismainen sosiaalidemokratia, jonka lähimpänä edustajana Espanjassa on perinteisesti pidetty keskustavasemmistolaista sosialistipuoluetta PSOE:tä.

PSOE vastasi kuvastoon julkaisemalla videon nimeltä ”Maan tulevaisuutta ei myydä kuvastolla”. Siinä nuoripari tuskailee huonekalujen kokoamisen kanssa.

Videosta ei tullut kuvaston veroista hittiä.

Podemosin keskeisimpiä tavoitteita ovat perustulon käyttöönotto, hyvätuloisten ja yhtiöiden verotusten kiristäminen sekä EU:n valvoman talouskurin höllentäminen.

Keskustaoikeistolainen konservatiivipuolue PP on pysymässä suurimpana puolueena, mutta mikäli virkaa tekevä pääministeri Mariano Rajoy ei taaskaan onnistu hallitusneuvotteluissa, vetovastuun odotetaan siirtyvän viime kerrasta poiketen Iglesiasille eikä sosialistijohtaja Pedro Sánchezille.

Sosialistit ovat hallinneet Espanjaa vuorotellen konservatiivien kanssa vuosikymmenten ajan, mutta nyt heitä uhkaa kaikkien aikojen huonoin tulos – taas. Vuosina 1977–2008 sosialistit saivat kymmenissä peräkkäisissä vaaleissa 118–202 paikkaa 350-paikkaisesta parlamentin alahuoneesta. Vuonna 2011 saalis oli 110 paikkaa ja viime joulukuussa enää 90.

Sunnuntaina 90 paikan pitäminen nähtäisiin torjuntavoittona. PP on jopa lisäämässä paikkojaan joulukuun 123:sta ja Podemos kiilaamassa kakkoseksi.

Sosialisteja voi odottaa omia rivejä jakava päätös yhteistyöstä Unidos Podemosin kanssa. Epäonnistuneissa hallitusneuvotteluissa ylittämättömin kynnyskysymys oli Katalonia: Podemos soisi katalonialaisille kansanäänestyksen itsenäistymisestä, sosialistit enintään lisää itsehallintoa.

Yhdessäkään Unidos Podemos ja sosialistit tuskin pystyisivät muodostamaan enemmistöhallitusta.

Sosialistijohtaja Sánchez kiisti viime maanantaina mahdollisuuden yhteistyöstä Podemosin tai PP:n kanssa. Toisaalta kaikkien suurimpien puolueiden johtajat ovat sanoneet uskovansa, että näiden vaalien jälkeen hallitus viimein pannaan kasaan.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espanja
  • Espanjan vaalit
  • Eurooppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    2. 2

      Suomalaisjuoksija voitti kultaa Hitlerin silmien alla, myöhemmin hän valtasi venäläistankin ja kuoli – Suomen kiehtovin satavuotislahja kätkee sisäänsä jo unohtuneen sankaritarinan

    3. 3

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    4. 4

      Trump väitti kieltäytyneensä Vuoden henkilön tittelistä, mutta kaikki perustelut eivät menneet ihan putkeen – Presidentti on väärässä, vastasi Time-lehti

    5. 5

      Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

      Tilaajille
    6. 6

      46-vuotiaan naisen uskotaan lähettäneen kuolettavaksi tarkoitetun pakettipommin Barack Obamalle – FBI pääsi epäillyn jäljille kissankarvojen ja kastikepullon avulla

    7. 7

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    8. 8

      Johanna Laitinen, 31, välttelee liikuntaa – silti hän on Suomen vahvin nainen

    9. 9

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    10. 10

      Unohda ruma jouluvillapaita! Tämän joulun hittituote USA:ssa ovat perhepyjamat, joissa lähdetään myös baariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    2. 2

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    5. 5

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    6. 6

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Yli 230 ihmistä kuoli Egyptin moskeijaiskussa, joka oli yksi maan historian kuolettavimmista – Egyptin ilmavoimat pommittaa iskun tekijöitä Pohjois-Siinailla

    9. 9

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    10. 10

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Etelä-Suomen ilmatilassa lentää parhaillaan pieni satelliitti, jonka tavalliset suomalaiset ovat rakentaneet – ”Emme tiedä, mihin se putoaa”
    3. Keskusta yrittää nostattaa taistelutahtoa presidentinvaaleihin, apua haetaan ämpäreistä – presidenttiehdokas Vanhanen moitti Suomen ulkopolitiikkaa liian kapea-alaiseksi ja lähti jakamaan sankoja
    4. Trump väitti kieltäytyneensä Vuoden henkilön tittelistä, mutta kaikki perustelut eivät menneet ihan putkeen – Presidentti on väärässä, vastasi Time-lehti
    5. Uransa seitsemänsiin olympialaisiin valmistautuva Janne Ahonen, 40 mahdollisuudesta tehdä suomalaista urheiluhistoriaa: ”Siinä ei ole mitään ihmeellistä”
    6. Suomi on saanut lahjaksi rahaa, patsaita, tulppaanin ja yhden lähetystöhistoriikin – saamistamme lahjoista selviää, mitä muut maat meistä ajattelevat
    7. Unohda ruma jouluvillapaita! Tämän joulun hittituote USA:ssa ovat perhepyjamat, joissa lähdetään myös baariin
    8. Tunti sitten
    9. 46-vuotiaan naisen uskotaan lähettäneen kuolettavaksi tarkoitetun pakettipommin Barack Obamalle – FBI pääsi epäillyn jäljille kissankarvojen ja kastikepullon avulla
    10. Suomalaisjuoksija voitti kultaa Hitlerin silmien alla, myöhemmin hän valtasi venäläistankin ja kuoli – Suomen kiehtovin satavuotislahja kätkee sisäänsä jo unohtuneen sankaritarinan
    11. Ilaripro rikkoi maailmanennätyksiä Youtube-videollaan – jututimme jalkapallotaituria heti perään
    12. Chicago kärsi historiallisen rökäletappion Golden Statea vastaan – Lauri Markkaselle nyt 14 pistettä
    13. Näytä lisää