Ulkomaat

Turkki vapauttaa sotilaita, mutta jatkaa puhdistuskampanjaa – pääministeri toivoo hätätilan päättyvän kolmen kuukauden jälkeen

Turkki sulkee yli tuhat koulua ja pidentää epäiltyjen pidätysaikoja hätätilan nojalla. Vastapainoksi se vapauttaa 1 200 pidättämäänsä sotilasta.

Turkki vapautti 1 200 vallankaappausyrityksen jälkeen pidätettyä sotilasta, Turkin pääsyyttäjä sanoi lauantaina uutistoimisto AFP:n mukaan.

Pääsyyttäjä Harun Kodalakin mukaan viranomaiset yrittävät selvittää, ketkä pidätetyistä olivat ampuneet ihmisiä ja ketkä eivät.

Monet tuhansista pidätetyistä sotilaista saattoivat arvioiden mukaan olla nuoria varusmiehiä, joilla ei ollut käsitystä siitä, mihin he ryhtyivät.

Ainakin 246 ihmistä kuoli sotilasvallankaappauksen yrityksessä viime viikonloppuna Turkissa. Epäonnistuneen kaappauksen jälkeinen puhdistuskampanja on herättänyt paljon arvostelua kansainvälisesti.

Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin mukaan pidätettyjä oli lauantaina yhteensä 11 160.

Turkin korkein sotilasneuvosto kokoontuu torstaina. Presidentin mukaan hän aikoo järjestellä uudelleen armeijan ja tuoda sinne uusia ihmisiä.

Erdoğan määräsi lauantaina yli tuhat yksityistä koulua suljettavaksi, minkä lisäksi yli tuhat säätiötä ja järjestöä suljetaan.

Turkkiin julistetun hätätilan nojalla kiinni otettujen pidätysaikaa pidennettiin 30 päivään.

Turkin parlamentin on hätätilasta huolimatta hyväksyttävä määräys. Siihen vaaditaan yksinkertainen enemmistö, mikä presidentin perustamalla AK-puolueella on.

Tiukennukset ovat uusin käänne jahdissa, jossa Turkin viranomaiset puhdistavat armeijaa, poliisia, oikeuslaitosta ja koulutusjärjestelmää turkkilaisen muslimioppineen Fethullah Gülenin seuraajista. Turkki syyttää Yhdysvalloissa asuvaa Gülenia vallankaappausyrityksestä ja vaatii Yhdysvaltoja luovuttamaan hänet.

Turkkilaisviestinten mukaan muslimioppineen veljenpoika on pidätetty Turkissa. Hänet on määrä tuoda Ankaraan kuulusteltavaksi. Viestinten mukaan hän voi saada syytteen terroristijärjestöön kuulumisesta.

Turkki ilmoitti myös ottaneensa kiinni Gülenin keskeiseksi avustajaksi kuvailemansa Halis Hancin. Viranomaiset väittävät hänen saapuneen maahan kaksi päivää ennen vallankaappausyritystä.

Turkki kertoi myös lakkauttavansa presidentin vartioston, johon kuuluu noin 2500 ihmistä. Heistä noin 300 otettiin kiinni vallankaappausyrityksen jälkeen.

Erdoğan arvosteli lauantaina EU:ta ennakkoluuloisesta ja vääristyneestä asenteesta Turkkia kohtaan.

Yli kymmenentuhannen ihmisen passit on mitätöity. Lisäksi yli 50 000 valtion työntekijää on erotettu tai pidätetty virasta.

Turkkiin on julistettu hätätila kolmeksi kuukaudeksi.

Lauantaina pääministeri Binali Yildrim ilmoitti, että Erdoğanin hallinto pyrkii pitämään hätätilan kerrotun kolmen kuukauden mittaisena.

”Meidän tavoitteemme on, että hätätila ei jatkuisi, mutta jos on tarvetta, se tietysti jatkuu”, hän sanoi Reutersin mukaan.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    4. 4

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    5. 5

      Jari Jääskeläinen on vaihtanut työmaakoppien tyttökalentereita luontokalentereihin – rakennusalalla naisia on häiritty vuosikymmenet, mutta nyt asiaan halutaan muutos

    6. 6

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen kääntää saduista roolit nurin – Tasa-arvoista kasvatusta korostava vanhempi törmää yhä ihmettelyyn

      Tilaajille
    8. 8

      Flunssaisena töihin tuleva on pahoinpitelijä – Ihmisellä pitää olla mahdollisuus sairastaa

    9. 9

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    10. 10

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    3. 3

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    6. 6

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    7. 7

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää