Ulkomaat    |   HS-analyysi

Ruotsin turvallisuusselvitys pelottelee kaksi vuosisataa kestäneen rauhan särkymisellä – Suomenkin pitää seurata Nato-keskustelun uutta kierrosta

Suomessa kannattaa olla tarkkaavaisena, kun Ruotsin Nato-keskustelun uusi kierros pyörähtää käyntiin.

Sotilaallinen konflikti Itämerellä on epätodennäköinen, mutta jos sellainen syttyy, on todennäköisin ja vaarallisin skenaario Venäjän hyökkäys Bal­tiaan. Ruotsi olisi silloin yksi sotatoimien ensimmäisistä kohteista. Sotilasliitto Nato haluaisi käyttää Ruotsin aluetta ja ilma­tilaa, ja Venäjä vastaavasti estää niiden käytön.

Tilannekuvaus ei ole lainkaan uusi sotilaiden arvioissa Itä­meren alueen turvallisuudesta, mutta perjantaina Ruotsissa julkistettu puolustuspolitiikan selvitys nostaa sen myös julkisen keskustelun kärkeen. Ruotsalaisille syntyy kuva, että kahden rauhan vuosisadan jälkeen he ovatkin kriisin eturintamassa.

Tällainen keskusteluasetelma ei varmasti ollut Ruotsin demarihallituksen tavoite, kun se taipui pääoppositiopuolueiden toiveeseen teettää selvitys Ruotsin puolustus- ja turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä.

Hallituksesta riippumattomaksi selvityksen tekijäksi valittiin sekä Yhdysvalloissa että Venäjällä toiminut suurlähettiläs Krister Bringéus.

Nyt, kun Bringéuksen selvitys on julki, edessä on uusi ja todennäköisesti hyvin äänekäs kierros väittelyssä Ruotsin mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista.

Sekä demari- että porvarihallitukset ovat aiemmin tukahduttaneet vaatimukset ruotsalaisesta Nato-selvityksestä.

Vaatimukset on nähty osin syystäkin jäsenyyden kannattajien yrityksinä edistää asiaansa. Inspiraationa ovat voineet olla Suomessa tehdyt selvitykset, joista yksikään ei ole päätynyt kovin kielteiseen johtopäätökseen Nato-jäsenyyden vaikutuksista.

Niinpä Ruotsin uutta hanketta ei kutsuttu Nato-selvitykseksi. Naton arviointi käärittiin Etyjin, YK:n ja EU:n arvioinnin sisään, niin kuin Suomessakin ulko­poliittisissa puheenvuoroissa usein tehdään.

Hankkeen olemus tuli kuitenkin selväksi selvityksen julkistamistilaisuudessa, joka muuttui alkutahtien jälkeen puna-vih­reän hallituksen ja opposition porvaripuolueiden täysimittaiseksi Nato-riidaksi.

Vahvimmin perinteisellä liittoutumattomuuden linjalla oli ulkoministeri Margot Wallström, joka ei löytänyt Bringéuksen selvityksestä muuta hyvää sanottavaa, kuin että se oli ”arvokas”.

Wallström vaati, ettei Ruotsin sotilaallisesta liittoutumattomuudesta tehdä puoluepoliittista kysymystä, mutta hän oli myöhässä. Porvaripuolueet ovat olleet yhdessä Nato-jäsenyyden kannalla jo viime vuodesta lähtien ja antoivat kantansa myös kuulua.

Puolustusministeri Peter Hultqvist vuorostaan painotti Wallströmin tavoin, ettei Ruotsin sotilaallisen liittoutumattomuuden linja ole muuttumassa, mutta kahden demariministerin puheissa kuului myös hallituspuolueen sisäinen jännite puolustuspolitiikasta.

Hultqvist löysi aika paljon hyvää sanottavaa uudesta selvityksestä. Hän yksilöi Ruotsin puolustuspolitiikan kansainvälisen verkottumisen yksityiskohtia. Wallström keskittyi yhteistyöhön Etyjissä ja YK:ssa.

Suomessa kannattaa olla aika tarkkakorvaisena, kun Ruotsin Nato-keskustelun uusi kierros pyörähtää käyntiin.

Asetelma ei ole niin jähmettynyt kuin miltä se voi vaikuttaa. Vajaat kaksi vuotta sitten julkistetussa edellisessä turvallisuuspoliittisessa selvityksessä suurlähettiläs Tomas Bertelman ei vielä voinut arvioida Nato-jäsenyyden vaikutuksia lainkaan. Hän saattoi vain päätellä, ettei Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö riitä, ja maiden pitäisi selvittää Nato-jäsenyyden vaikutus.

Nyt se on selvitetty. Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ei ole sen myötä muuttunut, mutta jos se muuttuu, tarkoittaa se puolueiden keskenään valmistelemaa uutta konsensusta, ja muutos tapahtuu kertaheitolla.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruotsi
  • Puolustuspolitiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    2. 2

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    6. 6

      Malmin nainen kertoi valehdelleensa krp:lle Aarnion syyllisyydestä – HS seuraa oikeudenkäyntiä hetki hetkeltä

    7. 7

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    8. 8

      Poliisi epäilee: 28-vuotias mies yritti murhata äitinsä Kirkkonummen kerrostalopalossa

    9. 9

      Huomenna elokuviin tulee uusi Star Wars ja tämä kaikki sinun tulee tietää ennen joulun megahitin katsomista

    10. 10

      Tutkimus: Joka neljäs päihderiippuvainen nainen teki itsemurhan tai kuoli myrkytykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    6. 6

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    7. 7

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    8. 8

      Testasimme langattomia kuulokkeita toimistossa ja lenkkipolulla – Vastamelukuulokkeiden äänenlaatu hämmästytti

    9. 9

      Vantaa alkaa maksaa lastensuojelun työntekijöille liki 5 000 euron ”tulospalkkioita” – ja poliitikot rajaisivat yhden työntekijän vastuulle korkeintaan 30 lasta

    10. 10

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää