Ulkomaat

Euroopan unioni haluaa ohjata ”rauhanvarojaan” sotilaskoulutukseen – ”EU pettää ja kieltää omat arvonsa”

Suomi tukee komission ”skandaalimaiseksi” soimattua esitystä, jota pidetään laillisesti kiistanalaisena.

Bryssel

Euroopan unionin komissio julkaisi tiistaina esityksen, jolla pyritään ohjaamaan EU:n kehitysyhteisvaroja köyhien ja epävakaiden maiden turvallisuusjoukkojen kehittämiseen. Hanke on aiheuttanut oikeusopillisia ja ideologisia kiistoja EU-instituutioiden välillä ja sisällä.

EU-parlamentin vihreiden ryhmä julkaisi heti komission esityksen jälkeen lausunnon, jonka mukaan rauhantyöhön tarkoitettujen varojen käyttö sotilaallisiin projekteihin on ”skandaali”.

Kehitysyhteistyöstä vastaavan EU-komissaari Neven Mimican mukaan ”kehitys ja turvallisuus kulkevat käsi kädessä, kestävä kehitys ja köyhyyden poistaminen edellyttävät rauhaa ja turvallisuutta”.

EU-parlamentin kehitysvaliokunnan jäsen Heidi Hautala (vihr) on komission kanssa periaatteessa samaa mieltä. Mutta hänen mielestään kehitysvarojen käyttö turvallisuusjoukkojen tarpeisiin on EU:n perussopimuksen vastaista ja ”huolestuttava iso muutos”.

”EU pettää ja kieltää omat arvonsa, kun rahat ryövätään kehitysbudjetista. Pelkään, että tämä on vasta alkua”, Hautala totesi.

Hautalan mielestä nyt on näkyvissä uusi ajattelu, jossa EU haluaa rahoittaa köyhien maiden turvallisuuskoneistoja pitääkseen niistä saapuvat siirtolaiset ja pakolaiset aloillaan.

Keväällä EU-maat tekivät Turkin kanssa sopimuksen, jossa maalle luvattiin miljardien tukea, jos se pitää enimmäkseen Syyriasta tulevat ihmiset maaperällään.

Suomi on asiassa nyt komission omaksumalla linjalla. Helsingin Sanomien näkemän dokumentin mukaan Suomi ja yhdeksän muuta jäsenmaata patistivat yhteiskirjeellään komissiota huhtikuussa ripeämpiin toimiin epävakaiden maiden, kuten Somalian ja Malin, vakauttamiseksi.

Kirjeessä vaadittiin EU:n kehitysyhteistyössä käyttämän Vakauden ja rauhan instrumentin (IcSP) muuttamista siten, että sen varoja voitaisiin ohjata myös sotilaallisen valmiuden kehittämiseen.

Kyseisen instrumentin päätarkoitus on vastata kriiseihin, estää konflikteja, rakentaa rauhaa ja lisätä kriisivalmiutta.

Komission uuden ehdotuksen mukaan IcSP-varoilla voitaisiin esimerkiksi tarjota sotilaallista koulutusta, neuvoja ja ei-tappavia varusteita. Rahoja ei voisi ohjata toistuviin sotilasmenoihin, aseisiin tai ammuksiin tai yksinomaan taisteluvalmiuksien parantamiseen tähtäävään koulutukseen.

Asiassa aktiivisten jäsenmaiden mukaan vaaditut muutokset eivät ole Lissabonin perussopimuksen vastaisia. Komission mukaan sen ehdotuksella on kestävä laillinen pohja.

Komission ja EU:n neuvoston oikeudellisten osastojen mukaan kehitysvarojen käyttö sotilaallisten kykyjen kohentamiseen on kuitenkin kyseenalaista, ellei mahdotonta.

Komission tiistaisen esityksen mukaan tukea voidaan antaa sotilaalliseen tarkoitukseen ”poikkeuksellisissa olosuhteissa”.

”Tätä nykyä on mahdollista rahoittaa turvallisuusjoukkoja (poliisia) ja oikeudellista sektoria olemassa olevilla EU-instrumenteilla. Sen sijaan asevoimien suora rahoittaminen ei ole mahdollista. Johtuen poikkeuksellisista olosuhteista joissakin kumppanimaissa, oli tärkeää sulkea tämä kuilu”, komissio perustelee.

EU:n IcSP-ohjelman budjetti vuosille 2014–2020 on runsaat 2,3 miljardia euroa.

Komission esitys vaatii EU-parlamentin ja jäsenmaiden hyväksynnän.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eurooppa
  • Euroopan unioni
  • rauha
  • EU-parlamentti
  • EU-komissio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    4. 4

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    5. 5

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    6. 6

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    7. 7

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    8. 8

      Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat

    9. 9

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    10. 10

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää