Ulkomaat

EU-maat ”tekivät historiaa” ilmastosovussa

Unionimaat pääsivät sopimukseen Pariisin ilmastosopimuksen ratifioinnista. Suomi pyrkii ratifioimaan sopimuksen pian.

Bryssel. Euroopan unionin jäsenmaat pääsivät perjantaina sopimukseen Pariisin ilmastosopimuksen ratifioinnista.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen piti sopua merkittävänä saavutuksena ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä.

”Valmista tuli. EU on nyt valmis ratifioimaan, ja se tarkoittaa, että Pariisin sopimus astuu voimaan”, Tiilikainen sanoi ympäristöministereiden kokouksen jälkeen Brysselissä.

EU-parlamentin odotetaan äänestävän sopimuksen ratifioinnin puolesta tiistaina, minkä jälkeen EU voi luovuttaa unio­nin ratifiointiasiakirjan YK:n pääsihteerille Ban Ki-moonille.

Pariisissa viime joulukuussa tehdyn kunnianhimoisen ja oikeudellisesti sitovan sopimuksen mukaan maapallon keskilämpötilan nousu tulee rajoittaa selvästi alle kahden asteen verrattuna teollistumista edeltäneeseen aikaan.

”Se mitä jotkut pitivät mahdottomana, on nyt todellisuutta”, kertoi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk.

EU-instituutioissa on odotettu pitkään jonkinlaista hyvää uutista useiden kriisien keskelle. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker totesi perjantain osoittavan, että EU-jäsenmaat kykenevät tärkeisiin päätöksiin.

”Tämän päivän päätös osoittaa, että EU toteuttaa lupaamansa. Olen onnellinen, että tänään jäsenmaat päättivät tehdä yhdessä historiaa”, Juncker totesi.

Runsas viikko sitten Juncker oli turhautunut. Hänen mukaansa oli ”naurettavaa”, etteivät EU:n jäsenmaat ole saaneet ratifioitua sopimusta. Tähän mennessä vain muutama jäsenmaa on ratifioinut sopimuksen.

EU-pomot pelkäsivät, että jonkun muun maan ratifiointi saattaisi ilmastosopimuksen voimaan ja veisi EU:lta mahdollisuuden paistatella valokeilassa ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun keihäänkärkenä. Niin voi vieläkin käydä, mutta siitä ei perjantaina välitetty.

Koska kansalliset ratifioinnit matelivat, EU keksi ratifioida sopimuksen blokkina.

Suomi pyrkii ratifioimaan sopimuksen ennen marraskuussa pidettävää ilmastokokousta Marokon Marrakeshissa, Tiilikainen kertoi.

Ympäristöministereiden kokous kesti pari tuntia kauemmin kuin oli ennakoitu. Ainakin kivihiilestä riippuvaisen Puolan kerrottiin hanganneen vastaan ja pyrkineen saamaan myönnytyksiä kokouksessa.

Tiilikainen ei eritellyt, mistä kenkä puristi, vaan luonnehti kokousta ” värikkääksi ja pitkäksi”.

Puolan ympäristöministeri Jan Szyszko oli lähettänyt maanantaina muille ympäristöministereille kirjeen, jossa hän vaati muita EU-maita ottamaan huomioon ”Puolan talouden erityislaatuisuudet” eli kivihiilen runsaan käytön, uutistoimisto Reuters kertoi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Ratifiointiavaille valmis

 Yhteensä 191 maata on allekirjoittanut Pariisin ilmastosopimuksen, jolla pyritään rajoittamaan maapallon lämpenemistä.

 Viime joulukuun sopimus astuu voimaan, kun vähintään 55 maata on ratifioinut sen. Kyseisten maiden tulee yhdessä vastata 55 prosentista maailman kasvihuonekaasujen päästöistä.

 Tähän mennessä yhteensä 61 maata on ratifioinut sopimuksen. Niiden yhteispäästöt ovat lähes 48 prosenttia.

 EU-maiden päästöt ovat noin 12 prosenttia maailman kokonaispäästöistä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Raimo Peltonen kuuli työterveydessä olevansa terve, seuraavana päivänä hänet haki ambulanssi – suolistosyöpä muhii pitkään mutta antaa vain vähän merkkejä

    2. 2

      Seksistä on vaikea puhua, koska termit ovat kiusallisia, kökköjä tai perverssejä – hyviä seksisanoja on vain yksi

    3. 3

      ”Salilla käyvä fitness-kuvia ottava valkoinen homomies on etuoikeutetumpi kuin heteronainen” – Näin itsestään vähäpukeisia kuvia julkaisevasta suomalaisesta Tomista tuli Instagram-suosikki Espanjassa

    4. 4

      Suurmoskeijaan Persianlahdelta virtaavia miljoonia olisi vaikea selvittää – Helsinkiä varoittavat ministeriöt pitävät hanketta ”ylimalkaisena”

    5. 5

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    6. 6

      ”10 neuvoa kannabiksen turvallisempaan käyttöön” – THL julkaisi ensi kertaa ohjeistuksen, sillä asenteet pössyttelyä kohtaan lievenevät Suomessa

    7. 7

      Laaja testi paljasti kaksi surkeaa lasten turvaistuinta, joista toinen lensi halki testilaboratorion – 14 istuinta sai hyvät arvosanat

    8. 8

      Ajatusleikki paljastaa, mitä tapahtuisi jos metsästys lopetettaisiin: Hirvikolarien määrä kolminkertaistuisi, ja susilaumat saattaisivat tulla myös pääkaupunkiseudulle

    9. 9

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    10. 10

      Mies huijasi muistisairaalta vanhukselta asunnon itselleen Vantaalla – myi sen heti eteenpäin yli 100 000 eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    7. 7

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    8. 8

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    9. 9

      Raimo Peltonen kuuli työterveydessä olevansa terve, seuraavana päivänä hänet haki ambulanssi – suolistosyöpä muhii pitkään mutta antaa vain vähän merkkejä

    10. 10

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    11. Näytä lisää