Ulkomaat

Ranskan presidenttiehdokas Alain Juppé haluaisi siirtää rajan Britannian rannikolle

Epätoivoiset lapset pyrkivät Calais’n leiriltä Britanniaan ennen kuin leiri suljetaan.

Ranskan pitäisi siirtää rajaansa Englannin kanaalin toiselle puolelle Britannian rannikolle, sanoo ranskalainen presidenttiehdokas Alain Juppé.

Juppé haluaisi muutoksella siirtää Englannin kanaalin yli pyrkivien pakolaisten ja siirtolaisten hallinnoimisen Britannialle. Hän esitti ajatuksensa brittilehti The Guardianin haastattelussa perjantaina.

Ranskan rannikkokaupunki Calais’n lähelle on syntynyt noin 10 000 pakolaisen leiri, koska ihmiset eivät pääse jatkamaan matkaansa Britanniaan.

”Emme voi hyväksyä sitä, että teemme Ranskan alueella valintaa ihmisistä, joita Britannia haluaa tai ei halua. Britannian kuuluisi hoitaa tämä työ”, Juppé sanoi The Guardianin mukaan.

Juppé sanoi, että rajavalvontaa Britannian kanssa säätelevä Le Touquet -sopimus pitäisi hylätä. Sopimuksen perusteella Britannian viranomaiset saavat tarkistaa passeja Ranskassa ja päinvastoin.

Britannian pääministeri Theresa Mayn tiedottaja ilmoitti perjantaina, että sopimus toimii hyvin, eikä sitä ole tarvetta muuttaa.

Alain Juppé on ehdolla keskustaoikeiston presidenttiehdokkaaksi ja on yksi suosikeista ensi vuoden vaaleissa.

Ranska aikoo pian sulkea Calais’n leirin, jota kutsutaan ”Viidakoksi”. Britannia on luvannut ennen sitä ottaa leiriltä turvaan yksinäisiä lapsia. Heitä arvioidaan olevan leirissä noin tuhat.

Ensimmäiset ryhmät alaikäisiä on tällä viikolla kuljetettu busseilla Britanniaan, jossa he voivat hakea turvapaikkaa.

Leirin ihmiset ovat pääasiassa konflikteista tai vainosta kärsivistä maista, kuten Afganistanista, Sudanista, Syyriasta ja Eritreasta.

Britannia on luvannut ottaa vain alle 18-vuotiaita yksin matkassa olevia lapsia. Monilla ei kuitenkaan ole henkilöpapereita tai muita asiakirjoja, joilla todistaa ikänsä, kertoi uutistoimisto AFP perjantaina raportissaan leiriltä.

”Kolme kuukautta Viidakossa. Ei unta, ei ruokaa. Please!” sanoi 14-vuotias afgaanipoika Nadim AFP:n toimittajalle. Pojan syntymäaika oli kirjoitettu hänen käsivarteensa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ranska
  • Britannia
  • Pakolaiset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    2. 2

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    3. 3

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    4. 4

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    5. 5

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    6. 6

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Lasten ruutuaika ei saisi ylittää paria tuntia päivässä, sanoo silmälääkäri: ”Laitteiden tuijotus on jo nyt lisännyt lasten silmävaivoja, emmekä tiedä, mitä puhelin ja tietokoneet oikeasti tekevät silmille”

    9. 9

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    10. 10

      Tutkija kumoaa sotamyytin Summan pettämisestä: Rintama murtui, mutta miehet eivät pettäneet – he murskautuivat panssari­vaunujen tela­ketjuihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    6. 6

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    7. 7

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    8. 8

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    9. 9

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    10. 10

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää