Ulkomaat

Münchenin ampuja suunnitteli tekoa vuoden – osti aseensa anonyymin Tor-verkon kautta

Saksalaislehden mukaan ampujan käyttämä pistooli oli ”uudelleenaktivoitu teatteriase”. Ampuja oli ottanut oppia Winnendenin kouluampujasta ja Anders Behring Brevikistä.

Baijerin viranomaiset kertoivat lehdistötilaisuudessa, että Münchenin ampuja oli suunnitellut tekoa vuoden ajan. Viranomaiset päätyivät johtopäätökseen ampujan kotoa löydetyn materiaalin perusteella. Materiaali osoittaa ampujan pelanneen väkivaltaa ihannoivia videopelejä.

Viranomaiset myös vahvistivat, että kuolleiden joukossa ei ollut ampujan koulutovereita. Viranomaisten mukaan ampujaa oli kiusattu koulussa vuonna 2012, ja hän oli tehnyt kolmesta kiusaajastaan valituksen. Baijerin osavaltion pääsyyttäjän mukaan ampuja valitsi uhrinsa sattumanvaraisesti, kertoo uutistoimisto AFP.

Süddeutsche Zeitung kertoo, että ampuja hankki aseensa Tor-verkon kautta. Niin kutsuttu pimeä verkko mahdollistaa internetin anonyymin käytön, ja sitä käyttävät niin verkkovakoilusta huolestuneet, diktatuurien toisinajattelijat kuin huume- ja asekauppiaatkin.

Süddeutsche Zeitungin tietojen mukaan ampujan käyttämä Glock-17-pistooli oli ”uudelleenaktivoitu teatteriase”. Lehti ei kuitenkaan tarkenna, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.

Ase oli käynyt tarkastuksessa vuonna 2014, minkä jälkeen se oli tehty toimintakelvottomaksi. Siitä löytyi slovakialainen tarkastusmerkintä. Myöhemmin se oli kuitenkin palautettu toimintakuntoon.

Viranomaiset ovat arvelleet, että ampuja olisi ihaillut Anders Behring Breivikiä ja ottanut mallia Winnendenin koulusurmista vuodelta 2009. Süddeutsche Zeitungin tietojen mukaan Münchenin ampuja jopa matkusti Winnendenin kaupunkiin tutkimaan ympäristöä ja ottamaan valokuvia. Ampujan koneelta löytyi hänen itse kirjoittamansa manifesti.

Münchenin ampuja oli kuluneen vuoden aikana kahden kuukauden ajan psykiatrisessa hoidossa ja terapiassa. Hän kärsi masennuksesta ja tarkkaavaisuushäiriöstä ja pelkäsi sosiaalisia tilanteita.

Tutkijat löysivät lääkkeitä ampujan huoneesta, mutta sitä ei ole vahvistettu, käyttikö hän lääkkeitä säännöllisesti.

Kaikki iskuun liittyvät uutiset löytyvät HS:n erikoissivulta.

HS:n Berliinin kirjeenvaihtaja Tiina Rajamäki analysoi Saksan tilannetta. Hänen mukaan Münchenin hyökkäys herätti pelot.

HS:n Brysselin-kirjeenvaihtaja Pekka Mykkänen raportoi Münchenistä lauantaina. Hänen mukaansa kaupunkilaisten tunnelmat ovat epäuskoiset ja järkyttyneet.

&nbps;

Korjattu 27.7.2016 klo 10.14: Jutussa kerrottiin aiemmin, että ampujan koneelta olisi löytynyt Breivikin ”manifesti”. Kyseinen manifesti oli kuitenkin Münchenin ampujan itse kirjoittama.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Münchenin ostoskeskusisku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    4. 4

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    5. 5

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    6. 6

      Väärä asenne ja padotut tunteet saavat kehon sairastumaan, luennoi lääkäri tänä viikonloppuna Messukeskuksessa – Miten uskomushoitoja tarjoaviin lääkäreihin pitäisi suhtautua?

    7. 7

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    10. 10

      Vesivoimayhtiöillä kovat piipussa Kemijoella – eivät halua rakentaa kalateitä, syynä ”merkittävät kustannukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    6. 6

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    7. 7

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    8. 8

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    9. 9

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    10. 10

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää