Ulkomaat

Viron puolueet sopuun presidentin valinnasta – kompromissiehdokas on Kersti Kaljulaid

Viron mutkikkaan vaalijärjestelmän ideana oli ehkäistä vallan keskittyminen

Tallinna.

Viron puolueet ovat pääsemässä sopuun siitä, kenestä tulee maan uusi presidentti. Lauantaina valitsijakokouksessa kaikki viisi ehdokasta putosivat pelistä viidennen äänestyskierroksen päätteeksi.

Maanantaina Viron parlamentti aloittaa äänestykset alusta, mutta parlamenttipuolueet näyttävät löytäneen kaikille sopivan presidenttiehdokkaan muutamassa päivässä.

Torstaihin mennessä kaikki kuusi parlamenttipuoluetta olivat ilmoittaneet hyväksyvänsä kopromissiehdokkaan, joka on Kersti Kaljulaid, 46.

Kaljulaid on viime vuodet työskennellyt Luxemburgissa Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa, eikä ole laajasti tunnettu julkisuudenhenkilö.

”Olen vakuuttanut kansanedustajat, ja nyt minun on vielä vakuutettava Viron kansa”, Kaljulaid sanoi Viron yleisradioyhtiö ERR:lle keskiviikkona.

Valituksi tulemisen edellytys maanantaina on yhä laaja konsensus eli kahdenkolmasosan enemmistö 101:n jäsenen parlamentissa. Suurimpien puolueiden sisäisistä valtariidoista huolimatta salaisen lippuäänestyksen tulos näytti keskiviikkona poikkeuksellisen selvältä.

Yli vaaditut 68 allekirjoitusta ovat olemassa, parlamentin puheenjohtaja Eiki Nestor sanoi Viron yleisradioyhtiö ERR:lle keskiviikkona.

Koko presidentinvaaliruljanssi herättänyt monissa ihmetystä siitä, mitä Viron presidentinvaalijärjestelmällä oikein on tavoiteltu.

”Silmissämme siinsi vakaa, parlamentaarinen valtio. Me halusimme valtiolle johtajan, joka toimisi tasapainottavana instituutiona”, sanoo Liia Hänni.

Hänni kuului järjestelmän laatineeseen perustuslailliseen kokoukseen Viron palautettua itsenäisyytensä 25 vuotta sitten. Silloin pelättiin, että vahvalla kansalaisten mandaatilla valittu presidentti uhkaisi parlamentin eli riigikogun asemaa.

Varoittavana esimerkkinä oli oma historia, jonka virheitä Viro ei halunnut kerrata. Ennen toista maailmansotaa ja neuvostomiehitystä Konstantin Päts keskitti Virossa vallan itselleen. Osa virolaisista pitää vallan keskittämistä syynä siihen, että Neuvostoliitto onnistui alistamaan Viron.

Myös Latvia sääti samankaltaisista historiallisista syistä äänestyksen presidentistä parlamentin vastuulle.

Tilanne on muuttunut 25 vuodessa. Virosta on kehittynyt vakaa ja demokraattinen valtio.

Paine presidentin vaalijärjestelmän uusimiseksi on kasvanut etenkin lauantain valitsijakokouksen epäonnistumisen jälkeen. Ihanne puoluerajat ylittävästä yhteisymmärryksestä on yhä etäänpänä käytännöstä.

Hännin mukaan äänestyksen epäonnistuminen johtui puolueiden sisäisistä valtariidoista.

”Puolueet alittivat riman”, sanoo Hänni.

Virolla on Hännin mielestä edessä kaksi vaihtoehtoa: uusia puolueiden äänestysjärjestelmää presidentistä tai siirtyä suoraan kansanvaaliin.

Kun vaalijärjestelmästä 25 vuotta sitten kiisteltiin, Hänni oli suoraa kansanäänestystä vastaan.

”Poliittisen järjestelmän olemus on muuttunut 25 vuodessa. Miksipä ei kansa voisi äänestää”, sanoo Hänni.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Tästä on kyse

Parlamentti äänesti presidentistä kolmella eri kierroksella 29. ja 30. elokuuta. Kun kukaan ehdokkaista ei saanut vaadittua kahdenkolmasosan enemmistöä, äänestys siirtyi valitsijakokoukselle.

Valitsijakokous äänesti presidentistä kahdella eri kierroksella 24. syyskuuta. Ensimmäistä kertaa historiassa presidenttiä ei valittu toisella kierroksella, jossa vastakkain olivat kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta, Allar Jõks ja Siim Kallas. Kumpikaan ei saanut vaadittua yli puolta äänistä, sillä 60 äänestyslippua olivat tyhjiä tai mitättömiä,

Valitsijakokouksen epäonnistumisen jälkeen valinta palasi parlamenttiin, joka äänestää presidentistä maanantaina. Parlamenttipuolueet ovat sopineet, että kompromissiehdokas on EU:n tarkastaja Kersti Kaljulaid.

Kaja Kunnas

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    2. 2

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Viiskulman Digeliuksen levykauppias Emu Lehtinen on kuollut

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    7. 7

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    8. 8

      Räikeä eriarvoistuminen johti brexitiin ja Trumpin voittoon – todella huonoja valintoja molemmat

    9. 9

      Satoja turvapaikanhakijoita on liittynyt helluntaiseurakuntiin viime vuosina – Helluntaikirkon johtaja: ”Olemme joutuneet laittamaan jos nyt ei jarrun, niin ainakin kytkimen”

    10. 10

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    6. 6

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    7. 7

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    8. 8

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    9. 9

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    10. 10

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat