Ulkomaat    |   Kommentti

Äidin kokopäivätyö on edelleen kova pala saksalaisille

Lapset, keittiö ja kirkko – niistä oli naisen elämä tehty, ainakin vanhan viisauden mukaan.

Varsinkin Länsi-Saksassa oli vielä vähän aikaa sitten aivan selvää, ettei äiti huitele kylillä työn perässä. Lapset, keittiö ja kirkko – niistä oli naisen elämä tehty, ainakin vanhan viisauden mukaan.

On siis ymmärrettävää, että konservatiiveilla on melkoisesti nielemistä reippaasti etenevissä uudistuksissa.

Muutosten aiheuttamat reaktiot ovat suomalaisesta näkökulmasta kiinnostavaa seurattavaa. Kun yhteiskunta pyörii kovin toisenlaisten itsestäänselvyyksien varassa, myös uudistuksia suunnitellaan täältä pohjoisesta katsoen vieraalla tavalla.

Päivähoitopaikkojen saatavuus on tietysti perusedellytys äitien työssäkäynnin edistämiselle.

Toisin kuin Suomessa, Saksassa äidin urakehityksen tukemista kuitenkin lähestytään kiinnostavalta suunnalta: jotta naisetkin pääsisivät yhteiskunnan yläportaille, yrityksiltä on alettu vaatia osa-aikaisten johtajan paikkojen perustamista. Saksalaislehdet kertovat menestystarinoita naisjohtajista, jotka ovat onnistuneet säilyttämään ammattiasemansa vähentyneelläkin työajalla.

Keskustelu osa-aikajohtajista osoittaa, kuinka hankalia asioita lasten tarhahoito ja äidin kokopäivätyö edelleen ovat Saksassa. Jopa liberaalien voi olla helpompi vaatia firmoilta joustoa ja luovia ratkaisuja kuin ehdottaa, että yhteiskunnan peruspilarina pidetty äiti-lapsisuhde kestäisi kahdeksan tunnin päivittäistä erossaoloa.

Toisaalta tällaiset vaatimukset voivat myös toimia puolihuomaamattomana tekohengityksenä katoavalle perhemallille. Osa-aikaisten ratkaisujen hakeminen vahvistaa vaivihkaa ajatusta äidin kokopäivätyön vahingollisuudesta. Samalla se asettaa edistyksellisyyden nimissä vaatimuksia, joita yritykset eivät halua tai osaa toteuttaa.

Lopputulos on odotettavissa, vaikka poikkeuksia yhä enemmän löytyykin. Johtajanpaikoilla istuvat miehet, ja saksalaisäidit karistavat urahaaveensa synnytyssairaalan sisäänkäynnillä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Työelämä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    3. 3

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    4. 4

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    5. 5

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Tässä hän on, Kätilöopiston viimeinen vauva: Tyttö Erlin syntyi keskiviikkoiltana kello 18.39 – 57 vuotta palvellut synnytysosasto sulki ovensa

    8. 8

      Neljä menetti työnsä, kun lääkäri poistettiin väkisin lentokoneesta keväällä Yhdysvalloissa

    9. 9

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    10. 10

      Washington Post: Donald Trump lupasi kesäkuussa kuolleen sotilaan isälle tuhansia dollareita omasta pussistaan – ei koskaan lähettänyt rahoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    9. 9

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Washington Post: Donald Trump lupasi kesäkuussa kuolleen sotilaan isälle tuhansia dollareita omasta pussistaan – ei koskaan lähettänyt rahoja
    3. Almalle kaksi palkintoa kulttuurigaalassa, Jean Sibelius on vuosisadan persoona ja Aki Kaurismäki kansainvälisin
    4. Kansanedustajaa suudeltiin silmään, rintoja kommentoitiin istuntosalissa – seksuaalista häirintää esiintyy myös politiikassa, vaikka eduskunta on entistä sivistyneempi paikka
    5. Tunti sitten
    6. Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet
    7. Tenniksen maailman ykköspari Kontinen-Peers käyttää väliviikon pelaamalla Helsingissä – ”Paljon on rakkautta lajiin”
    8. HIFK sai selkäsaunan Kärpiltä – valmentaja tyrmäsi omiensa esityksen: ”Meidän esitys oli 60 minuuttia täysin välinpitämätön ja hengetön”
    9. Joukkuetoverit tappelivat – Lauri Markkanen pääsee suoraan avauskokoonpanoon ensimmäisessä NBA-ottelussaan
    10. Nicaragua aikoo liittyä Pariisin ilmastosopimukseen – sopimuksen ulkopuolelle jäämässä vain Syyria ja Yhdysvallat
    11. 2 tuntia sitten
    12. Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”
    13. Häiriköt joutuvat maksajiksi Veikkausliigassa – seurat eivät enää maksa sakkoja omasta pussistaan
    14. Näytä lisää