Ulkomaat

Poliisi SvD:lle: Jalkapallohuligaanien ryhmät hyökkäävät pakolaisnuoria vastaan Tukholmassa

Eri joukkueita kannattavat huligaanit unohtavat vanhat vihamielisyydet ja hyökkäävät joukolla ”uutta vihollista” vastaan, poliisi kertoo ruotsalaislehdelle.

Jalkapallohuligaanien muodostamat ryhmät ovat toistuvasti hyökänneet nuorten pakolaisten kimppuun Tukholmassa, poliisi kertoo Svenska Dagbladetille (SvD).

”Eri joukkueiden kannattajat kerääntyvät yhteen, unohtavat vanhat kahnaukset ja keskittyvät yhteiseen uuteen viholliseen”, sanoo poliisi Christian Frödén SvD:lle. Frödén työskentelee kadulla elävien, yksin maahan saapuneiden turvapaikanhakijanuorten parissa.

Ruotsia järkytti tammikuussa tapaus, jossa 70–100 huligaanin ryhmä kokoontui Tukholman keskustassa hyökätäkseen kadulla asuvia nuoria ja muita ulkomaalaisia vastaan. 14 ihmistä pidätettiin.

Frödénin mukaan huligaaniryhmien väkivaltaiset hyökkäykset ovat jatkuneet tämän jälkeen. Noin 10–20 mustiin pukeutuneen ja naamioituneen huligaanin joukot hyökkäävät turvapaikanhakijanuoria vastaan, hakkaavat heitä ja heittelevät heitä lasipulloilla.

SvD:n mukaan Tukholman kaduilla liikkuu noin 200–300 maahan yksin saapunutta alaikäistä. He saattavat syyllistyä rikoksiin ja joutua rikosten uhreiksi.

Poliisi on kehottanut nuoria ottamaan yhteyttä viranomaisiin, jos heitä vastaan hyökätään.

”He ovat kauhuissaan”, Frödén kuvailee siirtolaisnuorten tuntemuksia.

Poliisilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, monestiko huligaanit ovat hyökänneet turvapaikanhakijoiden kimppuun. Kesäkuussa sattui yksi vakava tapaus, kun 50 tummiin pukeutunutta miestä hyökkäsi ihmisten kimppuun moskeijan ulkopuolella Södermalmilla.

Myös yksin saapuneita nuoria majoittavissa laitoksissa pelätään jalkapallohuligaanien hyökkäyksiä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    3. 3

      Ville Heikkinen otti vuoden luontokuvan kärpästä, jota hän seurasi kahdeksan talvea – Katso kilpailun voittajakuvat

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      17-vuotiasta hakkeria ei saatu lopettamaan, vaikka teoista tiedettiin jo vuosia sitten – yhteiskunta on neuvoton nuorten nettirikollisten edessä

    8. 8

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    9. 9

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    10. 10

      Koululaisten lomat saattavat lyhentyä Espoossa ja Helsingissä – Espoo aikoo pätkäistä syysloman kolmeen päivään, Helsinki harkitsee joululoman typistämistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    5. 5

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    6. 6

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    7. 7

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    8. 8

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    9. 9

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    10. 10

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää